Sälekaihtimien välistä paistaa iltapäivän kevätaurinko.
Pulpetilla on pillimehuja, termoskannullinen mustaa kahvia ja Annie Ernaux’n kirjoja, jotka Alppilan lukion äidinkielenopettaja Minna Erkkilä on tuonut.
Kankaalle heijastuu dokumentin viimeinen pysäytyskuva.
Hetken on hiljaista.
– Vaikuttava, sanoo Lilli Autio.
Olemme juuri katsoneet viiden opiskelijan kanssa elokuvateattereissakin pyörivän dokumenttielokuvan Writing Life: Annie Ernaux Through the Eyes of High School Students.
Claire Simonin ohjaamassa kiitetyssä dokumentissa ranskalaiset lukiolaiset lukevat ääneen Nobel-palkitun kirjailijan teoksia ja keskustelevat niistä.
Me puhumme Alppilassa paitsi elokuvasta myös Annie Ernaux'n kirjoista.
– Annie antaa vapaat kädet tulkita ja keskustella, koska ei itse väitä mitään. Se jättää tilaa täyttää tyhjiä välejä, niihin voi tuoda omia kokemuksia, sanoo Aapo Uotila.
– Kirjailija kuvaa elämää konkreettisesti ja raa’asti, avaa sen aivot paperille. Siihen on helppo samastua ja liittää tunteita, Lovisa Funke jatkaa.
Niin minäkin ajattelen Ernaux’n teksteistä. Ja ajattelin niin nähtyäni uuden dokumentin.
Luin Annie Ernaux’n muistelmateoksen Vuodet, kun se ilmestyi vuonna 2021 Lotta Toivasen suomentamana. Kirjassa omakohtainen laajenee yhteiskunnalliseksi. Lukiessa ajattelin ystäviäni, sitä miten rakennamme elämäntarinoitamme ja yhteistä historiaamme muistelemalla.
Ehkä sekosin vähän. Aloin nähdä minua yli 30 vuotta vanhemman ranskalaiskirjailijan ja itseni välillä yhteyksiä: ainoa lapsi, pitkä nainen, kaksi aikuista poikaa, kokemus erosta, uusi rakkaus…
Nyt olen lukenut kaikki Annie Ernaux’n suomennetut kirjat. Fanitukselleni naureskellaan ja nauran sille itsekin. ”Kun haastattelin Annie Ernaux’ia” -aloitus tunnetaan työpaikalla.
Tapasin kirjailijan, kun hän kävi Suomessa keväällä 2023. Kysyin, voisiko hän selittää miksi minä ja monet itseäni nuoremmat – myös miehet – samastuvat lukiessaan häneen.
”Ei, en selitä”, vastasi Ernaux. ”Tiedän vain miten halusin kirjoittaa, siinä kaikki.”
Samastumisia ja kulttuurieroja
Alppilan lukiolaisille ranskalaiskirjailija on tähän hetkeen saakka ollut tuntematon, mutta dokumentista kuultuaan osa on jo lainannut Minna Erkkilältä pari Ernaux’n kirjaa.
Aavistin, että elokuva herättää ajatuksia. Uskoin Annie Ernaux’n tekstien ajattomuuteen ja voimaan.
– Inhimilliset kokemukset, ensimmäinen itsenäistymisen aalto ja hyväksynnän halu. Eihän ne ole millään tavalla riippuvaisia sukupuolesta tai sukupolvesta, sanoo Tuuve Isaksson. – Mä ihailin niiden avoimuutta.
Lovisa Funke kiinnitti huomiota siihen, miten ranskalaiset nuoret avasivat dokumentissa henkilökohtaisia kokemuksiaan.
Adi Chowdhuryn ja Aapo Uotilan mielestä oli kiinnostavaa, miten dokumentin nuoret haastoivat palkitun kirjailijan tekstiä. Kysymys on kulttuurieroista.
Mitä dokumentin nimi Writing Life opiskelijoiden mielestä tarkoittaa?
– Writing life… kirjailija kirjoittaa omasta elämästään, mutta onnistuu saamaan kokemukset samastuttaviksi, sanoo Adi Chowdhury.
– Kirjailijalla on inhimillinen käsitys elämästä. Kun hän elää elämänsä hetkiä uudestaan, se herättää tunteita, miettii Aapo Uotila.
Oma kokemus voi olla kirjallisuuden alku
Writing Life -dokumentin ohjaaja Claire Simon on kuvannut elokuvaa Pariisin esikaupunkialueella, Toulousessa, ranskalaisissa pikkukaupungeissa ja Ranskan Guayanassa.
Pehmeät villapaidat vaihtuvat sortseihin koulun maantieteellisestä sijainnista riippuen. Kohtaukset kulkevat luokasta toiseen ilman selityksiä, vain grafiikka näyttää, missä milloinkin ollaan. Äänessä ovat nuoret ja heidän opettajansa.
Claire Simon vastaa puhelimeen tuulisesta Etelä-Ranskasta.
– Rakastan nuorten ihmisten kuvaamista, koska he yllättävät minut aina täysin. Tämä on myös elokuva ranskalaisista nuorista.
Simon kuvasi lukiolaisia Annie Ernaux’n kirjojen äärellä, koska halusi nostaa esiin kirjailijan tekstit ja niiden herättämät ajatukset.
Nuoret löytävät yhteyksiä Ernaux’n kirjoissa kuvaamista asioista. He puhuvat luokkanoususta, sukupolvien ketjuista ja eroista, perheidensä kipeistä salaisuuksista ja abortin tekemisestä.
– Luulen, että heitä kiehtoo ajatus, että oma kokemus voi olla kirjallisuuden alku. Elämä on tarina, ja se mitä käyt läpi, on tärkeää, Simon sanoo.
Ajattelen dokumentin nuoria: tyttöä puhumassa raskaudenkeskeytyspillerin hankkimisesta ja lapsenkasvoista poikaa vastaamassa opettajan kysymykseen siitä, millä lauseella hän aloittaisi oman kirjansa, jos sellaisen kirjoittaisi.
Sisältövaroituksia ja seksuaalioikeuksia
Dokumentissa on kohtaus, jossa Lyonin lähistöllä olevan pikkukaupungin lukiossa käsitellään Ernaux'n kirjaa Tytön tarina.
Kirjassa on monisivuinen kuvaus nuoren tytön ja aikuisen miehen välisestä seksistä. Se luetaan dokumentissa ääneen. Kohtaus kestää minuutteja.
Ranskalaiset nuoret puhuvat opettajansa kanssa raiskauksesta, suostumuksesta ja halusta.
Alppilan lukiossa aihe herättää keskustelua.
– Nuoret ja opettaja miettivät sitä, mikä raiskaus on ja milloin sen ehdot täyttyvät. Se oli rohkeaa, kohtaus onnistui purkamaan tabuja, sanoo Tuuve Isaksson.
– Dokkarissa puhuttiin siitä, ettei tavallaan tiedetä, kuvattiinko kirjassa raiskaus vai ei. Nykyisten seksuaalioikeuksien mukaan se todellakin olisi raiskaus, sanoo Lilli Autio.
– Meitä varoiteltiin, että dokkari saattaa järkyttää, sanoo Lovisa Funke. – Ei myöskään saisi mennä siihen ääripäähän, että varotaan kaikkea, mitä puhutaan.
Nuoret keskustelevat sisältövaroittelun ja avoimuuden ristiriidasta. Somessa avaudutaan lähes kaikesta, liikututaan ja järkytytään, mutta asiat voivat silti jäädä etäälle. Seksuaalinen väkivalta muuttuu luvuksi tilastoissa. Rinnalla on kuitenkin todellinen elämä.
– Puolet meidän ikäisistä parisuhteessa olevista on kokenut jotain väkivaltaa parisuhteen sisällä. Sekin on vain luku, ei siitä oikeasti puhuta, Lilli Autio sanoo.
Adi Chowdhurun mielestä asioihin voi vaikuttaa.
– Haluaisin olla rakentamassa tulevaisuutta, jossa pystytään puhumaan ikävistäkin asioista suoraan.
Kirjallisuus on vuorovaikutusta
Writing Life -dokumentti on vahva puheenvuoro kirjallisuuden puolesta.
Alppilan lukiolaiset pohtivat universaalia ihmiskokemusta. Kirjallisuus ei ole kulttuurisidonnaista.
– Se on vuorovaikutusta. Kirjallisuus yhdistää meitä kaikkia, sanoo Lovisa Funke.
Adi Chowdhury ottaa esimerkiksi Ernaux’n kirjat, joissa käsitellään ihmissuhteita, nuoruutta ja seksuaalisuutta – asioita, joita jokaiseen kulttuuriin kuuluu. Hän miettii iäkkään kirjailijan katsetta nuoreen itseensä ja sitä, miten kirjallisuus auttaa hahmottamaan elämää:
– Varmaan meille kaikille viime vuodet on olleet henkisen kehityksen aikaa, sellaistakin se käsitteli tosi hyvin.
– Kirjallisuus voi myös kasvattaa. Saa vähän itsestäkin kiinni, sanoo Lilli Autio.
Joitakin päiviä tapaamisen jälkeen saan opettaja Minna Erkkilältä viestin: ”Ernauxeja on luettu innolla: kirjat ovat kiertäneet opiskelijoilla.”
