Aasian tsunamikatastrofi vuonna 2004 tappoi noin 230 000 ihmistä, heistä noin 180 oli suomalaisia. Se oli kansallinen ja kansainvälinen hätätila, joka herätti päättäjät:
Miten Suomi tavoittaa kansalaiset poikkeusoloissa?
Tekstiviesteillä oli saatu suomalaisiin yhteys katastrofialueella, kun puhelimet mykistyivät.
Presidentti Martti Ahtisaaren allekirjoittamassa tutkintaraportissa annetaan liikenne- ja viestintäministeriön tehtäväksi huolehtia siitä, että ”matkapuhelinverkkoja voitaisiin käyttää tehokkaasti viranomaisten tiedotustoimintaan kriisitilanteissa”.
Viestintäviraston työryhmä ryhtyi tutkimaan asiaa vuonna 2005. Mukana olivat sisäasiainministeriön pelastusosasto, Elisa, Finnet Verkot, TeliaSonera ja Nokia.
Kuuden kokoontumisen jälkeen työryhmä julkaisi 18-sivuisen raportin: Tekstiviestijärjestelmät väestön varoittamisessa.
Otsikosta huolimatta tekstiviesti ei vaikuttanut olevan paras teknologia väestön varoittamiseen. Suurille joukoille lähetettävien vaaratiedotteiden kannalta paljon paremmalta näytti ns. soluyleislähetys.
Englanniksi nimi on cell broadcast service, CBS.
– CBS-järjestelmä on ainoa vaihtoehto, mikäli käyttöön otettavalle järjestelmälle asetetaan tiukat nopeusvaatimukset suurelle liittymäjoukolle, raportissa todettiin.
Raportti ei ole enää saatavilla verkossa, mutta tiivistin vertailun alle.
Kännykkäverkkojen soluyleislähetys (eli cell broadcast service) on tänään laajasti käytetty teknologia. Ja se on teknologia, jonka varaan Suomen uusi vaaratiedotusjärjestelmä rakennetaan.
Alun perin Suomessa ryhdyttiin kuitenkin ajamaan tekstiviesteihin perustuvaa järjestelmää.
Alla on 20 vuoden kehityskulku – sen jälkeen pohditaan sitä, miksi tämä kesti näin kauan.
Miksi järjestelmän käyttöönotto kestää yli 20 vuotta? Rahapulasta on puhuttu kautta vuosien, mutta kolme muutakin tekijää nousee esiin tarinan taustalta.
Ensin tekstari jyräsi muut vaihtoehdot
Tekstiviesti oli kaikkien käytössä ja sitä kutsuttiin suureksi suomalaiseksi innovaatioksi. Tekstiviestin lähettämiseen vaadittavia tuotteita ja palveluita telealan yhtiöillä oli valmiina, kun taas kännykkäverkkojen soluyleislähetys olisi vaatinut uusia investointeja ja kehitystyötä.
Ei ole epäilystä, kumpaa oli helpompi myydä päättäjille.
Esimerkiksi teleoperaattoreiden vuonna 2008 esittämä varoitusviestijärjestelmän malli perustui tekstiviesteihin. Seuraavana vuonna hankintapäätöstä suositteleva ministeriön työryhmä ei ottanut lainkaan kantaa toiseen vaihtoehtoon, eli soluyleislähetykseen. Eikä ottanut seuraavakaan työryhmä.
Kuitenkin Japanissa oli jo vuonna 2005 otettu käyttöön maanjäristyksistä varoittava järjestelmä, joka perustui soluyleislähetykseen. Alankomaissa käynnistyi NL Alert -järjestelmän kehitys vuonna 2009 ja se lanseerattiin vuonna 2012. Samaan aikaan käynnistettiin myös yhdysvaltalainen järjestelmä.
Suomessa ainoa vaaratiedottamisen tulevaisuuden vaihtoehto näytti kuitenkin olevan tekstiviesti. Ja samaan aikaan Suomessa tiedettiin hyvin, että niiden lähettäminen suurille ihmisjoukoille saattaisi viedä tunteja.
Ei ihme, ettei se hanke edennyt.
Vasta vuoden 2014 Pelastusopiston ja Poliisiammattikorkeakoulun raportti nosti uudelleen esiin soluyleislähetyksen ilmeisenä vaihtoehtona. Suomi oli kuitenkin kääntämässä katseensa sovelluksiin.
Osa ongelmaa oli se, että suurimmalle osalle keskustelijoista ja myös lehtitoimittajista tekstiviesti ja soluyleislähetys olivat toistensa synonyymejä. Vielä viime viikolla pääministeri Petteri Orpo puhui ”tekstiviestipohjaisen hälytysjärjestelmän” tarpeesta – tarkoittaen ehkä sitä toista tekstipohjaista viestijärjestelmää.
Sitten innostuttiin kännykkäsovelluksesta
Vuoden 2008 jälkeen Applen iPhonet ja Googlen Android-puhelimet villitsivät kuluttajat lataamaan puhelimiinsa kymmeniä sovelluksia – ja lopulta viranomaiset halusivat joukkoon omansa.
112 Suomi -sovellus lanseerattiin vuonna 2015. Vaaratiedottamisen toiminnot siihen liitettiin neljä vuotta myöhemmin. Tämä sovellus olisi vastaus siihen tehtävään, joka annettiin vuosikymmen aiemmin Ahtisaaren johtaman onnettomuustutkintaryhmän raportissa.
Sovelluksessa on paljon hyviä puolia. Sen viestit voidaan kohdistaa alueellisesti, se mahdollistaa karttojen näyttämisen, se toimii ulkomailla ja tukee useita kieliä. Sovellus antaa myös mahdollisuuden kehittää palvelua vapaasti – ilman tekstiviesteistä laskuttavia teleoperaattoreita.
Nyt portinvartijoina olivat kuitenkin Google ja Apple, joiden käyttöjärjestelmät asettavat rajat kaikille sovelluskehittäjille. Yhdysvaltalaiset teknologiajätit voivat muuttaa älypuhelintensa toimintaa milloin ja miten haluavat.
Kännykän käyttöjärjestelmässä sovellus voisi jäädä päivittymättä, ja käyttäjä voi valita, ettei jaa sijaintiaan.
Näiden syiden vuoksi kaikki eivät saaneet vaaratiedotteita 112-sovellukseensa perjantaina. Muitakin teknisiä ongelmia sovelluksessa ilmeni.
Mitä tapahtui vuonna 2020?
Erityinen hetki tässä pitkässä sähläyksessä on vuosi 2020, jolloin Suomessa säädettiin lakeja uuden direktiivin toteuttamiseksi. Hallituksen esityksessä kuvattiin, että tekstiviesteihin ja soluyleislähetykseen perustuvat ratkaisut ovat kalliita ja perustuvat vanhenevaan tekniikkaan.
Operaattoreiden mukaan tekstiviestit ja soluyleislähetys ovat teknologioina kalliita. Näin voi olla, hehän palvelun hinnoittelevat.
Mutta mistä lainsäätäjät saivat sen käsityksen, että puhelimet eivät jatkossa tukisi enää teksti- ja yleisverkkolähetysviestejä?
Muotoilusta ei voi varmuudella päätellä, oliko tämäkin ajatus operaattoreilta. Epäilen kuitenkin johtopäätöstä. Mietitään vaikkapa soluyleislähetystä – Yhdysvallat, Japani, lähes koko EU ja moni muu maa oli tuolloin joko valinnut tai valitsemassa sen varoitusjärjestelmiensä perustaksi.
Kännykkävalmistajat eivät varmasti uskalla luopua tästä puhelinten standarditoiminnosta.
Suomessa joka tapauksessa päätettiin, että kansallinen ratkaisu olisi 112 Suomi -sovellus – eikä huomiota kiinnitetty siihen, että muut olivat valinneet toisin.
Tätä vuoden 2020 lainvalmistelua on kritisoinut voimakkaasti esimerkiksi tietokirjailija Petteri Järvinen.
Kävin läpi lakimuutokseen pyydettyjä asiantuntijalausuntoja. Teleoperaattorit tai viranomaiset eivät kritisoineet Suomen valitsemaa linjaa.
Poikkeuksen yleiseen hyminään teki Säteilyturvakeskus STUK, jonka mukaan vaaratiedotteen on ehdottomasti tavoitettava nopeasti kaikki Suomen alueella olevat henkilöt – myös maassa tilapäisesti oleskelevat turistit. Niinpä STUK esitti, että Suomessa toteutettaisiin sovelluksen rinnalle myös soluyleislähetykseen tai tekstiviestiin pohjaava varoitusjärjestelmä.
Näin ei tuolloin tapahtunut.
Vihdoin ja viimein
Kun keskustelin vaaratiedottamisesta Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden professori Tomi Voutilaisen kanssa, hän hämmästeli miten valtava joukko ministeriöitä, virastoja, työryhmiä ja asiantuntijoita hankkeeseen on vuosien kuluessa sotkeutunut. Ja lopulta päädyttiin teknologiaan, jota jo ensimmäinen selvitysraportti piti ylivoimaisena.
Viime perjantai joka tapauksessa osoitti, ettei 112 Suomi -sovellus riitä matkapuhelinten varoitusjärjestelmän ainoaksi ratkaisuksi.
Sovelluksella on kaksi miljoonaa käyttäjää, mutta se ei ole koko Suomen kansa – vaikka tekniikka olisi kunnossa ja ohjelmistot päivitettynä.
Niinpä Suomessa otetaan viimein käyttöön soluyleislähetykseen pohjaava järjestelmä, joka tuo vaaratiedotteet kaikkiin kännyköihin ilman sovellusten latailua tai päivittelyä. Sisäministeriöstä kerrottiin maanantaina Ylelle, että valmista voi tulla jo tämän vuoden puolella.
Aikataulua voi pitää nopeana. Vielä perjantaina operaattorit odottelivat yhä toimeksiantoa.
Toisaalta prosessia voi pitää järkyttävän hitaana. Tämä parempi teknologia tunnettiin Suomessa jo vuonna 2005.