Täydellinen suomen kielen taito ja suomalaiset tavat eivät riitä – adoptoidut aikuiset kokevat edelleen jatkuvaa ulkopuolisuutta. He haluaisivat osallistua enemmän yhteiskunnaliseen maahanmuuttokeskusteluun ja haastaa vakiintuneet puhetavat adoptiosta.
Teemat nousivat esiin, kun Hämeenlinnassa kerättiin ensimmäistä kertaa yli 30-vuotiailta, kansainvälisesti adoptoiduilta aikuisilta ajatuksia ja kokemuksia, joita voidaan hyödyntää adoptiotyössä ja valmennuksessa.
Adoptoidun kohdalla usein kyseenalaistetaan kuuluminen sekä maahanmuuttajiin että suomalaisiin. Silloin adoptoidut jäävät ulos heitä koskevista yhteiskunnallisista keskusteluista, toteaa yksi tilaisuuden järjestäjistä, adoptiolautakunnan jäsen Anu-Rohima Mylläri.
Kansainvälisesti adoptoidut ovat olleet tyypillisesti esillä keskusteluissa, jotka keskittyvät kiintymyssuhteisiin, traumoihin ja traagisiin elämän käänteisiin.
Suomessa ikänsä asunut, täydellistä suomea puhuva ja suomalaisia tapoja ylläpitävä Sadhi Luokomaa haluaisi, että heidän kokemuksensa tulisi enemmän näkyville. He haluaisivat osallistua puheeseen suomalaisuudesta, maahanmuutosta ja työelämästä – eivät vain silloin, kun aiheena on adoptio.
– Olen asunut suurimman osan elämääni Hämeenlinnassa, ja silti minulle puhutaan ensiksi englantia, sanoo 45-vuotias Sadhi Luokomaa, kahden teini-ikäisen pojan äiti Hämeenlinnasta. Hän muutti kaupunkiin 11 kuukauden ikäisenä Intian miljoonakaupunki Chennaista.
Kielikysymys ei olekaan relevantti
Tutkija Anna Rastas Tampereen yliopistosta on tutkinut pitkään rasismia, ja sen myötä myös kansainvälisesti adoptoitujen kokemuksia. Rastas nostaa esiin sen, että aikuisten adoptoitujen näkökulma tarvitaan yhteiskunnallisessa keskustelussa, esimerkiksi perhekäsityksiin, lasten oikeuksiin ja rasismiin liittyvissä kysymyksissä.
– Heillä on erityinen ymmärrys muun muassa siitä, miten suomalaisuudesta puhutaan ja miten erilaisuutta käsitellään. He tunnistavat ne hetket, joissa suomalaisuutta määritellään ahtaasti.
Adoptoidut aikuiset kokevat kuitenkin, että heidän suomalaisuuttaan ei tunnisteta eikä hyväksytä. Tämä aiheuttaa turhautumista, ja samalla syntyy hierarkioita siitä, ketkä tänne muualta tulleet hyväksytään ja ketkä eivät.
– Adoptoidut osoittavat konkreettisesti, ettei kielitaito ratkaise ulkopuolelle sulkemista, vaan erilaisuuden hyväksymisen puute, ja usein suoranainen rasismi.
Tutkimuksissa on huomattu, että pelkkä ulkomaalaiselta kuulostava nimi voi estää työhaastatteluun pääsyn, vaikka CV olisi identtinen.
Tanskassa adoptoidut osallistuvat keskusteluun
Anna Rastaan mielestä adoptoidut ovat jo muuttaneet suomalaista yhteiskuntaa – vaikka heitä on määrällisesti vähän, heidän roolinsa monimuotoisemman suomalaisuuden puolestapuhujina on merkittävä.
Myös rasismia tutkinut professori Suvi Keskinen toivoisi laajempaa näkökulmaa maahanmuuttajakeskusteluun. Keskisen mukaan suomalaisessa yhteiskunnassa on ongelma: suomalaisuuden määritelmä on sidottu valkoisuuteen ja kuulumista Suomeen tulkitaan ulkonäön ja ihon värin perusteella.
– Ongelma on suomalaisuuden kapeassa määrittelyssä. Vain tietynlaiset perheet ja tietyn näköiset ihmiset sopivat siihen.
Keskisen mukaan esimerkiksi Tanskassa on syntynyt antirasistista näkyvää liikehdintää kuten adoptiopoliittinen järjestö, joka haluaa osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja on pohtinut adoptoitujen kokemuksia.
Kiitollisuuden vaatimus
Sadhi Luokomaa on kohdannut tilanteita, joissa adoptoidulta odotetaan kiitollisuutta, että ovat päässeet Suomeen. Sama odotus esiintyy myös maahanmuuttajiin liittyvissä keskusteluissa.
– Olen ajatellut, että se olisi jo jäänyt taakse, vanhanaikaista ajattelua, mutta kyllä siihen edelleen välillä törmää.
Juuria etsitään myöhemmin
Ensimmäinen sukupolvi Suomeen adoptoituja on kasvanut aikuiseksi. Moni myös alkaa etsiä juuriaan ja identiteettiä vanhemmalla iällä.
Sadhi Luokomaa on vieraillut Intiassa neljästi. Omat juuret ovat tärkeät, vaikka Intiassakin voi tuntea ulkopuolisuutta.
Anna Rastaan mukaan ihmisellä voi olla juuria moneen paikkaan ja hän voi samaistua useisiin yhteisöihin, vaikka kokisi itsensä täysin suomalaiseksi.
– Adoptoiduilla on ikään kuin tarkempi tutka havaita sellaisia rakenteita ja ilmiöitä, jotka helposti jäävät valtaväestöltä huomaamatta, hän lisää.
– Ensimmäinen kysymys on aina, mistä olet tullut. Nuorempana vastasin siihen aina, mutta nyt aikuisena olen oppinut rajaamaan. En ole tilivelvollinen kertomaan tarinaani kaikille, Luokomaa kuvailee.
Anna Rastaan mukaan yhteiskunnallinen keskustelu Suomessa on liian polarisoitunutta ja ulossulkevaa.
– Nyt kun tiukennetaan ulkomaalaislakia ja lainsäädäntöä siitä kenestä voi tulla suomalainen. Tämä on iso huoli, ja tähän keskusteluun tarvitaan kaikkia, ei vain adoptoituja tai maahanmuuttajia, Rastas sanoo.