Israelin ja Iranin väliset iskut käynnistyivät viime yönä uudelleen, vastoin 8. huhtikuuta solmitua aselepoa.
Israel iski maanantaina eri puolille Irania kostoksi ohjuksista, joita Iran ampui Israeliin maanantain vastaisena yönä. Aamulla Iran teki toisen ilmahyökkäyksen.
Iran kertoi iskujensa syyksi Israelin iskut Libanonin pääkaupunkiin Beirutiin.
Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusolan mukaan Iran käy hyökkäyssotaa Libanonin vuoksi, koska se haluaa korostaa olevansa liittolaisensa Hizbollahin puolella.
– Samalla se pyrkii sitomaan Libanonin tapahtumat voimakkaasti Yhdysvaltojen ja Iranin välisiin neuvotteluihin, jotka koskevat ydinasekysymystä ja yleisemmin Persianlahden tilannetta, Juusola sanoo.
Maanantai-iltapäivänä Iranin armeija ilmoitti sotilasoperaation Israelia vastaan päättyneen, mutta iskut jatkuvat uudelleen, jos Israel jatkaa sotatoimia Libanonissa.
Israel lupasi myös lopettaa omat iskunsa, mutta vain, jos Libanonissa toimiva ääri-islamilainen Hizbollah lopettaa iskunsa Israeliin.
Maanantai-iltana tilanne oli auki.
Yhdysvalloilla on tärkeä rooli
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on pyrkinyt rajoittamaan Iranin ja Israelin välistä konfliktia.
Hannu Juusolan mukaan ajatus pysyvästä aselevosta on kuitenkin kaukainen.
– Juuri nyt ei näytä hyvältä. Todennäköisin vaihtoehto on se, että tässä ollaan ikään kuin tällaisessa pysyvässä epävarmuuden tilanteessa, ihan samalla tavalla kuin Gazassa ollaan oltu varsinaisen sodan loppumisen jälkeen.
Juusola uskoo, että lähipäivinä Trumpin hallinto pyrkii kaikin keinoin pitämään tilanteen hallinnassa lisäten painostusta sekä Israelia että Irania kohtaan.
– Pidemmän päälle on kyse nimenomaan USA:n ja Iranin välisistä neuvotteluista, jotka ovat huomattavan vaikeita. Siinä Trump joutuu jossain vaiheessa tekemään päätöksen siitä, ryhtyykö hän varsinaiseen sotaan, mitä hän ei varmasti haluaisi, vai suostuuko hän ikään kuin huonompaan sopimukseen.
Mutta onko Trumpilla enää valtaa Israelin pääministeriin, Benjamin Netanjahuun? Trump pyysi Israelia olemaan kostamatta Iranin iskua, mutta Israel teki sen silti.
– Siinä täytyy myös muistaa se, että Netanjahulla on myös kovia paineita itsellään ja tietyssä määrin Trump luonnollisesti sen ymmärtää. Trumpilla on vaikutusvaltaa, ja tämän konfliktin historiassa Trump on useamman kerran viime kädessä saanut Netanjahun perääntymään. Mutta se on ikään kuin jatkuvaa tietyn muotoista valtataistelua heidän välillään.
Trumpin asema neuvotteluissa on vaikeutunut entisestään sen myötä, kun maiden väliset iskut ovat lisääntyneet.
Iran ei ole kiinnostunut kompromisseista
Juusolan mukaan tilanteen ironia näkyy siinä, että Israelin ja Yhdysvaltojen hyökkäyksestä alkanut sota on vain vahvistanut Iranin neuvotteluasemaa suhteessa Yhdysvaltoihin.
Jotta Trumpin neuvotteluasema paranisi, tulisi Iranin aseman heikentyä olennaisesti, Juusola uskoo.
– Ja nyt sitten vielä jalkapallon MM kisat alkavat. Jos tilanne pahenee kisojen aikana, se on kaikkea muuta kuin sitä, mitä Trump haluaisi.
Hizbollah ja Israel eivät ole tinkineet tavoitteistaan. Juusolan mukaan Libanonin hallinnolla on Hizbollahia sovittelevampi rooli.
– Hallitus pyrkii varmasti nimenomaan saamaan kansainvälistä tukea ja kansainvälistä painostusta sille, että osapuolet ikään kuin suostuisivat tulitaukoon. Paljon muuta sillä ei ole tehtävissä.