Lihavuuslääkkeitä käyttää jo yli 100 000 suomalaista. Niiden suosio on moninkertaistunut parin viime vuoden aikana.
Moni käyttää lääkkeitä kuitenkin väärin. Osa lopettaa lääkäriltä kysymättä lääkkeen käytön saavutettuaan tavoitepainonsa. Osa puolestaan ”jojottelee” eli käyttää lääkettä kausittain.
Molemmissa tapauksissa kiloja alkaa taas kertyä saman verran tai jopa enemmän kuin ennen lääkityksen aloittamista.
Lihavuuden hoitamiseen erikoistunut professori Kirsi Pietiläinen tyrmää molemmat edellä kuvatut lääkkeiden käyttötavat haitallisina.
Tässä jutussa Pietiläinen kertoo, miksi suurin osa lihavuuslääkkeitä käyttävä tarvitsee niitä pitkään, jopa pysyvästi.
Laskimme myös, paljonko lihavuuslääkkeiden pitkäaikainen käyttö maksaa. Viiden vuoden käyttö maksaa kalleimmillaan noin 15 000 euroa.
On-off-käyttö voi heikentää lääkkeen tehoa
Yle keräsi vastikään yleisöltä kokemuksia lihavuuslääkkeiden käytön lopettamisesta.
Vastaukset paljastivat, että moni lopettaa lääkkeen käytön esimerkiksi joulunpyhien ajaksi voidakseen vapaammin nauttia juhlakauden herkuista. Pyhien jälkeen lääkkeen käyttöä jatketaan.
Kliinisen metabolian professori Kirsi Pietiläisen mukaan tällaisesta kausittaisesta käyttelystä voi seurata, että lääke ei enää tehoa yhtä hyvin kuin aiemmin.
– Lihavuuslääkitys ei ole ajoittainen lääkekuuri. Se on kroonisen sairauden pitkäaikaishoitoa.
Pietiläinen vertaa lihavuuslääkkeiden käyttöä verenpaine-, kolesteroli- ja diabeteslääkityksiin. Kaikissa niissä hoidetaan pitkäaikaista kroonista tilaa.
– Lihavuus on biologisesti ja lääketieteellisesti samanlainen asia. Jos sen hoitamiseksi käytetty lääke jää pois, silloin alkuperäinen lääketieteellinen ongelma näyttää kasvonsa.
Paino lähtee nousuun, jos lääkkeen lopettaa
Lihavuuslääkkeet ovat olleet markkinoilla vasta muutamia vuosia. Siksi niiden pitkäaikaisesta käytöstä ei vielä ole paljon tutkimustietoa.
Vastikään lääketieteellisessä The Lancet -julkaisussa esiteltiin lääkeyhtiö Lillyn pitkäaikaistutkimus, jossa selvitettiin miten painon käy, jos lääkeannosta pienennetään tai sen käyttö lopetetaan kokonaan.
Molemmissa tapauksissa koehenkilöiden paino kääntyi nousuun.
Professori Kirsi Pietiläisen mukaan kyse on puhtaasti ihmisen biologiasta.
– Lihavuuslääkitys vaikuttaa aivojen kylläisyysjärjestelmään. Kun lääkkeen tuoma kylläisyysvaikutus otetaan pois, ihmisille tulee nälkä. He alkavat huomaamattaan syömään enemmän ja paino lähtee nousuun.
Amerikkalaistutkimuksessa tarkasteltiin lääkettä, jonka vaikuttava aine oli tirtsepatidi. Suomessa sitä sisältävää lääkettä myydään nimellä Mounjaro.
Tuloksia voidaan kuitenkin yleistää koskemaan myös muita lihavuuden hoidossa käytettyjä lääkkeitä. Lääkkeen vaikutus näyttää vahvasti riippuvan lääkeannoksen suuruudesta.
Kirsi Pietiläisen mukaan tulokset vahvistavat, että lihavuuden hoito lääkkeiden avulla vaatii lääkkeiden käyttöä pitkäaikaisesti, jopa loppuelämän ajan.
Katso grafiikasta, paljonko eri lihavuuslääkkeet maksavat tämän päivän hinnoilla viiden vuoden käytössä. Lääkkeiden annostus on tyypillinen painon ylläpitovaiheen annostus. Hintatiedot ovat Yliopiston Apteekista.
Lääkkeet maksavat jopa lähes 300 euroa kuukaudessa
Eniten lihavuuslääkkeitä käyttävät 45–65-vuotiaat. 70 prosenttia lääkkeiden käyttäjistä on naisia.
Lääkkeet voivat maksaa jopa satoja euroja kuukaudessa. Kelan tilastojen mukaan vain yksi kymmenestä saa lihavuuslääkkeistä Kela-korvausta.
Professori Kirsi Pietiläinen kannattaa Kela-korvausten laajentamista aluksi rajatulle kohderyhmälle.
Painonhallinnan lisäksi lihavuuslääkkeet pienentävät monien kroonisten sairauksien riskiä. Näitä ovat muun muassa diabetes, korkea verenpaine ja rasva-aineenvaihdunnan häiriöt.
Hoidon toteuttamisessa olisi Pietiläisen mukaan paljon parantamisen varaa. Pelkkä lihavuuslääkeresepti ei riitä, vaan tarvitaan myös kunnollinen alkukartoitus ja hoidon seurantasuunnitelma.
Pietiläinen kuvailee, että joka kerta kun potilas aloittaa lääkityksen avautuu aikaikkuna. Jos sitä ei käytetä viisaasti hyväksi, se menetetään.
– Sitten kun on kulunut vuosi ja lihavuuslääkkeitä on käytelty miten sattuu, keho on tottunut niihin. Sen jälkeen on enää vaikea saada uutta tulosta aikaiseksi.
Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella. Halutessasi voit olla yhteydessä myös sähköpostitse osoitteeseen [email protected]. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.