Tämän talven paralympiamitalisti Nette Kiviranta herkistyy kyyneliin. Kelkkalaskija saa Urheilustudion sohvalla terveisiä Pyhältä. Moni alppihiihtäjäkaveri on ollut viikonloppuna kisaamassa siellä SM-kisoissa ja FIS-kisoissa.
– Superhienoa! Paljon onnea! Onnittelut mitalista. Olet hiton kova, kaverit onnittelevat ja jopa laulavat Kivirannan hopeamitalin kunniaksi.
– Nette sä olet edelleen number one! Nanna-sisko toteaa vielä videon lopuksi.
Kiviranta kertoi kyynelet silmissään videon näkemisen jälkeen, että kavereilla on iso merkitys hänelle.
– Sen näkee nyt kyllä. Tulee tunteet pintaan. Tämä oli ihana yllätys, Kiviranta sanoo.
24-vuotias Kiviranta kertoo kasvaneensa monen nykyisen Suomen alppihiihtohuipun kanssa.
– Olemme kaikki treenanneet erilaisissa kisoissa. Olemme treenanneet ja sekoilleet samoilla leireillä. Olemme nauttineet alppihiihdosta harrastuksena.
– Nyt katson, että muut ovat olympialaisissa ja minä paralympialaisissa. Ihanaa nähdä kaikkien muiden polku. Ollaan edelleen kaikki yhtä ja samaa Fearless Finns -perhettä, Kiviranta hehkuttaa.
Hän mainitsee nimeltä muun muassa Erika Pykäläisen, Jesper Pohjolaisen ja Eduard Hallbergin, joiden kanssa on harjoitellut pienempänä.
Helmikuussa Milano-Cortinan olympialaisten kumparelaskussa kisannut Akseli Ahvenainen on nyt puolestaan Kivirannan opiskelukaveri Hankenissa eli Helsingin ruotsinkielisessä kauppakorkeakoulussa.
Penkkarit hyvä esimerkki ystävien tuesta
Kiviranta oli 16-vuotias lahjakkuus alppihiihdossa, kun hän halvaantui liikenneonnettomuudessa.
Kiviranta on aiemmin kertonut, että onnettomuuden jälkeinen kuntoutusjakso oli jälkikäteen ajatellen mukava ajanjakso.
Hän ei toki toivonut vakavaa loukkaantumista ja neljän kuukauden kuntoutumisjaksoa sen jälkeen. Kiviranta oli kuitenkin toivonut, että pääsisi hetkeksi hengähtämään ja pysähtymään, koska takana oli ollut todella kiireinen vuosi.
– Läheisten tuella oli varmaan suurin merkitys, miksi koko aikaa voi katsoa positiivisesti. Onnettomuuden jälkeen näin läheisiä ja kavereita, joita oli nähnyt vähemmän. Tiesin, että moni ihminen tukee minua myös vaikeilla hetkillä, Kiviranta kuvailee.
Matkan varrella on täytynyt myös taklata henkisiä haasteita. Yksi esimerkki olivat penkkarit lukiossa.
– Ystävät ottivat minut mukaan penkkarien jatkoille, vaikka en uskaltanut mennä rekan kyytiin. Nielin sen pettymyksen, että en pystynyt osallistumaan samalla tavalla kuin kaikki muutkin, mutta sain jotain, kun menin mukaan jatkoille, Kiviranta sanoo.
– Pitää pystyä unohtamaan, mitä on menettänyt. Mutta se pitää myös käsitellä. Sitä kautta henkinen kantti on kasvanut.
Mitalin takana monta pientä tekoa
Kiviranta kiittelee vuolaasti myös asiantuntijoita ympärillään. Esimerkiksi liikunnanopettajaa, fysioterapeuttia ja sairaanhoitajaa.
– Nuo asiantuntijat ovat nähneet, kuinka hauras 16-vuotias tyttö Nette on ollut heti loukkaantumisen jälkeen. He ovat olleet tukemassa liikunnan pariin palaamista, Kiviranta kuvailee.
Kiviranta on ymmärtänyt monen ihmisen liikuttuneesta reaktiosta, kuinka moni pieni teko on ollut mahdollistamassa paralympiamitalia. On kyse sitten ollut sopivien apuvälineiden hankinnasta tai tukipäätösten saamisesta.
– Kun nyt on puhuttu paljon paraurheilijoiden vähyydestä, unohtuu äkkiä, miten onnekas olen ollut monen pienen päätöksen takia. Olen ollut esimerkiksi Mäkelänrinteen urheilulukiossa.
– Joku on tullut heti sanomaan, että tule noihin treeneihin. Tällaisista pienistä päätöksistä on lähtenyt palo ja mahdollisuus takaisin liikunnan ja myöhemmin huippu-urheilun pariin.
Kiviranta kertoo myös isänsä kovasta satsauksesta tyttärensä paralympiamenestyksen eteen. Isä jäi sivuun omista töistään viimeiseksi puoleksi vuodeksi ennen paralympialaisia.
– Näimme paralympialaiset yhteisenä tavoitteena. Hän tunsi minut ja lajin. Tarvitsen rinteeseen aina jonkun auttamaan kelkan kantamisessa ja rinteen ulkopuolella välineen huoltamisessakin.
– Isän vastuu aina kasvoi. Tuntui pahalta päästää irti. Lopulta isä järjesteli työasiansa niin, että pystyi olemaan kanssani koko talven, Kiviranta avaa.
Hän nostaa hattua isälleen.
– Isä on tehnyt varmaan 10–12 tunnin työpäiviä. Hän on kuljettanut minua, huoltanut sukset, tehnyt radat ja kantanut kelkan. Kun tuon tekee yhden miehen voimin, mies on kyllä puhki.
Mitalipäivänä Kiviranta oli kuin uusi ihminen
Kiviranta puhui todella tunteikkaasti Ylen haastattelussa paralympiamitalin jälkeen. Hän näki haastattelun nyt uudelleen Urheilustudion sohvalla.
– Olen huono sanomaan tavoitteita ääneen, mutta olin maininnut lähteväni hakemaan mitalia.
Hän avaa, kuinka muut kilpakumppanit herkistelivät ennen paralympialaisia. Kiviranta koki kuitenkin pystyvänsä harjoittelemaan. Hän treenasi kovaa. Kiviranta kertoo eläneensä tunteikkaissa haastatteluissa ja tuuletuksissa hetkessä.
– Valmentaja kysyi, mitä Cortinan juomakoneissa oli. Olit kuin uusi ihminen, kun nautit ja elit hetkessä. Se tuli mukaan laskemiseen, Kiviranta muisteli mitalihetkiä.
Kiviranta koki myös pystyneensä näyttämän kaiken pujottelumitalipäivänä.
– Tarkoitin sillä kilpakumppaneita ja valmennustiimejä, kun sanoin haastattelussa, että kukaan muu ei uskonut mitaliin paitsi minä. Saksalainen tuli sanomaan, mitä ihmettä Nette olet tehnyt.
Kiviranta on monessa mukana urheilun ulkopuolellakin. Hän opiskelee Hankenissa, mutta on töissä myös pankissa. Urheilun puolella riittää yhä myös tavoitteita.
– Olen nyt paralympiamitalisti ja MM-mitalisti. Vähän olisi kirkastettavaa, niin kai tuo täytyy pitää jossain määrin tavoitteena. Katse on nyt ensi vuoden MM-kisoissa Ranskassa.
– Tähän asti olen mennyt paljon hetki kerrallaan. Sillä tavalla ajattelin jatkaa. Tehdään tosissaan, mutta ei totisesti. Ainakin nyt alkuun kohti ensi vuoden MM-kisoja.