Hyppää pääsisältöön

YleX

Televisiohahmoilla ei olisi varaa asuntoihinsa - katso nyt näitä hintoja!

Vuodelta 2012
Päivitetty 12.11.2014 10:57.

Osaavat muutkin kuin Frendit ja Carrie elää oudon leveästi.

Kuvateksti Frendit ison asuntonsa isolla parvekkeella. // Kuva: NBC

Oikeassa asunnossa on pimeää, sillä lamppuja on liian vähän. Kattovalaisimen paikalla on pelkät sähköjohdot ja lattiavalaisimesta puuttuu varjostin. Pelkkä hehkulamppu valaisee kellertäviä seiniä ja keskellä päivää ikkunoiden pölyisyys ja niihin läiskähtäneet lokin ripulit aiheuttavat pelkkää masennusta. Jääkaappia ei ole pesty sitten vuoden 1998 ja siellä majailevat tuoksut saavat asukkaan pidättelemään hengitystään ovea avatessaan. Tiskialtaassa lojuu rypistynyt, kuiva tiskirätti. Vessassa on tahrainen pönttö ja eteisessä viimeisen puolen vuoden ilmaisjakelu.

Mutta näin ei ole televisiossa. Ehei. Television ihmeellisessä maailmassa kauniit ihmiset asuvat yli varojensa upeissa yksiöissään. Frendien Monican eeppinen manhattanilaisasunto on Sinkkuelämää -sarjasta tutun Carrie Bradshawn ohella se huomattavin valhe. Frendeissä kamut maleksivat valtavassa kattohuoneistossa, jossa on jopa oma parveke. Sinkkuelämää -sarjassa kolumneja työkseen rustaava toimittaja törsää kaikki rahansa muotivaatteisiin, mutta kykenee silti pitämaan matalaa majaansa kämpässä, jonka vuokra olisi oikeasti 2800 dollaria kuussa. No, vaikka sen verran Vuittonin kukkarosta löytyisikin, ei iki-sinkku siellä oikeasti majailisi. Myöhemmissä osissa Carrie päätyi kämppänsä omistajaksikin, mutta Vanity Fairin haastattelema kiinteistöguru Barbara Corcoran torppaa heti sarjan realismin.

- Carrien osoiteessa sijaitseva asunto maksaisi 9 650 000 dollaria - sellaista ei sanomalehtikolumnisti kyllä omistaisi.

Venytetään totuutta taloasioissa myös Manhattanin ulkopuolella. Tyttökullat -sarjan… no, tyttökullat, viettivät eläkepäiviään Miamissa sijaitsevassa omakotitalossa. Mummojen kämpästä saisi pulittaa 2 miljoonaa dollaria ja siihen hintaan pitäisi rollaattorilla suunnata arkisin hyväpalkkaisiin töihin alituisen juoruamisen sijaan. Corcoran on samaa mieltä.

- Miami on täydellistä aluetta vanhoille puumille, mutta löytyisikö eläkeikäisiltä muka varaa tuollaiseen asuntoon? Tuskinpa sentään.

Uutuussarjassa Tyhjätaskut (2 Broke Girls) tarjoilijoina toimivat naikkoset asuvat asunnossa, jonka kuukausivuokra olisi 3000 dollarin hujakoilla. Suurimmaksi ongelmaksi muodostuisi kuitenkin omalla takapihalla majaileva hevonen.

- Naapurit olisivat heittäneet heidät kadulle parissa viikossa. Eläinaktivistit olisivat protestoimassa etuovella ja terveysvirastokin olisi jättänyt viestejään ovelle. Häätöilmoitukset koristaisivat koko taloa.

Pieni talo preerialla -sarjassa sentään oli todenmukaisuutta. Omin pienin kätösin olivat hökkelinsä rakentaneet ja pistäneet pikku-Lauran raahaamaan kädet rakoilla taloon vettä.

Lähteet: Vanity Fair