Donald Trump saapui NBA:n kolmanteen finaaliotteluun New Yorkissa tiukkojen turvatoimien ja buuausten saattelemana

Trump on historian ensimmäinen virassa oleva Yhdysvaltain presidentti, joka seuraa NBA:n finaaleja paikan päällä.

Donald Trump matkusti New Yerseyn golfresortiltaan helikopterilla katsomaan koripalloa Madison Square Gardeniin.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on saapunut paikallista aikaa maanantai-iltana New Yorkin Madison Square Gardeniin seuraamaan Kansallisen koripalloliiton NBA:n kolmatta finaaliottelua New York Knicks – San Antonio Spurs. Samalla hänestä tuli ensimmäinen virassa oleva Yhdysvaltain presidentti, joka seuraa NBA:n finaaleja paikan päällä.

Trump lensi peliin helikopterilla kotoaan New Jerseystä. Kopteri laskeutui lähelle Wall Streetiä, ja siitä matka jatkoi autosaattueessa halki Manhattanin peliareenalle noin tuntia ennen ottelun käynnistymistä. Areenan ulkopuolella presidenttiä oli vastassa pieni joukko buuaavia mielenosoittajia, joiden kylteissä luki: ”Trumpin on lähdettävä”.

Presidentti seuraa ottelua areenalla aitiosta, ja muu yleisö näki häntä screenillä kansallislaulun aikana.

Trumpin osallistuminen illan peliin on merkinnyt muille koripallofaneille melkoista ruljanssia. New Yorkin poliisilaitos ja Yhdysvaltain salainen palvelu perustivat iltapäivällä ennen presidentin saapumista laajan suoja-alueen Madison Square Gardenin ympärille, ja salaisen palvelun agentteja ja poliiseja on parveillut sankoin joukoin alueella. Päivittäiset työmatkakulkijat, Manhattanilla vierailevat turistit ja koripallofanit ovat yrittäneet hämmentyneinä navigoida erilaisten turvatoimien läpi.

Itse peliin saapuneet koripallofanit jonottivat sisään areenalle jo yli neljä tuntia ennen pelin alkua, ja ruuhka muistutti pikemminkin uudenvuodenaattoa Times Squarella kuin tavallista koripallo-ottelua. Otteluyleisön oli esitettävä joko lippu tai kulkulupa päästäkseen läpi erilaisista tarkistuspisteistä ja heidän oli kuljettava metallinpaljastimen läpi. Areenalle ei saanut viedä laukkuja.

Floridasta otteluun matkustanut Knicks-fani Greg Weldon kuvaili, että suurin siihen mennessä koettu haaste oli ollut tiedon puute.

– Olemme kysyneet ties kuinka monelta poliisilta, salaisen palvelun agentilta ja konekiväärimieheltä mitä meidän pitäisi tehdä ja minne meidän pitäisi mennä, hän sanoi.

– Kukaan ei tiedä.

Tehostettujen turvatoimien vuoksi areenan vieressä yleensä järjestettävä ulkokatsomo on nyt peruttu. Fanit ovat kokoontuneet sinne katsomaan otteluita pudotuspelien aikana.

Knicks on voittanut 13 ottelua peräkkäin päästäkseen finaalipeleihin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1999, ja joukkue oli ennen illan peliä kahden voiton päässä ensimmäisestä NBA-mestaruudestaan sitten vuoden 1973.

Lähteet: AP, AFP