Kotimaisen huippu-urheilun kiinnostavin tiedotustilaisuus järjestettiin Helsingissä keskiviikkona, kun Hiihtoliitto julkisti valintansa maastohiihdon uudeksi päävalmentajaksi. Miksi kiinnostavin? No siksi, että laji on tuonut 68 prosenttia Suomen mitaleista kolmissa viime talviolympialaisissa – 13 mitalia 19:stä.
Koska kyseessä on menestykseltään ylivoimaisesti merkittävin suomalainen yksilölaji, päävalmentajan valinta ei ollut asia, jossa kotimainen media olisi nukkunut ruususen unta.
Kun Hiihtoliiton huippu-urheilujohtaja Petter Kukkonen kertoi, että maajoukkueen uusi päävalmentaja on ruotsalainen Joakim Abrahamsson, valveutuneet hiihtoentusiastit eivät yllättyneet. Yle Urheilu kertoi Abrahamssonin kytköksestä jo tiistaina, jolloin mies ei myöntänyt eikä kiistänyt neuvottelukontaktiaan.
Ulkomainen päävalmentaja on hiihtomaajoukkueen historiassa toinen laatuaan. Vuosina 2006–2014 pestiä ensimmäisenä hoitaneen norjalaisen Magnar Dalenin ansioluettelo on tuskin unohtunut keneltäkään, mutta kerrataan vielä. Kuusista arvokisoista 20 mitalia, mukaan lukien olympiavoitto ja seitsemän maailmanmestaruutta.
Vuoden 2009 Liberecin MM-kisojen tulos, kolme kultaa ja viisi pronssia, toi Dalenille Urheilugaalassa Vuoden valmentaja -tittelin.
Vuoden 2010 Vancouverin olympialaisissa juhli puolestaan Ruotsin hiihtomaajoukkueen päävalmentajana toiminut Abrahamsson. Saldolla kolme kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia Abrahamsson jakoi länsinaapurin Vuoden valmentaja -palkinnon kollegansa Magnus Ingessonin kanssa.
Vuosina 2009–2011 kestäneellä Abrahamssonin päävalmentajakaudella sinikeltaiset saavuttivat kolmissa arvokisoissa 15 mitalia, jotka sisälsivät kolme olympiakultaa ja kaksi maailmanmestaruutta.
Mitalisade ei ollut vain yksittäisten urheilijoiden harteilla. Tason laajuudesta kertoo, että niin Ruotsin miehet kuin naiset jäivät kolmessa pitkässä viestissä vain kerran ulos podiumilta.
Hyviä kokemuksia
Jos Abrahamssonin nimi ei ollut tiedotustilaisuudessa yllätys, sekään ei ole, että suomalainen lajiliitto päätyy valitsemaan päävalmentajan ulkomailta. Hyviä esimerkkejä riittää niin joukkue- kuin yksilölajeista.
Ruotsalainen Curt Lindström oli pääkäskijä, kun Leijonat voitti ensimmäisen maailmanmestaruutensa. Vuosituhannen vaihteessa suomalaiset ampumahiihtäjät menestyivät venäläisvalmentaja Anatoli Hovantsevin opeilla. Miesten lentopallomaajoukkue nousi italialaisen Mauro Berruton johdolla Euroopan kärkikastiin, ja Huuhkajat kamppaili uskottavasti vuoden 2008 EM-kisapaikasta huippuvaikeassa karsintalohkossa englantilaisen Roy Hodgsonin alaisuudessa.
Valmentajaratkaisuja, jotka eivät ole tuottaneet tulosta, löytyy myös toki. Isossa kuvassa edellä mainitut henkilöt ja monet muut ovat kuitenkin jättäneet suomalaiseen huippu-urheilun puumerkkinsä, joka muistetaan.
Viime vuosina slovenialainen Rok Draksic on nostanut suomalaisia judokoita arvokisamitaleille, ja ulkomaisen tietotaidon luotetaan tuovan tulosta muun muassa mäkihypyssä, käsipallossa ja pöytätenniksessä. Yleisurheilussa esimerkkejä on monia. Mainittakoon nyt virolainen Erki Nool.
Kun Hiihtoliitto kartoitti hiihtomaajoukkueen uutta päävalmentajaa, monen ajatuksissa saattoi välähtää toinen suksilaji, ampumahiihto. Ampumahiihtoliiton ei ole tarvinnut katua päävalmentajapäätöstään, kun se pestasi tehtävään vuonna 2022 – tuolloin 27-vuotiaan – norjalaisen Erik Kulstadin. Olisiko maastohiihdossa myös aika katsoa nuori ulkomainen kortti?
On kuitenkin kylmä fakta, että maastohiihto on kooltaan ja historialtaan aivan eri kaliiberia kuin ampumahiihto. Painitermein puhutaan raskaasta ja kevyestä sarjasta.
Jos Kulstad olisi epäonnistunut ja suomalaiset ampumahiihtäjät olisivat jääneet kamppailemaan sijoista 20–40, asiasta ei olisi noussut minkään valtakunnan haloota. Sen sijaan maastohiihdon päävalmentajuus on painekattilana omaa luokkaansa.
Hiihtoliitto valitsi nuoruuden sijaan kokemuksen ja sai naarattua kovan luokan nimen. Ruotsissa merkittävää arvostusta nauttiva Abrahamsson on viime vuosina kuunnostautunut Luulajan yliopiston huippu-urheiluohjelman parissa. Suomesta vastaavan kaltainen CV löytyy vain Iivo Niskasen entiseltä valmentajalta, Jyväskylän yliopiston Vuokatin-yksiköstä liikuntateknologian tohtoriksi väitelleeltä Olli Ohtoselta.
Keiden varassa?
Abrahamsson saa käsiinsä hiihtomaajoukkueen, jonka arvokisamenestyksestä vastanneet runkohiihtäjät ovat jo – ja monet pitkälti – päälle 30-vuotiaita.
12-kertainen arvokisamitalisti Krista Pärmäkoski, 35, lopettaa uransa tähän kauteen. Samoin tehnee kolminkertainen MM-mitalisti Ristomatti Hakola, 34.
Nelinkertainen olympia- ja kaksinkertainen MM-mitalisti Kerttu Niskanen, 37, ei ole avannut jatkosuunnitelmiaan, mutta häntä kahdeksan vuotta nuorempi Jasmi Joensuu on jo väläytellyt lopettamisaikeilla.
Neljättä olympiavoittoaan helmikuussa tavoitteleva Iivo Niskanen, 34, on ainoa, joka on ilmoittanut jatkavansa uraansa varmuudella vuoden 2029 Lahden MM-kisoihin.
Samaan ratkaisuun päätynee viime viikonloppuna ensimmäisen maailmancupin osakilpailunsa voittanut Johanna Matintalo, joka täyttää joulukuussa 30 vuotta. Hänen kihlattunsa, viime vuoden MM-kisoissa kaksi mitalia saavuttanut Lauri Vuorinen on 31-vuotias.
Vääjäämättä edessä olevasta sukupolvenvaihdoksesta kertoo, että helmikuussa olympiamenestystä tavoittelevan 16-henkisen hiihtomaajoukkueen keski-ikä on 29 vuotta.
Sukupolvenvaihdos ja vapaan hiihtotavan osaamisen kartuttaminen ovat asioita, joissa Abrahamssonilla riittää työnsarkaa. Kotimaisessa yksilöurheilussa on pitkään vannottu päävalmentajavetoisuuden sijaan linjaan, jossa urheilijat ja henkilökohtaiset valmentajat tekevät asioita mielensä mukaan. Näistä henkilökohtaisista suomalaisvalmentajista on vuosien saatossa leivottu päävalmentajia.
Kuten Abrahamssonin valinta ja monet muut päävalmentajahankinnat osoittavat, suomalaisessa huippu-urheilussa kysytään nyt kuitenkin laajalti, onko paras tietotaito sittenkään täällä. Monella kotimaisella valmentajalla on peiliin katsomisen paikka.