Äänekosken uuden sillan rakentaminen alkoi – teräspalkit vaihtuvat betoniin

Äänejärven ylittävän sillan rakennustyöt valmistuvat kesällä 2028. Vilkas­liikenteinen silta pysyy pääosin käytössä töiden ajan.

Kesäinen ilmakuva Äänekoskella sijaitsevasta Äänekosken sillasta, joka ylittää Äänejärven. Uuden sillan rakentaminen on alkamassa.
Uuden Äänekosken sillan työmaalla rakennetaan työmaatietä sillan länsipuolella. Tällä viikolla asennetaan myös teräspontteja nykyisen sillan pään jatkeeksi, jotta uuden sillan maatuen rakentaminen voi alkaa. Kuva: Väylävirasto

Äänekosken uuden sillan rakentaminen on käynnistynyt valmistelevilla töillä. Työmaa-alueelle on rakennettu jo tukikohta, ja alueelta on muun muassa raivattu puita.

1950-luvulla valmistunut vanha silta on Väyläviraston mukaan jäänyt liian pieneksi nykyisille liikennemäärille, eikä sen kantavuutta voi enää parantaa korjaamalla.

Äänejärven ylittävällä sillalla kulkee noin 5 200 ajoneuvoa vuorokaudessa. Äänekosken ja Suolahden välisellä reitillä liikkuu paljon myös teollisuuden kuljetuksia.

Uusi silta valmistuu nykyisen sillan eteläpuolelle aikataulun mukaan vuoden 2028 kesällä. Se on betonisilta eli selkeästi erilainen kuin nykyinen teräksestä valmistettu liittopalkkisilta.

Väylävirasto kertoo, että betonisilta on ”kokonaistaloudellisempi ratkaisu”.

Kartta Äänekosken purettavasta vanhasta sillasta ja rakennettavasta uudesta sillasta sekä uudesta tiestä.
Moottoriliikenne kulkee rakentamisen aikana nykyistä siltaa pitkin. Jalankulkijoille ja pyöräilijöille aletaan aletaan tällä viikolla rakentaa kiertotietä sillan itäpuolelle. Lähde: Väylävirasto. Kuva: Petri Aaltonen / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap

Äänekosken silta pystytään Väyläviraston mukaan pitämään pääosin liikenteen käytössä rakentamisen ajan. Vanha silta puretaan vasta sitten, kun uusi on otettu käyttöön.

Sillan rakentamisen yhteydessä Äänenkoskentietä uudistetaan noin kilometrin matkalla. Sillan itäpuolelle tulee muun muassa uusi kiertoliittymä, ja myös kevyen liikenteen yhteyksiä uudistetaan.

Hankkeen kustannusarvio on noin 15 miljoonaa euroa. Sen rakennuttajina ovat Väylävirasto ja Äänekosken kaupunki, urakoitsijaksi on valittu Kreate.