Helsingin hallinto-oikeus on ratkaissut jätteenkäsittelylaitos Remeon ja Helsingin seudun lintutieteellisen yhdistyksen Tringan välisen kiistan Tringan eduksi.
Tapaus koskee Helsingin Viikin-Vanhankaupunginlahden suojelualueen tuntumassa sijaitsevaa jätteenkäsittelylaitosta, jonka alueella varikset, korpit ja harmaalokit ovat keränneet biojätettä suoraan siirtolavoista sekä maasta lavojen läheisyydestä.
Helpon ravinnon myötävaikutuksesta alueen varislintujen määrä on kasvanut voimakkaasti, mikä on puolestaan vaikuttanut monien muiden lintulajien pesintöihin.
Varikset ja korpit syövät linnunmunia ja poikasia, ja niiden näkyvä läsnäolo voi saada esimerkiksi töyhtöhyypän, punajalkaviklon tai keltavästäräkin tekemään pesänsä muualle tai jättää sen kokonaan tekemättä.
Tringan selvityksen mukaan esimerkiksi töyhtöhyypän pesivä parimäärä alueella oli vuonna 2025 vähentynyt noin 50 prosenttia vuoteen 2023 verrattuna. Punajalkaviklon pesivien parien määrä vähentyi noin 40 prosenttia samassa ajassa.
Tästä syystä lintutieteellinen yhdistys Tringa on vaatinut Remeon biojätteenkäsittelytoiminnan lopettamista Viikissä.
Viime syyskuussa Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (nykyisin lupa- ja valvontavirasto) päätyi samalle linjalle Tringan kanssa. Päätöksessään ely-keskus kielsi Remeota jatkamasta biojätteen siirtokuormausta ja välivarastointia Viikin käsittelylaitoksella.
Helsingin hallinto-oikeus hylkäsi tuoreessa päätöksessään Remeon valituksen ja asettui samalle kannalle kuin ely-keskus. Oikeuden mukaan nimenomaan jätteiden käsittelylaitoksen toiminnalla on ollut vaikutusta alueella esiintyvien lokki- ja varislintujen määrän lisääntymiseen.
Remeo ei hae valituslupaa, haluaa jatkaa toimintaa alueella
Remeo Groupin toimitusjohtaja Panu Routasalo kommentoi päätöstä Ylelle sähköpostitse.
Millaiset ajatukset ja tulkinnat Remeolla on päätöksestä?
– Olemme pettyneitä päätökseen, mutta olemme samalla taustalla tehneet tiivistä yhteistyötä Lupa- ja valvontaviraston kanssa, ja heidän suosituksestaan tehneet alueella Natura-selvityksen.
– Tämän selvityksen tarkoituksena on pystyä tunnistamaan ja kuvaamaan ne toimenpiteet, joilla varmistaisimme, ettei biojätteen vastaanotolla ja säilytyksellä ole vaikutusta alueella pesiville linnuille.
Miten Remeon toiminta alueella on muuttunut viime syksyn jälkeen?
– Biojätteen vastaanottamisen sulkupäätöksen jälkeen laitokselle ei ole tuotu eikä vastaanotettu biojätettä. Biojätteen käsittelyn lopettamispäätöksen jälkeen olemme keskittyneet asian ratkaisemiseen edistämällä Natura-selvitystä Lupa- ja valvontaviraston kanssa.
Aiotteko hakea valituslupaa Korkeimmasta hallinto-oikeudesta?
– Emme hae korkeimmalta oikeudelta valituslupaa. Toivomme, että löydämme Lupa- ja valvontaviraston kanssa Natura-selvityksen ja sen perusteella tehtävien teknisten muutoksien myötä ratkaisun, jolla biojätteen käsittelyä voitaisiin jatkaa Viikin laitoksella.