Aamun ensimmäinen lypsyvuoro Hämeessä. Satu Mäkelä, 32, tietää jo etukäteen, kuka lehmistä saapuu ensimmäisenä lypsyasemalle.
– Rousku jää aina odottamaan, että joku rapsuttaa sitä, sanoo Mäkelä ja hymyilee.
Vaikka karjatilat ovat suhteellisen kannattava maataloussektorin osa-alue, on karjankasvatus silti monella tapaa vastatuulessa.
Karjankasvatukseen kohdistuu voimakasta ympäristökritiikkiä ja kannattavuus on heikentynyt lannoitteiden sekä polttoaineiden voimakkaan hinnannousun seurauksena. Myös menoleikkausten kautta maatalouteen saattaa kohdistua säästötoimia.
Keväällä valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi Iltasanomien haastattelussa, että myös maataloustukia pitää leikata.
Mutta palataan Rouskuun.
– Se kiintyi ihmisiin jo vasikkana, kun sen jalkaa hoidettiin. Nyt se tulee aina tervehtimään.
Rousku on yksi 200 lypsävästä lehmästä Mäkelän perheen tilalla. Jokaisella lehmällä on oma nimi ja Satun mukaan jokaista hoidetaan yksilönä.
– Kun lehmät käyvät lypsyllä, ne kohdataan siellä aidosti ja varmistetaan, että kukaan ei ole sairastunut edellisen lypsyn jälkeen, Mäkelä kuvaa arkea.
Mäkelä edustaa nopeasti pienenevää joukkoa. Nuoret, jotka uskaltavat ja haluavat sitoutua maidontuotantoon, ovat harvassa. Vielä vuonna 1990 Suomessa oli 44 000 maitotilaa, nyt alle 4 000. Tällä hetkellä tilojen lopettamisvauhti on joitakin satoja vuodessa.
Satu Mäkelä on kolmen veljensä kanssa kuitenkin päättänyt jatkaa ja investoida lisää.
Nelikko perusti maatalousyhtymän 12 vuotta sitten sukupolvenvaihdoksen yhteydessä. Vanhin veljistä on nyt 41-vuotias.
Tilalla on noin 200 lypsävää lehmää. Se tekee tilasta poikkeuksellisen suuren, sillä keskimääräinen lehmäluku Suomessa on noin 50–60 lehmää.
Edellinen investointi oli 300 000 euron vasikkala vuonna 2023.
– Tavoitteena oli parantaa eläinten, eli tässä kohtaa erityisesti vasikoiden hyvinvointia, ja sitten helpottaa omaa työtä. Ne tavoitteet ovat täyttyneet, toteaa Mäkelä.
Kritiikki ja syyllisyyden tunne
Mäkelää painaa julkinen kritiikki, joka kohdistuu maidontuotantoon.
– Tiloilla pyritään koko ajan parempaan eläinten hyvinvoinnissa, mutta tuntuu, että sitä ei tunnusteta tietyissä piireissä, Mäkelä sanoo.
– Ei ole positiivinen olo, kun koko ajan kritisoidaan.
Mäkelä kertoo alla olevalla videolla tunnelmistaan:
Mäkelää harmittaa, että maataloudesta tehdään suurin syntipukki ilmastopäästöihin.
– Tulee syyllinen olo, vaikka epäilen, että kuinka paljon ne perustuvat faktoihin, Satu Mäkelä pohtii.
Suurin osa naudanlihasta syntyy maitokarjatuotannon ohessa. Lypsylehmistä syntyy sekä lypsy- että lihakarjaa.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan nautakarjatuotannon kasvihuonekaasupäästöjen osuus kaikista Suomen päästöistä on karkeasti noin 15 prosenttia. Laskelma pitää sisällään koko maankäyttösektorin, eli karjankasvatuksen osalta myös pellot.
Nautakarjatuotannon päästöjen määrän laskeminen on haastavaa ja siitä käydään keskustelua myös Luken sisällä.
Naudankasvatukseen kohdistuva kritiikki koskee käytännössä sitä, että rehua kasvatetaan ensin pellolla, jotta siitä voidaan tuottaa maitoa ja lihaa. Eikö olisi järkevämpää kasvattaa suoraan ihmisravintoa, jonka hiilidioksidipäästöt ovat selvästi pienemmät?
Mäkelä on eri mieltä.
– Osassa Suomea ihmisravinnon tuottaminen ei ole mahdollista kuin kotieläinten kautta.
Karjan rehuksi ja sitä kautta maidoksi ja lihaksi muuttuvan nurmen tuotanto on Mäkelän mielestä järkevämpää kuin ruokakasvien kasvattaminen Pohjois-Suomessa.
Hän näkee myös ristiriidan ympäristökeskustelussa.
– Toisaalta puhutaan ympäristöarvoista ja tiedetään, kuinka tärkeä karjatalous on hyönteisille ja muuten luonnolle. Sitten kuitenkaan ei saisi olla karjatiloja. Se tekee asiasta ristiriitaisen.
Hän haluaisi nostaa esiin myös positiivisia asioita – kuten laiduntamisen.
– Esimerkiksi laiduntamista on tällä tukikaudella tuettu aika vahvasti. Se tuo linnuille ja muulle ympäristölle paljon monimuotoisuutta, kun eläimet laiduntavat.
Huoltovarmuus ja Mercosur
Kritiikistä huolimatta Mäkelä uskoo vahvasti, että naudat ovat myös keskeinen osa Suomen huoltovarmuutta.
– Jos Itämeri olisi kiinni, meille ei tulisi kasviproteiinia maailmalta. Naudanlihan tuotannossa käytetään aika vähän ulkomaalaista proteiinia. Pystyttäisiin kotimaisella proteiinilla tuottamaan ihmiselle kelpaavaa ravintoa pitkäkin aika, hän sanoo.
– Pystytään hyödyntämään koko Suomen pinta-alaa, niitäkin alueita, jotka eivät sovellu ihmisruuan tuotantoon.
Osittain juuri siksi hän näkee EU:n ja Etelä-Amerikan Mercosur-kauppasopimuksen ongelmallisena. Mercosur-sopimus loi keväällä maailman laajimman vapaakauppa-alueen, johon kuuluu Argentiina, Brasilia, Paraguay ja Uruguay yhdessä EU:n kanssa.
Sopimuksen pelätään vaikuttavan negatiivisesti eurooppalaisten maanviljelijöiden elinkeinoon, jos sopimusmaista alkaa virrata halpoja maataloustuotteita ja lihaa Eurooppaan.
– En ymmärrä, miksi halutaan helpottaa sitä, että meille voisi tuoda Amerikasta elintarvikkeita, jotka eivät täytä meidän tuotantokriteereitämme. Tuotantoa ei pystytä valvomaan merien takaa. Se on myös ruokaturvallisuuskysymys, sanoo Mäkelä.
Proteiinivanukkaat ja juustot – maidon tulevaisuus
Huoltovarmuuden lisäksi Mäkelä näkee tilan tulevaisuuden olevan yhä enemmän kiinni siitä, mihin maitoa käytetään.
Mäkelän tilan maito menee Valiolle – ja yhä useammin hittituotteeseen, proteiinivanukkaisiin. Se on trendi, johon Mäkelä uskoo. Maidon kulutus muuttuu ja on muuttunut jo pitkään.
– Maitoa juodaan vähemmän, mutta sitä syödään enemmän. Se muuttuu juustoiksi ja vanukkaiksi, hän sanoo.
Videolta näet, kuinka aamulypsy etenee.
Tuista viidennes tuloista
Vaikka proteiinivanukkaat ovat trendi, on maitokarjatilan talous tiukalla. Mäkelän tilan tuloista hieman yli 70 prosenttia tulee maidontuotannosta ja seitsemän prosenttia eläinten myynnistä lihateollisuuteen tai muille tiloille.
Tuet muodostavat noin viidenneksen tuloista.
Juuri tukijärjestelmässä piilee ongelma, jonka Mäkelä kokee epäoikeudenmukaiseksi.
– C-alueella eli Pohjois-Suomessa tuki maksetaan tuotetuista maitolitroista joka kuukausi. Etelä-Suomessa maksetaan eläinten pääluvun mukaan – vuoden-puolentoista viiveellä. Tämä tekee tilan kassavirtaan jo huomattavia haasteita, hän sanoo.
– Koen järjestelmän epätasa-arvoiseksi.
Tulisiko tila toimeen ilman tukea? Mäkelä miettii hetken.
– No varmaan jotenkin, mutta on se kuitenkin merkittävä osa tilan taloutta. Se vaatisi erilaista ajattelua ja järjestelyä.
Kannattavuus koetuksella
Luken tilastojen mukaan maatalouden kannattavuus parani vuodesta 2024 vuoteen 2025. Vuonna 2025 maatalousyrittäjien yrittäjätulo oli keskimäärin 18 400 euroa vuodessa. Lypsykarjatilojen yrittäjätulo kohoaa vuonna 2025 Luken ennusteen 77 000 euroon.
Satu Mäkelän verotettavat ansiotulot olivat vuonna 2024 vajaat 15 000 euroa ja pääomatulot noin 45 000.
Kannattavuutta on parantanut hieman maidon tuottajahinnan nousu. Heinäkuun alussa Valio kuitenkin laski maidon tuottajahintoja jo toistamiseen tämän vuoden aikana.
Tällä hetkellä myös kustannusten nousu syö kannattavuutta. Erityisesti Hormuzinsalmen kriisin käynnistämä polttoaineen hinnannousu iskee tilan talouteen.
– Kun polttoaine on kallista, koneiden liikuttaminen pellolla on kalliimpaa. Säilörehusta tulee heti kalliimpaa. Se nostaa tuotantokustannuksia vähintään ensi vuoteen asti, Mäkelä laskeskelee ja jatkaa
– Kustannuksia ei ole saatu siirrettyä tuotteiden hintoihin, ja polttoaineiden lisäksi myös lannoitteiden kustannukset ovat nousseet.
Lannoitteiden hinnat nousevat edelleen sen seurauksena, että Venäjä käytännössä kahdeksankertaisti Venäjältä Suomeen vietävien lannoitteiden tullit heinäkuun alusta.
Tuntipalkka alle 10 euroa
Aamulypsy jatkuu. Rousku on saanut rapsutuksensa ja siirtyy tyytyväisenä pois lypsyasemalta.
Satu Mäkelä uskoo, että ihmiset haluavat syödä monipuolisesti myös tulevaisuudessa.
– Eläinperäiset tuotteet ovat hyvin vähän prosessoituja elintarvikkeita. Jos verrataan vaikka kaurajuomaan, se on tosi pitkälle prosessoitua. Eläinperäisistä tuotteista saadaan hyvät proteiinit aika pienellä prosessoinnilla.
Investoinnit on tehty. Usko on luja.
– Uskon, että pitkälle tulevaisuuteenkin syödään eläinperäisiä tuotteita.
Mutta samalla hän miettii jotain muuta.
– Jos uuden lypsylehmänavetan kustannukset ovat miljoonasta ylöspäin ja tuntipalkka on alle 10 euroa, niin eihän se innosta investoimaan. Mistä saadaan nuoria innokkaita alalle, jos kannattavuus ei parane, hän pohtii.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) kannattavuuslaskelmissa maatalousyrittäjien keskimääräinen toteutunut tuntipalkka on vaihdellut viime vuosina 7 ja yhdentoista euron välillä. Vaikka lypsykarjatilat pärjäävät muuta maataloutta paremmin, tehtävät työtunnit ja olemattomat lomat sekä investointivelka painavat maitokarjayrittäjän tunnista saaman korvauksen usein jopa alle 10 euroon.
Silti Mäkelä on täällä. Aamulypsy on kohta ohi ja kello 17 alkaa iltalypsy. Rousku on taatusti taas ensimmäisenä paikalla. 200 lehmää odottaa hoitoa. Neljä sisarusta pitää kiinni perheyrityksestään.
– Kohtuullisen hyvä tilanne, mutta haasteitakin riittää, Mäkelä tiivistää.
Se on ehkä rehellisin tapa kuvata maidontuotannon tilaa Suomessa juuri nyt.
Muokkaus 8.8. klo 12.08: Uutiseen täydennetty tietoa maatalousyrittäjien keskimääräisestä toteutuneesta tuntipalkasta.