Venäjä-asiantuntija Rinna Kullaa asui lapsena Arvi Lindin naapurissa: ”Hän sanoi, että vilkutan sinulle televisiossa”

Historiantutkija sai Arvi Lindiltä varhaiset kannustukset sivistyksen tielle.

Arvi Lind jätti lähtemättömän jäljen globaalihistorian apulaisprofessori Rinna Kullaan muistoihin.

Tampereen yliopiston globaalihistorian apulaisprofessori Rinna Kullaa muistaa Ylen edesmenneen uutisankkurin ja lapsuusvuosien naapurinsa Arvi Lindin myös suvaitsevaisuuden ja sivistyksen ankkurina.

– Elämääni tuli hänen kauttaan sivistystä, Kullaa sanoo.

Kullaa asui 1980-luvulla Itä-Helsingin Vuosaaressa Lindin naapurina noin kymmenen vuoden ajan. Kullaa oli tuolloin noin neljästä neljääntoista vuoden ikäinen, ja Lind jo silloin tunnettu tv-kasvo.

– Välillä hän sanoi, että tänään vilkutan sinulle televisiossa, Kullaa muistelee.

Kullaa kokee olevansa onnekas, että Lind tarjosi hänelle esimerkkiä myös sosiaalisen kanssakäymisen taidoista. Lindillä oli hänen mukaansa sivistyksen tuomaa läheisyyden älyä.

– Hän oli hyvä esimerkki siitä, miten kannattaa käyttäytyä tai miten on kohteliasta ja sivistynyttä käyttäytyä. Nykynuorisolle tai tuleville sukupolville on ehkä vaikea selittää, miksi se oli niin iso asia, Kullaa sanoo.

Hän muistaa Lindin myös äidinkielestä ja venäläisestä kulttuurista kiinnostuneena ihmisenä. Hän sanoo Lindin osaltaan vaikuttaneen hänen kiinnostuksen kohteisiin.

Kullaa on opiskellut Yhdysvalloissa ja Britanniassa, ja keskittyi jatko-opinnoissaan Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimukseen. Hän kommentoi usein Ylellä Venäjän Ukrainaan kohdistamaa hyökkäyssotaa, ja toimii myös vierailevana professorina Kiovan yliopistossa.

Lapsuusvuosien jälkeen Kullaa ei nähnyt Lindiä, paitsi kerran ruokakaupassa sen jälkeen, kun hän oli muuttanut Yhdysvaltoihin.

– Arvi vitsaili, että long time no see, ja ajattelen kyllä, että hän oli ylpeä siitä, että olin uskaltanut lähteä 18–19-vuotiaana Yhdysvaltoihin yliopistoon, Kullaa sanoo.

Sunnuntai-iltana tullut tieto Lindin kuolemasta sai Kullaan surulliseksi ja myös muuttamaan suunniteltua aikatauluaan. Kuolinuutisen takia Kullaa saapui maanantaiaamuna Lindin entiselle työpaikalle Pasilaan Ylen Aamun lähetykseen etuajassa.

– Tulin tänne kaksikymmentä minuuttia etukäteen. Ehkä ajattelin, että ennen lähetystä ei ole hyvä kohdata kaikkia ajatuksia, vaan mieluummin kohdata [ne] verkkaammin, Kullaa sanoo.

Muistoissamme Arvi Lind -lähetys Radio Suomessa ja Areenassa kello 16–18. Juontajana Paavo Häikiö. Äänessä ainakin Eva Polttila, Matti Rönkä ja Petri Jauhiainen.

Ladataan lomaketta...