Tunteet puskivat pintaan, kun Samuel Kujala, 30, piti kiitospuheen Jussi-gaalassa maaliskuussa. Puheessa sekoittuivat itku ja nauru, kun näyttelijä kiitti vanhempiaan tuesta. Juuri muuta Kujala ei paljastanut itsestään.
Hän oli silminnähden onnellinen ja hämmentynyt. Jussi-palkinto on suomalaisen elokuva-alan suurin tunnustus, ja Kujala sai sen Vuoden pääosasta Lauri-Matti Parppein elokuvasta Jossain on valo joka ei sammu.
Kujala on näytellyt teatterissa, elokuvissa ja tv-sarjoissa, mutta monelle Kujalan kasvojen ja nimen yhdistäminen voi tuottaa vaikeuksia. Hän esiintyy harvoin julkisuudessa. Se on tietoista. Kujala haluaa pysyä työnsä ulkopuolella yksityishenkilönä.
– Näyttelijä voi saada itselleen jonkin aseman olemalla julkisuudessa, ja se voi auttaa saamaan rooleja. Minusta se ei ole hyvä asia.
Fanit luulivat roolihahmoksi
Kujala on valmistunut näyttelijäksi Tampereen yliopistosta (Näty).
Jo opintojen alussa hän joutui pohtimaan julkisen ja yksityisen minän eroa. Prosessi käynnistyi Nörtti: DragonSlayer666-sarjasta, jossa Kujala näytteli.
Hän oli parikymppinen teatteritaiteen opiskelija, kun sarjan ensimmäinen jakso julkaistiin Yle Areenassa vuonna 2017. Kujalan näyttelemälle nörttihahmolle luotiin sarjan markkinointia varten myös oma Youtube-kanava. Siitä tuli hitti nuorten poikien keskuudessa.
Youtube-kanava teki Kujalasta pelaajien silmissä julkkiksen, ja sarjan myötä myös moni vanhempi tunnisti hänet kadulla. Nuoret pojat tulivat juttelemaan näyttelijälle. Moni heistä luuli, että Kujala on tosielämän ”DragonSlayer666”.
– Se oli aika friikahtava kokemus, koska olin heille julkisesti joku muu kuin kuka oikeasti olen.
Hahmon luoma julkisuus seurasi häntä teatterin lavalle.
– Esiinnyimme opiskelijoina suunnilleen sille ikäryhmälle, joka katsoi nörttisarjaa. Yhtäkkiä yleisö näkikin minut sarjan hahmona eikä sinä roolihenkilönä, jota yritin näyttämöllä esittää.
Kokemus tuntui Kujalasta häiritsevältä.
– Koin, että jos olen tosi tunnistettava julkisuudesta, se tulee minun ja näyttelijäntaiteen tielle.
Kujala myöntää, että kyse on ristiriitaisesta asiasta. Näyttelijäntyö on väistämättä julkista, ja siihen liittyy julkisia tehtäviä, kuten markkinointia.
– Tiedostan samaan aikaan, että esimerkiksi someseuraajien määrät voivat vaikuttaa roolituksiin.
Kujala viittaa elokuvatoimittaja Kalle Kinnusen artikkeliin, jonka Long Play julkaisi.
Monet näyttelijät käyvät erilaisissa julkisissa tilaisuuksissa näyttäytymässä ja hakemassa näkyvyyttä tiedotusvälineistä. He ovat aktiivisia somessa ja jakavat seuraajilleen hetkiä elämästään. Sitä voi ajatella osana freelancernäyttelijän työnhakuprosessia.
Kujalaa sellainen julkisuus ei kiinnosta.
– Sanon omalta kohdaltani ei kiitos, mutta en halua tuomita asiaa.
Kujala on valmis markkinoimaan elokuvaa, jossa on ollut itse mukana. Oman yksityiselämän muuntaminen markkinoinnin lisäarvoksi ei häntä kuitenkaan kiinnosta.
Kujala ajattelee, että jos juuri hänen läsnäolonsa määrittää jotain esitystä, se voi olla häiriötekijä koko teokselle. Hän puhuu tähteydestä.
– Se voi häiritä teosta väärällä tavalla. Vastustan näyttelijänä sitä, että kyse olisi minusta. Kyse on siitä materiaalista, tarinasta ja niistä vaikutelmista, joita halutaan luoda.
Kujala pitää yksityisyydestään kiinni. Taide puhukoon puolestaan.
– Olen hyvin yksityinen ihminen.
Näyttelijästä väitöskirjatutkijaksi
Kujala on näyttelijän lisäksi väitöskirjatutkija. Hän tutkii näyttelijäntyön ja teknologian välistä suhdetta Tampereen yliopistossa. Teknologia nähdään usein rajoitteena, mutta parhaimmillaan se voi ruokkia hänen mukaansa näyttelijän luovuutta.
– Olen itse kokenut, että teknologia tulee usein näyttelemisen tielle. Tekniikan kanssa voi yhtä hyvin tehdä yhteistyötä.
Sillä Kujala viittaa esimerkiksi kuvaustilanteeseen, jossa kameran paikka voi vaikuttaa näyttelijän työhön rajoittavasti.
Lähes kaikilla aloilla puhutaan tekoälystä ja sen tuomasta murroksesta. Moni ammatti voi kadota tekoälyn myötä. Viime vuonna kuollut näyttelijä Val Kilmer on jo herätetty henkiin tekoälyllä elokuvaroolia varten.
Kujala ei näe näyttelijöiden tulevaisuutta näin mustavalkoisena. On hyvä muistaa, että teatteri on yhä olemassa, ja tosielämän näyttelijät näyttelevät elokuvissa ja tv-sarjoissa.
– En näe tällaista Blade Runner -sci-fi-maailmaa, jossa emme enää erota millään tasolla, kuka on androidi ja kuka ihminen.
Kujala muistuttaa, että tekijänoikeusasioissa täytyy olla hereillä.
– Lisäksi näköisyyttä suojaavalla lainsäädännöllä on kiire. Luulen, että näyttelijät ovat yllättävän turvassa tekoälyltä moneen muuhun alaan verrattuna.
Väitöskirjatutkimuksen ohella Kujala vetää parhaillaan Tampereen yliopiston näyttelijäopiskelijoille kameratyöskentelyn kurssia. Kameralle näyttelemisestä hänellä on reilusti kokemusta.
Salaisuus säilyy
Kujala pitää yksityisen minänsä haastattelujen ulkopuolella. Niin myös nyt. Siksi päätin ottaa yhteyttä ohjaajaan, joka on tehnyt hänen kanssaan töitä.
Millainen Samuel Kujala on työn ulkopuolella?
Jossain on valo joka ei sammu -elokuvan ohjannut, käsikirjoittanut ja säveltänyt Lauri-Matti Parppei kehuu Kujalaa kohteliaaksi ja charmantiksi ihmiseksi. Häntä puhuttelee Kujalan tapa olla sosiaalisissa tilanteissa.
– Kulttuuripiireissä on välillä sitä, että sosiaalisella pääomalla on joissain kohtaamisissa todella paljon merkitystä. Samuel on yksi niistä ihmisistä, joille sillä ei ole väliä, onko keskustelukumppani cool vai ei.
Kujala näyttelee Parppein elokuvassa estynyttä klassista muusikkoa, joka toipuu itsemurhayrityksestä kotikaupungissaan Raumalla. Kujala on fyysisesti vahva, pitkä mies, ja Parppeilla oli roolihenkilöstä etukäteen täysin toisenlainen ajatus.
– Heti sillä sekunnilla, kun näimme Samuelin näyttelemässä kirjoittamaani hahmoa, huomasimme, että hän toi siihen sellaista aivan uutta materiaalia, mitä emme olleet edes osanneet nähdä hahmossa.
Edes Parppein kommentit eivät auta. Mysteeri säilyy.
Lue edellinen Kulttuurivieras: