Arkkitehti Saija Hollmén avaa ovia kehittyvissä maissa
Monet pohjoismaiset arkkitehdit ovat nyt kiinnostuneita kehittyvistä maista. Taustalla on halu panna hyvä kiertämään. Työ kehittyvissä maissa on arvokasta, vaikkei siitä palkkaa aina saakaan.
Lapiot heiluvat Tansaniassa. Työt käynnistyivät lokakuussa Moshissa Tansaniassa, kun kansalaisjärjestö Kwiecko ryhtyi rakentamaan Hollmén Reuter Sandman Arkkitehtien suunnittelemaa turvakotia naisille. Kokonaisrahoitus ei ole koossa. Sen hankkimiseen osallistuminen kuuluu arkkitehtien tehtävisiin, jos haluaa parantaa arkkitehtuurin kautta ihmisten elinoloja kehittyvissä maissa.
On sellaisia ihmisiä, jotka ajattelevat, että näillä etuoikeuksilla pitäisi tuottaa jotain, joka veisi eteenpäin sitä hyvää, mitä itse on itse on saanut.
Seitsemän vuoden työ kuitenkin nyt etenee. Hollmén Reuter Sandman eli HRS Arkkitehdeillä on takana kokemuksia kesken jääneistä hankkeista. Se kuuluu osana kehittyviin maissa työskentelevän arkkitehtitoimiston arkea.
Kaikki alkoi punaisesta talosta
Meidän mielestä kierrätys voi olla hirveen siistiä.
Kolmen arkkitehdin yhteinen toimisto sai alkunsa 1996, kun opiskelijat Saija Hollmén, Jenni Reuter ja Helena Sandman lähtivät teknillisen korkeakoulun kurssimatkalle Senegaliin. Rufisqueessa, pääkaupunki Dakarin lähellä, sijaitsi jo pohjoismais-senagalilainen kulttuurikeskus, jonka kautta nuoret arkkitehtiopiskelijat saivat kontaktin paikallisiin. He ryhtyivät suunnittelemaan keskusta naisille, tukemaan naisten yhteistoimintaa. Maaseudulta kaupunkiin muuttaneilla naisille ei ollut tukenaan perinteisiä sukujen verkostoja, joten naiset olivat alkaneet korvata niitä liittoutamalla järjestöiksi.
- Jotkut näistä järjestöistä on aika suuria jo, monia kymmeniä naisia. Ja kun he kokoontuvat sitten jonkun naisen pihalle niin aidat rupee kaatuilemaan.
Naisten omalle talolle oli siis kysyntää. Arkkitehdeillä oli yhtenä motiivina hankkeessa osoittaa paikalliselle, että kierrätysmateriaaleja voi käyttää arvokkaalla ja kauniilla tavalla.
Oli tärkeää tehdä talosta koru, jota naiset voisivat olla ylpeitä.
- Meidän mielestä kierrätys voi olla hirveen siistiä. Mutta kun yritimme ehdottaa, että jätämme maalamatta auton vanteet, joita käytimme tuuletusaukkoissa, niin vastaanotto oli tyrmistynyt. Ja he olivat aivan oikeassa.
Saija Hollmen kuvailee, miten senegalilainen nainen on aina puhtaissa vaatteissa ja kantaa itseään ylväästi ulkonäöstä ja ryhdistä tinkimättä.
- Oli tärkeää tehdä talosta koru, jota naiset voisivat olla ylpeitä.
Punaisesta talosta tuli rakennus, josta myös sen suunnittelijatkin saivat olla ylpeitä. Se inspiroi kollegoja niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Toimisto sai ehdotuksia uusista projekteista.
Läntisten arkkitehtien työnkuva kehittyvien maiden rakennushankkeissa paljon suomalaisen arkkitehdin työkenttää laajempi. Työtä myös tehdään yhteistyössä sosialogien, antropologien, monien paikallisten eri alojen erikoisosaajien kanssa. On oltava valmis osallistumaan varainhankintaan. Sitä kautta varmistuu myös vapaus päättää suunnittelusta.
Seuraavaksi Hollmén Reuter Sandman Arkkitehdit eli HRS sitoutui orpokodin rakentamiseen Kilimajaron lähelle Moshiin Tansaniaan. Siinä varainkeruussa olivat mukana välillisesti Hollywood-näyttelijät Angelina Jolie ja Ewan McGregorikin. Hanke ei kuitenkaan onnistunut ja haudattiin 2009. Sen suunnittelun aikana suomalaisarkkitehdit olivat vaikuttuneet paikallisen ja jo vakiintuneen kansalaisjärjestön, Kwiecon, toiminnasta.
Heille tulee jatkuvasti asiakkaita, jotka ovat hyvin vaikeassa tilanteessa
Järjestö ja arkkitehdit virittivät yhdessä hankkeen turvakodista, joka on nyt siis edennyt seitsemän vuoden jälkeen rakennusvaiheeseen.
Kwiecolla oli ollut jo monta vuotta turvakotihanke paperilla.
- Heille tulee jatkuvasti asiakkaita, jotka ovat hyvin vaikeassa tilanteessa, kotonaan hyväksikäytettyjä ja perheväkivallan uhreja, joilla ei ole mitään paikka mennä.
Arkkitehtien perustaman Ukumbi järjestön kautta suomalaiset ottivat vastuun hankkeen eteenpäin viemisestä, johon kuuluu myös asiankuuluvien tilojen rakentaminen.
Vallankumous tuli väliin
Edellisestä isosta hankkeesta on jäljellä pahvinen pienoismalli. Vallankumous keskeytti työt Kairon roskienkerääjien oppimiskeskuksen tontilla.
Heitä kehoitettiin lähtemään jo aamupäivällä lentokentälle, vaikka heidän lentonsa oli illalla. Illalla oli vallankumous jo alkanut.
- Monttu oli kaivettuna ja rakennuslupahakemus oli jo jätetty. Se olisi pitänyt tulla seuraavalla viikolla.
Helena Sandman ja Jenni Reuter ehtivät vallonkumouksen tieltä pois kirjaimellisesti viime tingassa.
- Heitä kehoitettiin lähtemään jo aamupäivällä lentokentälle, vaikka heidän lentonsa oli illalla. Illalla oli vallankumous jo alkanut.
Saija Hollmen kävi Egyptissä vuotta myöhemmin, koska arkkitehtitoimisto osallistui Helinä Rautavaaran museon näyttelyyn kierrättämisestä. Perillä tuli selväksi, että paikallisille hanke oli yhä vahvasti olemassa, vaikka suomalaisarkkitehdit olivat jo antaneet periksi.
- Heillä oli asenne, että tästä noustaan.
Ei työtä rahan takia
Kehittyviin maihin suunnittelemalla ei itseään elätä. Projektit eivät tuota voittoa.
- Kyllä meillä on sellanen karski jako, että 50 prosenttiä siitä työstä, mitä tehdään, on vapaaehtoistyötä.
Hollmén Reuter Sandman perustivat myös 2007 kansalaisjärjestön nimeltä Ukumbi parantamaan arkkitehtuurin avulla elämänlaatua kehittyvissä maissa ja vähentämään köyhyyttä. Ukumbiin ovat liittyneet myös Komitu ja Uusi kaupunki -kollektiivin jäsenistä Rudanko + Kankkunen. Inari Virkkala, joka on mukana sekä Uusi kaupunki -kollektiivissa Hukkatilan riveissä, kuuluu myös Komituun. Komitun asnioista Kambodzaan valmistui keväällä nuorisokeskus, jonka yhteydessä suomalaíset arkkitehtiopiskelijat kehittivät omaa ja paikallisten bambuosaamista. Bambua oli hyljeksitty rakennusmateriaalina, koska sitä pidettiin vanhanaikaisena. Mutta bamburakentamisen kehittäminen on arvokasta, koska bambu on kestävä ja nopeasti kasvava kasvi, jonka hyödyntäminen rakentamisessa kiinnostaa maailmanlaajuisesti. Rudanko + Kankkunen on suunnitteli Kambodzaan ammattikoulun. Kumpikin projekti on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta.
Kumpikin projekti sai alkunsa Jenni Reuterin vetämällä Aalto-yliopiston opiskelijoiden matkalla. Kiinnostus kehittyviin maihin on arkkitehtuurin trendi, joka on erityisen vahvaa pohjoismaissa. Inari Virkkala ja hänen Ruotsissa työskentelevä opiskelutoveri Pilvi Vanamo perustivat puolestaan 12 pohjoismaisen toimiston South of North, joka esittäytyi näyttelyllä Helsinki Designweekissä ja osallistui South of North osallistui syksyllä myös Venetsian arkkitehtuuribiennaleen, jossa se järjesti kohtaamisen afrikkalaisten ja läntisten arkkitehtien välillä. Ryhmässä suhtaudutaan itsekriittisesti työn pieneen mittakaavaan ja vaikuttavuuteen.
Tästä klikkaamalla löydät keskustelun Mouthful of Meetings, joka striimattiin ja taltioitiin.
Mikä läntisiä arkkitehteja kehittyvissä maissa kiehtoo? Saija Hollmén muistuttaa siitä, kuinka arvokasta on pohjoismainen demokratia ja esimerkiksi mahdollisuus opiskella ilmaiseksi.
- On sellaisia ihmisiä, jotka ajattelevat, että näillä etuoikeuksilla pitäisi tuottaa jotain, joka veisi eteenpäin sitä hyvää, mitä itse on itse on saanut.
