Kaakkois-Suomen rajavartiosto otti marraskuussa yhteyttä Venäjälle Viipurin rajavaltuutettuun, kun luvattomasti rajan ylittänyt mies oli tullut Venäjältä Imatralle.
Vielä nykyäänkin viranomaiset ratkovat luvattomia rajanylityksiä Suomen ja Venäjän välillä järjestelyllä, joka alkoi jo 1960-luvun alussa kylmän sodan maailmassa.
Itärajan poikkeavia tapauksia ryhtyivät tuolloin setvimään rajavaltuutetut. Heinä toimivat itärajan rajavartiostojen komentajat.
– Rajavaltuutetut olivat ikään kuin paikallistason diplomaatteja, joilla oli oikeudet ratkaista asioita neuvostoliittolaisten kollegoidensa kanssa, kertoo Imatran Rajamuseon hoitaja Mikko Veijalainen.
Museonhoitaja Veijalainen on perehtynyt museon arkiston lähteisiin, kuten rajavartioston perinnekirjoihin ja rajavaltuutettujen yhteydenpitokirjoihin.
Asiakirjat kertovat vaietuista välikohtauksista rajalla Suomen ja Neuvostoliiton välisellä rajalla 1960- ja 70-luvuilla.
Suomi pelkäsi rajalla sattuvien välikohtausten vahingoittavan virallisia ystävällismielisiä suhteita Neuvostoliiton kanssa.
Veijalainen käy läpi kolme luvatonta rajanylitystä itärajalla, joiden Suomi pelkäsi vaarantavan silloiset idänsuhteet.
1. Tulitaistelu Vainikkalassa vuonna 1961
Toukokuussa 1961 neuvostoliittolainen varusmies Herman Bushmelev pakeni itärajan yli Lappeenrannan Vainikkalaan palvelusaseensa kanssa.
Neuvostoliiton rajavaltuutetun mukaan varusmies oli paetessaan ampunut yhden heidän rajavartijoistaan.
Suomalaiset sulkivat Vainikkalasta länteen johtavat tiet. Miestä etsittiin rajanpinnassa Vainikkalan Telkjärvellä.
Suomalaiset rajavartijat paikansivat ja saartoivat miehen. Epätoivoinen Bushmelev avasi tulen suomalaisia kohtaan Kalashnikov-rynnäkkökiväärillä, johon suomalaiset itsepuolustuksena vastasivat.
– Tilanne oli vakava, eikä ammuskelu jäänyt myöskään huomaamatta paikallisilta ja lehdistöltä, sanoo museonhoitaja Mikko Veijalainen.
Bushmelev ampui lopulta itsensä takaa-ajon päätteeksi.
Neuvostoliittolaiset vaativat ruumiin palauttamista Vainikkalan aseman kautta niin nopeasti, ettei kaikkia tutkimuksia ehditty edes viedä päätökseen.
Suomen rajavartiolaitos ei vielä 1960- ja 1970-luvuilla juuri hiiskunut rajalla sattuneista välikohtauksista julkisuuteen.
Rajavartiolaitoksen noudattama niukka tiedotuslinja toi sille julkisuudesssa liikanimen ”salavartiolaitos”.
– Rajavartiolaitos kertoi luvattomista rajanylityksistä ulospäin vain aivan pakollisen, sanoo Mikko Veijalainen.
Suomen ja Neuvostoliiton suhteita määritti vielä tuolloinen ystävyys-, yhteistoiminta- ja avunantosopimus, joka rajoitti Suomen liikkumavaraa suureen itäiseen naapurimaahan.
2. Syksyn 1968 ”koepallo”
Suomen rajavartijat huomasivat syksyllä 1968 Rautjärvellä, että raja-aitaan oli tehty pihdeillä reikä.
Tieto luvattomasta rajanylityksestä saatiin myös Neuvostoliiton rajavaltuutetulta, joka puhui aluksi useammastakin loikkarista.
Suomen rajavartijat löysivät yhden miehen nukkumasta pusikosta Rautjärven Punasvaaralta. Mies kertoi olevansa puna-armeijan reserviläinen Igor Rulev.
Kuulusteluissa mies väitti kulkeneensa sata kilometriä metsiä pitkin Leningradista Suomeen, mutta kuitenkin hänellä oli ehjät vaatteet ja pikkukengät jalassaan.
Elokuussa 1968 Neuvostoliitto oli miehittänyt Tšekkoslovakian.
– Rulev kertoi loikanneensa, koska pelkäsi joutuvansa lähetetyksi Tšekkoslovakiaan. Mies halusi jatkaa matkaansa Ruotsiin tai Länsi-Saksaan hakemaan turvapaikkaa, sanoo Mikko Veijalainen.
Rajavartioston ja suojelupoliisi päättelivät kuulusteluissa, että mies oli todennäköisesti KGB:n lähettämä ”koepallo”. Neuvostoliitto halusi testata, miten Suomen rajaa valvotaan ja kuinka loikkariin reagoidaan.
Neuvostoliiton rajavaltuutettu uhkasi myös siirtää asian pois rajavaltuutettujen käsistä ulkoministeriöille.
– Suomalaiset pyrkivät koko ajan välttämään sitä, että neuvostoliittolaiset nostaisivat rajatapahtumista julkisen äläkän.
Lopulta suomalaiset palauttivat Rulevin Neuvostoliittoon.
3. Räikeä rajaloukkaus 1978
Kevättalvella 1978 tapahtui YYA-ajan kenties räikein rajaloukkaus. Se tapahtui Suomesta Neuvostoliittoon. Rajaloukkauksen takana oli ruotsalainen entinen taistelulentäjä Karl-Göran Wickenberg.
Wickenberg saapui Imatran Immolan lentokentälle pienkoneella toteuttaakseen uhkarohkean suunnitelmansa.
Tavoitteena oli hakea Neuvostoliitosta Ruotsiin aikaisemmin loikanneen merimiehen Valentin Agapovin perhe länteen.
Kaksikko sopi, että merimiehen iäkäs äiti, vaimo ja tytär tulevat määrättyyn aikaan Käkisalmen alueelle.
Wickenbergin onnistui laskeutua Neuvostoliiton puolelle järven jäällä. Kohtaamispaikalla ei ollut muita kuin humalaisia pilkkijöitä.
Huonoksi onneksi perhe ei ollut mahtunut sen paikallisbussin kyytiin, joka olisi vienyt heidät noutopaikan viereen.
Wickenberg hermostui odotteluun ja lensi takaisin Suomeen. Rajavartiosto otti hänet kiinni hotelli Niskahovista Imatralta.
Lentäjä tuomittiin Suomessa ehdolliseen vankeuteen. Skandaalimaisesta lennosta ja oikeudenkäynnistä syntyi isoja otsikoita lehdistössä.
Rajavartiolaitos noudatti äärimmäisen niukkaa tiedotuslinjaa tapauksesta. Erilaiset huhut vakoilulennosta alkoivat kiertää julkisuudessa.
Salamyhkäisyys karisi 1990-luvulla
Neuvostoliiton romahdus 1990-luvun alussa muutti Suomen rajavartiolaitoksen toimintaa avoimemmaksi. Poliittinen paine idästä hellitti.
Yhtenä symbolisena muutoshetkenä olivat legendaarisen Ruokolahden leijonan etsinnät kesällä 1992.
– Venäjältä mahdollisesti tulleen kissapedon liikkuminen raja-alueella oli pakko ottaa vakavasti, ja Rajavartiolaitos otti aloitteellisen roolin tilanteesta viestimisessä, toteaa Veijalainen.
Nykypäivänä Suomen ja Venäjän poliittiset suhteet ovat pohjamudissa Ukrainan sodan takia. Rajavaltuutetut kuitenkin jatkavat yhteydenpitoa.
Viime marraskuussa Imatralla tapahtuneesta luvattomasti rajanylityksestä rajavartiolaitos tiedotti saman päivän aikana ja pyysi myös paikallisten havaintoja etsintöjen tueksi.
Rajan yli tullut mies palautettiin joulukuussa Venäjälle turvapaikkahakemuksen rauettua.