Suomen naisten jalkapallomaajoukkue kohtaa tiistaina MM-karsintaottelussaan Portugalin Tampereella. Ottelu alkaa kello 20.00 ja suora lähetys pelistä ennakkostudioineen Yle Areenassa sekä TV2:ssa kello 19.30.
Suomen naisten jalkapallomaajoukkue aloitti MM-karsintansa kirvelevällä tavalla, kun se hävisi Portugalille vieraissa 0–2-lukemin maaliskuussa.
Ottelu eteni ilman täysosumia aina lisäajalle saakka, kunnes Lucia Alves veti liikkuvat taakse ja täräytti Portugalin upealla kaukolaukauksella johtoon.
Kun Carolina Santiago sai pallon vielä toistamiseen Suomen verkkoon, eikä Eveliina Summasen rangaistuspotku uponnut tämän jälkeen sisään, joutui Helmarit poistumaan Portugalista tyhjin käsin.
– Viime pelissä jäimme niiden pesukoneeseen, muisteli Helmarien avainpuolustaja Emma Koivisto maanantaina Tampereella.
Sen jälkeen Suomi ja Portugali ovat kumpikin edenneet voitosta voittoon. Sekä Latvia että Slovakia ovat antautuneet MM-lohkon kärkimaille niin kotona kuin vieraissa.
Nyt edessä on sinisen ja punaisen odotettu uudelleenkohtaaminen, jossa Suomella on mahdollisuus viedä lohkon ykkössija Portugalilta itselleen.
Se kuitenkin vaatisi peräti kolmen maalin voittoa.
– Kaikki tietävät, että tavoite on kova. Lohkovoitto on kuitenkin ollut alusta asti tavoitteemme ja sitä lähdemme myös jahtaamaan, totesi päävalmentaja Marko Saloranta maanantaina Tammelassa.
– Haluamme parantaa suhteessa ensimmäiseen Portugali-peliin. Siinä meillä jäi sekä puolustamisen aktiivisuus että hyökkäyspeli todella vajaaksi. Sitä kautta me lähdemme hakemaan tätä (kolmen maalin voittoa).
MM-jatkokarsintoihin vievä kakkossija on jo Suomen hallussa, mutta lohkovoitto olisi merkittävästi arvokkaampi saavutus.
Se antaisi Helmareille niin sanotusti sileämmän tien MM-jatkokarsintoihin ja nostaisi Suomen samalla Kansojen liigan A-liigaan.
– Tämä on ainutkertainen tilanne, jossa pelin sisällä voi tapahtua asioita, Saloranta pohtii.
Jokaisen hikipisaran jäätävä kentälle
Suomi lähtee kamppailuun siis takaa-ajajana, joka ei saisi myöskään päästää Portugalia iskemään. Jos vieraat onnistuvat kerran, vaaditaan Helmareilta jälleen yksi maali lisää.
Peli kuva saattaakin muuttua lukuisia kertoja, jos verkot heiluvat tiuhaa tahtia. Saloranta sanoo, että ottelun sisäisiä taktiikoita on jonkin verran pohdittu eri skenaarioiden varalle.
– Meillä on ajatuksia, että mitä tehdään ja millaisia vaihtoja missäkin tilanteessa pitää tehdä. Jos esimerkiksi ollaan jo siinä kolmessa nollassa, ja jostain syystä peli ei ole enää hyppysissämme, niin siihen on suunnitelma.
Myös Koivisto painottaa, miten aggressiivisuus puolustuksessa ja rohkeus pallollisessa pelissä tulevat olemaan isossa asemassa voittohaaveiden kannalta.
– Emme saa valua liikaa. Kun pitää tehdä niin monta maalia, niin se helpottaa huomattavasti, jos voitamme palloja ylempänä kentällä.
Otteluun oli myyty maanantaina yli 6 000 lippua ja myös yleisön tuella on Helmareille suuri merkitys.
– Se on nähty noissa aikaisemmissakin peleissä, että kotiyleisön edessä me jotenkin heräämme aina henkiin. Saamme siitä paljon energiaa, Koivisto totesi.
– Meidän vastuu on myös antaa joukkueena heille takaisin ja tehtävä jokaiselle selväksi, että jokainen hikipisara, mitä ikinä on revittävissä, jää tähän kentälle, lisäsi Saloranta.
Pelaajatilanne
Helmarien puolustaja Joanna Tynnilä oli lievän nilkkavamman takia sivussa, kun Suomi voitti viime perjantaina Slovakian 4–0. Hän kuitenkin harjoitteli jo sunnuntaina täysipainoisesti ja on takaisin pelikunnossa.
Slovakia-ottelussa keskuspuolustajan tontilla tuurasi laitapuolustaja Helmi Raijas, jonka esitys vieraalla pelipaikalla sai Salorannalta kehuja.
– Tunnen hänet tyttömaajoukkueesta saakka ja tiesin, että hänet voi heittää sinne. Meidän toppareita on puuttunut niin paljon, että olemme alusta asti valmistautuneet siihen, että Helmiä saatetaan tarvita siellä. Hienosti tuli siihen.
MM-karsinnoissa yhden maalin iskeneellä Katariina Kosolalla ilmeni puolestaan flunssaoireita, minkä takia hänet eristettiin ja jätettiin pois Helmarien harjoituksista.
Kosola olisi ollut muutenkin Portugali-ottelusta sivussa, sillä hänen korttitilinsä tuli täyteen Slovakia-voitossa.
Helmarien avainhyökkääjä otti keltaisen kortin hieman ennen taukoa Slovakian lupaavan hyökkäyksen pysäyttämisestä, mutta Salorannan mielestä tilanne oli hieman kevyt.
– Sitten kun peli rupesi ratkeamaan, olisimme ottaneet hänet pois.
– Hän oli ainut meidän pelaaja, jolla oli varoitus alla, kun vastustajalla niitä oli kuusi pelaajaa. Välillä se osuu näin, Saloranta hymähtää.