Syksyllä 2024 Mårten Boström alkoi yskiä. Hän tunsi olonsa muuten terveeksi, mutta juoksulenkeillä yskäkohtaukset iskivät usein ja rajusti. Keväällä 2025 hän huomasi suorituskykynsä heikkenevän ja huolestui.
Kun hän hakeutui lääkäriin oireidensa vuoksi, hänelle diagnosoitiin keuhkokuume – kerta toisensa jälkeen. Boströmilla on astma, minkä vuoksi sairaudet menevät helposti keuhkoihin.
Maaliskuussa 2025 hän tunsi aristavan kohdan rinnassaan.
– Kipu oli lähes sietämätöntä, kun poikani istui sylissäni ja painoi päänsä rintaani vasten. Halusin, että se tutkittaisiin kunnolla, Boström kertoo Ylen Sportliv-ohjelmassa.
Hänet tutkittiin kaksi kertaa Danderydin sairaalassa Tukholmassa, mutta syytä ei löydetty. Keuhkoista otettiin kuvia, mutta tutkimuksia ei laajennettu suuremmalle alueelle.
Suunnistuksen maailmanmestari Boström asui tuolloin perheineen Ruotsissa, joka oli ollut heidän kotinsa yksitoista vuotta. Alkukesästä hän palasi Suomeen.
Jorvin sairaalassa Espoossa lääkäri tarttui asiaan. Kivuliaasta alueesta otettiin koepala.
11. heinäkuuta 2025 Mårten Boströmille kerrottiin, että hänellä on imusolmukesyöpä ja että syöpä oli ehtinyt levitä koko kehoon.
– Onhan se vähän katkeraa ajatella, ettei asiaa selvitetty aiemmin. Ehkä syövän olisi voinut löytää ennen kuin se ehti levitä näin laajasti.
Katso Sportliv Mårten Boströmin vuodesta syövän kanssa:
Luonnossa liikkuminen oli elämänlanka
Vuonna 2013 Mårten Boström voitti sprinttisuunnistuksen maailmanmestaruuden kotikisoissa Vuokatissa. Sen jälkeen Boström ja hänen suunnistaja-vaimonsa Matleena muuttivat Ruotsiin. Suunnistusseura IFK Lidingö oli heidän kotinsa, jossa molemmat toimivat valmentajina.
Yhdentoista Ruotsissa vietetyn vuoden jälkeen perhe on palannut Suomeen, jotta poika Hugo voisi ensi syksynä aloittaa koulun täällä. Perhe muuttaa silloin Kirkkonummelle Boströmin lapsuudenkotiin, jota hän on alkanut remontoida.
Kun olen jaksanut ja pystynyt tekemään edes jotain, remontointi on antanut muuta ajateltavaa kuin sairaus.
Mårten Boström
Boström, 43, kävi viime syksyn aikana yhteensä 650 tuntia solunsalpaajahoidoissa Meilahden sairaalassa Helsingissä.
Hän uskoo, että hyvä fyysinen kunto auttoi kestämään rankat hoidot.
Silti sairaalan lääkärit yllättyivät, kun Boström kysyi, saisiko hän käydä juoksemassa solunsalpaajapussien välillä.
– Juoksemista ei yleensä suositella syöpäpotilaille Suomessa. Mutta liikkuminen on hyväksi toipumiselle. Tutkimusten mukaan kaikkien syöpään sairastuneiden olisi hyvä yrittää pysyä aktiivisena jollain tavalla.
Sadan hoitotunnin jaksoilla hän pääsi kaksi kertaa ulos juoksemaan.
Vapauden tunne on korvaamaton, kun pääsee luontoon maattuaan 48 tuntia solunsalpaajaa syöttävä neula käsivarressa.
Juoksulenkit olivat minulle elämänlanka ja tärkeitä henkiselle hyvinvoinnilleni.
Samaan aikaan epävarmuus tulevaisuudesta oli raskasta.
– En tiennyt, olenko mukana poikani elämässä. Kaikki ajatukset siitä, millainen vaimoni ja lapseni tulevaisuus olisi, jos en olisi enää olemassa.
Sairaus vaikutti koko perheeseen
Solunsalpaajahoitojen välillä Boström oli aina kaksi viikkoa kotona, jolloin hän joutui ottamaan lukuisia eri lääkkeitä tietyin kellonajoin. Joka toinen päivä hän kävi verikokeissa ja muissa tarkastuksissa. Tarkoituksena oli seurata lääkkeiden vaikutuksia ja varmistaa, ettei haittavaikutuksia ilmene.
Vaimo Matleena kantoi raskaan vastuun potilaan tarkkailusta. Silti edelliskevään epävarmuus ennen diagnoosia tuntui vaimosta vielä rankemmalta.
– Kipu oli niin kovaa, että Mårten joutui nousemaan öisin, koska hengittäminen oli vaikeaa. Epätietoisuus oli oikeastaan pahempaa kuin se, kun syy selvisi ja saimme hyvän hoitosuunnitelman.
Hugo-pojan takia hänen vanhempansa pyrkivät tekemään sairaalavierailuista mahdollisimman hauskoja.
Sairaalassa pelasimme pelejä, söimme pizzaa ja joimme Coca-Colaa.
Matleena Boström
– Minulle Mårtenin sairaalajaksot olivat melko mukavia – kun tarkkailuvastuu ei ollut minulla, sain nukuttua kunnolla, Matleena Boström kertoo.
Kotona ei puhuttu tarkemmin, mitä syöpä voi tarkoittaa. Hugo ymmärsi, että aina kun isä oli sairaalassa, se tarkoitti, että isä tulisi terveemmäksi.
– Hän sanoi minulle, että nyt isä yskit niin paljon, että sinun pitäisi mennä sairaalaan, Mårten kertoo huvittuneena.
Käänne parempaan
Kun Boströmin keho tutkittiin uudelleen parin hoitokuukauden jälkeen, solunsalpaajien huomattiin tehoavan. Monet ensimmäisissä kuvissa näkyneet syöpäsolut olivat hoidon puolivälissä kadonneet.
Vuoden 2025 viimeisinä kuukausina Boström pani merkille, että vaikka veriarvot olivat yhä huonot, hän ei ollut enää yhtä väsynyt. Hän jaksoi liikkua, juosta eikä yskä ollut enää yhtä rajua kuin aiemmin.
– Useimmiten olen vain katsonut kelloa: milloin hoitoni ovat lopussa, milloin pääsen kotiin rakkaimpieni luo, milloin tulee viimeinen solunsalpaajakerta, joka toivottavasti parantaa minut?
Kun solunsalpaajahoidot olivat ohi marras–joulukuun vaihteessa, Boström alkoi odottaa vuoden loppua ja sitä, että voisi kääntää elämässään uuden lehden ja jatkaa arkea.
Kaksi päivää ennen joulua Boström lähti Meilahden sairaalaan.
Joululomalla opettajan töistään oleva vaimo Matleena odotti kotona miehensä puhelua. He saisivat kuulla viimeisen kuvauksen tulokset.
Puhelu viipyi.
– Viidentoista minuutin jälkeen aloin miettiä, johtuuko se siitä, että hänen pitää ensin käsitellä uutista itse, vai oliko lääkäri vain myöhässä. Ehti miettiä aika monia asioita.
Kun ”Måre” vihdoin soitti, tuntui kuin mitään erityistä ei olisi tapahtunut.
– Minun piti oikeasti kaivaa tieto siitä, olivatko uutiset hyviä – ja niinhän ne olivat, vaimo kertoo helpottuneena.
22. joulukuuta 2025 Mårten Boström sai kuulla, ettei hänellä enää ole syöpää.
Voin suunnitella elämääni ja liikkua kuten ennen. Saan nähdä poikani kasvavan ja olla läsnä kotona ja arjessa.
Mårten Boström
On vielä liian aikaista sanoa, onko syöpä muuttanut Mårten Boströmiä ihmisenä.
– Onhan sitä joutunut miettimään, millainen B-vaihtoehto olisi ollut – ettei olisi enää ollut olemassa. Ehkä yritän nyt paremmin arvostaa niitä hetkiä, joita saan. Ja jokaista kokemusta, jossa saan olla mukana.
Koska syövän uusiutumisen riski on aina olemassa, Boström käy – kuten kaikki syöpäpotilaat – seuraavina vuosina säännöllisesti tarkastuksissa sairaalassa.
Kertoi avoimesti sairastumisestaan
Jo siitä lähtien, kun yskä ja keuhko-ongelmat alkoivat, Boström on kertonut sairaudestaan avoimesti sosiaalisessa mediassa. Oli alusta asti selvää, että hän haluaa puhua kaikesta avoimesti.
– Urheilu-urani aikana olen aina kertonut sekä onnistumisista että vastoinkäymisistä. Jos ei kerro, ihmiset vain kysyvät ja ihmettelevät, miksen näy tulosluetteloissa.
Boström on saanut yhteydenottoja ihmisiltä, joilla on samankaltainen sairaushistoria, mutta jotka eivät ole halunneet kertoa asiasta julkisesti.
– Sitä kautta olen lopulta saanut selville, miksi he eivät ole liikkuneet viime aikoina tai miksi he eivät ole kisanneet vuoteen.
Itse hän näkee vain hyviä puolia siinä, että on voinut jakaa kokemuksensa muiden kanssa.
– Toivon, että esimerkkini on voinut antaa toivoa jollekin, joka käy läpi vaikeita hetkiä.
Paluu huippusuunnistuksen pariin – Itävallassa
Vuonna 2026 Mårten Boström toivoo voivansa jatkaa elämäänsä kuten ennen ja pikkuhiljaa lisätä aktiivisuuttaan.
– Toivon, että voin kutsua itseäni taas urheilijaksi, hän naurahtaa.
Perheen koti on Suomessa, ja Boström haluaa jatkaa kartanpiirtäjänä myös täällä. Hän on aiemmin tehnyt karttoja ympäri maailmaa, viime vuosina pääasiassa Ruotsissa.
Sairausjakson aikana häneen otettiin yhteyttä Itävallasta, jossa maajoukkuevalmentajan paikka oli vapautunut – työ, josta Boström oli ollut kiinnostunut jo aiemmin ja johon hän nyt tunsi olevansa valmis.
– Olen ehtinyt käydä pari kertaa Itävallassa ja pitänyt etäkokouksia urheilijoiden ja muiden suunnistusihmisten kanssa, jotta oppisin tuntemaan heidät paremmin.
Suunnistus ei ole suuri laji Itävallassa, mutta Boströmin mukaan se on hyvin organisoitu ja juoksijoilla on potentiaalia.
– Italiassa on kesällä MM-kisat, ja koska kyseessä on MM-sprinttivuosi, harjoittelu tähtää siihen, että urheilijat olisivat mahdollisimman nopeita Genovan kaduilla heinäkuun alussa.
Omalta osaltaan hän toivoo voivansa jatkaa sitä, mitä alkoi tehdä huippu-urheilu-uransa loppupuolella suunnistajana – juosta ylös ja alas vuoria.
Kun hemoglobiiniarvo pyörii sadan tienoilla, pienetkin mäet ovat aika raskaita, mutta toivon, että pääsen takaisin vuorijuoksun pariin ja saan taas haastaa itseäni kunnolla.
Mårten Boström