Taide

Mari Mannisen taidekodissa teokset kestävät arkea

Mari Manninen silittelee veistoksia ja pesi yhden maalauksen astianpesuaineella. Yli sata nykytaideteosta elää arkea hänen kodissaan.

Töölöläisessä satavuotiaassa huoneistossa taidetta löytyy jokaisesta huoneesta: sitä on seinillä, kaappien päällä, ikkunasyvennyksissä, jopa vessassa. Salin ja olohuoneen välisessä liukuovessa on taidokkaita piirroksia.

Ollaan Taidekoti M&M:ssä.

– Tämä tuo niin paljon sisältöä elämääni. Jos on paha mieli, löydän lohtua näistä teoksista, sanoo taiteenkerääjä Mari Manninen.

”Uusin teos on rakkain vauva”

Manninen juttelee taiteelle, varsinkin veistoksille ja uusille teoksille.

– Uusin teos on rakkain vauva jonkin aikaa. Nyt se on Aino Laihon teos Kivikuuron kantaäiti.

Malliltaan teos on neliömäinen kuin animaatiohahmo Paavo Pesusieni, mutta Kivikuuro on harmaata paperimassaa. Se näyttää molemmilla käsillään uhmakkaasti keskisormea.

Mannisen on vaikea keskittyä mihinkään muuhun sellaisena päivänä, kun uusi teos ripustetetaan paikalleen.

– Ja kun ne ovat omia, saan koskea ja läähmiä näitä. Museoihmiset olisivat varmaan järkyttyneitä. He pukisivat minulle puuvillahanskat kotiin koko ajaksi.

Ammatiltaan Manninen on kirjailija ja vapaa toimittaja.

– Jos olen jumissa kirjoittamisen kanssa, löydän inspiraatiota näistä teoksista.

hopeanvärinen bambitaideteos olohuoneessa.

Olohuoneessa seisoo taiteilija Kaisu Koiviston teräsverkkomainen bambi, jossa sojottaa tusina nuolta. Työn nimi on Target 1. ”Ihmiset törmäilevät nuoliin. Yksi on katkennutkin. Mutta se ei haittaa. Ne saa irti”, Manninen kertoo. Taiteilijan mukaan nuolia voi uusia.

Kaikki alkoi baarista Ruotsissa

Taidekoti M&M:n pitäjät Mari Manninen ja hänen puolisonsa eivät kumpikaan tule kulttuurikodista. Puoliso haluaa pysyä taustalla, joten Manninen kertoo oman tarinansa.

Taideinnostus alkoi vahingossa 2000-luvun alussa, kun Manninen oli Ruotsissa Helsingin Sanomien kirjeenvaihtajana.

– Istuin baarissa ruotsalaisen kaverin kanssa. Katsoin koko illan yhtä maalausta seinässä. Sanoin, että tuon haluaisin.

Kaveri tunsi taiteilijan ja lupasi selvittää asiaa. Manninen osti teoksen.

Mannisella on erityinen tunneside tähän Fredrik Bergman Blixin abstraktiin öljyvärimaalaukseen.

– Silloin sai vielä tupakoida ravintolassa. Maalaus haisi kauheasti röökiltä. Fredrik tuli käymään. Kysyin häneltä, että mitä teen. Fredrik sanoi, että tippa fairia vaan veteen ja sitten peset sen.

Manninen pyyhki kuivaksi puristetulla rätillä teoksen. Nykyään hän ihailee sitä maatessaan sängyssä, sillä työ on kiinnitetty makuualkovin kattoon.

Ruotsista tultuaan Manninen hankki muutamia teoksia, mutta ei vielä mieltänyt itseään keräilijäksi.

Kun hän voitti tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon 2016, palkintosumma 30 000 euroa meni suomalaisiin taideteoksiin. Alkoi aktiivisempi keräily.

– Halusin antaa kulttuurimaailmalta saamani rahat takaisin kulttuurimaailmaan.

Mannisen taidemakua on eräs taiteilijakaveri luonnehtinut runolliseksi yhteiskunnallisuuudeksi. Manninen pitää määritelmästä, mutta myöntää, että teokset on ostettu yksi kerrallaan tykkäämispohjalta.

Taide kestää arkielämän

Taidetta keräillessä Manninen on kokenut, että taiteilijat voivat olla teostensa kanssa yllättävän roiseja.

Taidekoti M&M:n ikkunasyvennyksessä tönöttää vankka punaruskea lasitettu keramiikkaveistos, Jasmin Anoschkinin teos Kirsikankukkajoutsen eli Menkkajoutsen.

– Kysyin Jasminilta, miten tätä saa putsata. Kauhistutti, kun Jasmin sanoi, että laita vaan vaikka tiskikoneeseen.

Taiteen putsaaminen on toki aina teoskohtaista, eikä näitä käytäntöjä voi yleistää.

Taideteoksia taidekoti mm:ssä
Mannisen keittiössä on muun muassa hongkongilais-kanadalaisen Chak-man Lein mustavalkoisia töitä, Jasmin Anoschkinin huuliveistos sekä Piela Auvisen veistos Aqua Man 1. Kuva: Pia Asikainen

Niin inspiroivaa ja lohduttavaa kuin taide onkin, Manninen myös miettii, että taide ei saa liikaa rajoittaa elämistä.

Arjen ja taiteen yhdistämisessä hän kiittelee vuolaasti kuraattori Sonja Linkonevaa, johon Manninen tutustui vuosia sitten. Linkoneva on ripustanut Taidekoti M&M:n teokset sillä ajatuksella, että asunnossa pystyy elämään.

Siitä huolimatta pari teosta on saanut kolhuja. Manninen muistelee parin vuoden takaisia juhlia, joissa ihmisiä oli suurin piirtein kasassa sohvalla.

– Kiinasta hankittu panda-veistos on saanut pikkuisen skraabaa otsaan. Ja vessassa Veera Kuljun veistoksesta on katkennut kaksi keraamista lehden päätä, toinen juhlissa, toinen ripustusta muutettaessa.

Taiteilija Kulju totesi Manniselle huojentavasti, että teos saa myös elää.

Taidekodissa vierailu innostaa omiin taidehankintoihin

Silloin tällöin Taidekoti M&M avaa ovensa vierailijoille.

Kun kävijät innostuvat jostain työstä erityisesti, Manninen saattaa viestittää siitä taiteilijalle.

nainen seisoo taulujen edessä

”Mitä enemmän taidetta ostetaan, sitä enemmän se elättää taiteilijoita ja pitää taidekenttää virkeänä”, Mari Manninen toteaa. Taustalla pilkottaa Riiko Sakkisen teos Bad Hair Day Leaders.

Mielipiteitä jakaa esimerkiksi Erika Erren teos Maligni. Se näyttää seinään kiinnitetyltä nukkekodilta, jonka sisällä on pölypalloja ja matoja. Osa järkyttyy, osa rakastuu siihen.

Taidekoti M&M on liikuttanut erityisesti niitä kävijöitä, joille kuvataide merkitsee paljon.

– Toisaalta tuskin kukaan menee toisen ihmisen kotiin ja sanoo, että inhoanpa tätä, Manninen miettii.

Vierailijoiden vastaanottamisessa filosofiana on, että taide kuuluu myös kotiin.

– Se on toiminutkin. Ihmiset ovat innostuneet ostamaan.

Jos Mari voi kerätä taidetta, kuka tahansa voi

Suomalaiset kuluttavat keskimäärin reilut kuusituhatta euroa vuodessa lapseensa. Myös auto kummasti keventää kukkaroa, kun huomioidaan auton hinta, bensat ja ylläpitokustannukset.

Manninen ja hänen puolisonsa ovat lapsettomia ja autottomia. Tulot menevät taiteeseen. Manninen myös säästää ja ostaa ruokaa tarjouksesta.

– Säästän aina sen muutama tuhat euroa ja sitten ostan taidetta.

sohva jossa pehmoleluja. taululla seiniä.
Sohvan yläpuolelle on ripustettu Noora Geagean teos Competition Y, R & B. Kuva: Pia Asikainen

Manninen innostuu pohtimaan, kuinka taiteen ostamisen pitäisi Suomessa olla helpompaa. Taidepiireissä ei ehkä tajuta, että ihmiset arastelevat gallerioita.

– On kaiken maailman triptyykkiä ja diptyykkiä ja erilaisia kummalliselta kuulostavia tekniikoita.

Taiteen ostajan oletetaan osoittavan vaurautensa vaatetuksella. Kallis puku tai kallis lippis. Osa gallerioista on nirppanokkaisia ja ylpeitä, Manninen miettii. Hän jatkaa, että onneksi on myös gallerioita, joissa kohdellaan hyväksyvästi, kannustavasti ja lempeän ohjaavasti.

Samassa hengessä Manninen pyrkii kohtaamaan taideteokset.

– En monestikaan tajua taideteoksesta, että mitä se on. Mutta olen vaan siinä, että mikä fiilis tässä on ja mitä se minulle puhuu. Vaikka että tänään tämä puhuu minulle sodasta.

Esimerkki rohkaisee.

– Jos Marikin voi kerätä taidetta, niin kuka tahansa voi.

Korjaus 27.5. klo 10.04: Korjattu videon kuvatekstiin Kivikuuro-teoksen nimi oikein.