Huoltoaseman sisäkatto romahti Varkaudessa – kiinteistönhoitaja: ”Kaikki tuli alas”

Tapaus sattui Warkaudenportissa ravintolasalin puolella varhain tiistaiaamuna. Onnettomuudesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Video: Tarja Nyyssönen / Yle, Antti-Petteri Karhunen / Yle

Varkaudessa sijaitsevan huoltoasema Warkaudenportin sisäkatto romahti varhain tiistaiaamuna.

Katto tipahti ravintolasalin puolella noin 50 neliön alalta asiakaspaikkojen päälle. Tapaus sattui Nesteen Huili -nimisessä ravintolassa, joka ei vielä aamulla ollut avautunut.

Ravintolassa ei tapahtuma-aikaan ollut ketään, joten onnettomuudesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Kiinteistönhoitaja Olli Reinikaisen mukaan ravintolan takahuoneessa oli romahduksen aikaan kaksi työntekijää. He kuulivat romahduksen ja tekivät ilmoituksen hätäkeskukselle.

Kyseessä on levytetty alasrakenteinen kipsilevykatto, jonka toisella puolella oli villat.

– Kaikki tuli alas, Reinikainen kuvailee.

Warkaudenportin sisäkaton romahtamisen jälkiä ravintolassa.
Katon romahduksesta aiheutuneiden vahinkojen määrää ei vielä tiedetä. Kuva: Tarja Nyyssönen / Yle

Viitostien varressa sijaitseva huoltoasema on toistaiseksi suljettu.

Ylen paikan päällä olevan toimittajan Tarja Nyyssösen mukaan onnettomuuspaikan ikkunat oli aamulla kahdeksan jälkeen peitetty jätesäkeillä.

Rakennuksessa on Huilin lisäksi muutama pienempi myymälä.

Insinööritoimisto Instomarkin yrittäjä Jorma Markkanen oli avannut liikkeensä normaalisti. Hän ei osannut arvioida katon romahtamisen syytä, ja sanoo tarkkailevansa kattoa nyt normaalia enemmän.

Huoltoaseman katto romahtanut.
Ravintolassa ei tapahtuma-aikaan ollut ketään, joten onnettomuudesta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Kuva: Olli Reinikainen

Onnettomuuden syytä selvitetään

Reinikainen ei vielä tässä vaiheessa pysty arvioimaan onnettomuuden syitä. Asiaa selvitetään parhaillaan rakennusvalvonnan kanssa.

– Tätä ei kyllä osannut odottaa kukaan. Oli aika yllätys.

Warkaudenportti on rakennettu ja otettu käyttöön 1990-luvun alkupuolella.

Pohjois-Savon pelastuslaitos sai onnettomuudesta ilmoituksen tiistaiaamuna kuuden jälkeen. Paikan päälle lähetettiin kuusi yksikköä Varkaudesta.

Karttakuva Varkaudesta ja sen ympäristöstä, Warkaudenportti merkitty punaisella. Yläkulmassa paikannus Suomen kartalla.
Warkaudenportti sijaitsee viitostien varressa. Kuva: Sadri Cetinkaya / Yle, Mapcreator, Openstreetmap

Uutinen päivittyy.

Ladataan lomaketta...