Entinen maajoukkuepelaaja ja kahdeksan kautta Korisliigassa pelannut Lotta Aaltonen, 40, saa tuttavilta kehuja ja päännyökyttelyitä, kun kertoo pelaavansa unified-korista.
Se on sarja, jossa kehitysvammaiset tai muuta erityistä tukea tarvitsevat urheilijat sekä vammattomat pelaavat yhdessä koripalloa samoissa joukkueissa tasavertaisina urheilijoina.
Joskus ulkopuoliset luulevat Aaltosta avustajaksi, joka uhraa arvokasta aikaansa hyvän asian puolesta. Se tuntuu hänestä pöyristyttävältä.
– En ole ollenkaan niin hyvä ihminen, että tekisin tätä muille, Aaltonen sanoo.
Vammattomat eivät ole vammaisten tukihenkilöitä eikä kyse ole Aaltoselle ammattilaisuran jälkeisestä jäähdyttelystä, vaan rehdistä kilpaurheilusta. Hän haluaa edelleen kehittyä ja voittaa joukkueensa kanssa.
– Ykkössarjassa ja varsinkin kansainvälisissä peleissä on usein miehiä vastassa ja minun pitää pelata ihan tosissaan, että pärjään.
Erilaiset tavoitteet, sama joukkue
Vantaalaisessa PuHussa on kolme eri sarjatasoilla pelaavaa unified-joukkuetta sekä yksi sarjojen ulkopuolinen harjoitusryhmä. Mitaleista kisattiin kauden päättävässä kaksipäiväisessä lopputurnauksessa Lohjan Kisakalliossa huhtikuun lopulla.
Korkeimmalla sarjatasolla PuHu Punaisessa pelaa monilahjakkuus Marco Magi, jolta sujuu koripallon lisäksi alppihiihto. Hän urheilee molemmissa lajeissa maailman huipulla.
– Koripallossa pystyy kehittää kaikkea, Magi perustelee lajivalintaansa.
Joukkueen kapteeni Riku Virtanen puolestaan myöntää, että voittaminen ei itse asiassa ole niin tärkeää.
– Parasta on se, mitä teemme joukkueen kanssa kentällä, oli se sitten häviö tai voitto. Kaikki on parasta yhdessä, Virtanen kertoo.
Virtanen aloitti koripallon PuHussa jo kaksikymmentä vuotta sitten alakouluikäisenä avustajan vinkistä. Hän aikoo jatkaa niin kauan kuin vain pystyy.
Ei mitään hyväntekeväisyyttä, vaan urheilua
Unified-koripallossa urheilijoiden ikä- ja taitohaitari on laaja ja harjoituksissa toimitaan taitotasojen mukaan. Urheilullisuudesta ei kuitenkaan tingitä.
– Opetamme urheilijan elämäntapoja eli esimerkiksi turnauksissa herkut on kielletty. Sääntö on sama kaikissa sarjoissa, PuHussa eri joukkueita valmentava Milla Haglund kertoo.
Korkeimmalla sarjatasolla pelaavat Magi, Virtanen ja Pihla Koskinen harjoittelevat joukkueensa kanssa kolmesti viikossa. Treeneissä harjoitellaan leikkauksia, puolustuksia, händäreitä ja screenejä, Magi luettelee.
Eikä vaativassa urheilullisessa elämäntavassa ole Koskisen mukaan mitään vaikeaa.
– Ja jos sanotaan, että pitäkää lepopäivä, niin sitten pidetään, Magi komppaa.
PuHun kymmenestä valmentajasta yhdellä on ammatillista koulutustaustaa kehitysvammaisista, mutta kehitysvamma-asiantuntijoista ei voi puhua. He ovat korisvalmentajia.
– Tämä ei ole mitään kuntouttavaa toimintaa, vaan urheilua ja tänne tullaan kehittymään koripalloilijoina, valmentaja Haglund sanoo.
Turvalliselle tilalle on tarve
Lotta Aaltonen aloitti partneriurheilijana eli vammattomana pelaajana vantaalaisessa PuHussa 12 vuotta sitten, kun aktiiviura oli vielä käynnissä.
Kehitysvammaisten tai muuta tukea tarvitsevien urheilijoiden kanssa pelaaminen ei ole ihan sama asia kuin kilpaileminen Korisliigassa, sen Aaltonen myöntää.
Omia otteita täytyy mukauttaa kulloiseenkin sarjatasoon. Unified-koripallossa on lisäksi kilpaurheilulle poikkeuksellinen sääntö: kukaan pelaaja, vammainen tai vammaton, ei saa olla dominoivassa roolissa.
Aaltosen mukaan moni vammainen pelaaja voisi hyvin pelata vammattomien sarjoissakin, joku niin tekeekin. Miksi unified-korissarja sitten ylipäätään on olemassa?
Aaltonen pohtii kysymystä pitkään.
Hän pelaa unified-koriksen rinnalla myös kakkosdivarissa. Siellä pelaajat hänen mukaansa näyttävät kutakuinkin samalta, ovat samanikäisiä ja tulevat samanlaisista taustoista.
– Onhan tämä [unified-joukkue] varmasti sellainen turvallinen tila, jossa on laidasta laitaan erilaisia ihmisiä. Maailmassa erilaisuutta edelleen vieroksutaan ja ehkä syrjitäänkin.
Erilainen tapa olla koriksessa mukana
Espoolaisen Heli Mäkelän elämään koripallo tuli poikien harrastusten kautta. Hän ei ollut koskaan itse pelannut, mutta osallistui toki aktiivisesti peleihin kentän laidalta.
– En varmastikaan olisi koskaan aloittanut koripalloa ilman tätä, Mäkelä kertoo.
Mäkelä on partneripelaajana alimmalla sarjatasolla pelaavassa Leppävaaran Pyrinnön joukkueessa. Hän kertoo, ettei ole kovinkaan kilpailuhenkinen, vaan nauttii joukkueen kanssa olemisesta ja yhdessä oppimisesta.
Entisenä ammattilaiskoripalloilijana Lotta Aaltonen puolestaan syttyy kilpailusta ja kilpailuvietti herää välillä edelleenkin niin, että kentällä saattaa joskus ärsyttää tai turhauttaa.
Aaltonen on kuitenkin sitä mieltä, että unified-koriksessa joukkuepelaaminen on ykkösjuttu. Menetettyjä unelmia ei kannata tulla paikkaamaan.
– On väärässä paikassa, jos tulee pönkittämään omaa itsetuntoa tälle tasolle.
Tule sellaisena kuin olet
Omana itsenä oleminen ja tunteiden avoin näyttäminen ei tyypillisesti kuulu suomalaiseen kulttuuriin, saati urheiluun.
Se juuri kuitenkin on unified-koriksen suola ja sen Aaltonen toivoisi leviävän muihinkin sarjoihin. Miesten maajoukkueen päävalmentaja Lassi Tuovi on näyttänyt tässä jo hyvää esimerkkiä.
– Voisinhan minä mennä pelaamaan höntsävuorolle. Mutta koen, että nämä ovat minun ihmisiä, ystäviäni, ja tässä joukkueessa haluan olla mukana, Aaltonen sanoo.
Hän nauttii myös kakkosdivarissa pelaamisesta. Arki kahden joukkueen välillä on kuitenkin erilaista.
– Kyllä sielläkin moikataan, kun tulemme harkkoihin. Mutta PuHussa saatetaan halata. Pystyn avoimesti kertomaan, jos minulla on jokin asia huonosti. Minusta ihan oikeasti välitetään ja halutaan tietää, miten minulla menee.