Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Suomeen on rakennettu viimeisen kymmenen vuoden aikana asuinalueita, joissa asuu vain kaikkein vähätuloisimpia ihmisiä, sanoo Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara.
Syynä on hänen mukaansa se, että asuinalueet ovat niin huonoja, ettei keskiluokka halua sinne.
– Jos teemme sellaisia alueita, mihin keskiluokka ei tule, niin emme me voi heitä sinne kantaa.
Tällaisilla asuinalueilla on Vaattovaaran mukaan muutamia selkeitä tunnuspiirteitä.
Alueilla on pääosin pelkästään vuokra-asuntoja ja asunnot ovat kooltaan pieniä. Asuinalueet itsessään ovat isoja ja ne on sijoiteltu risteysalueille.
Vaattovaaran mukaan tällaisia alueita ovat esimerkiksi Espoon Perkkaa ja Suurpelto sekä Vantaan Kivistö.
– Jos rakennamme alueita, jotka alittavat ympäristön laadun, hallintamuotojen ja asuntokannan näkökulmasta joitakin minimejä, ja sinne ei laaja keskiluokka hakeudu, niin silloin meillä on mielestäni käsissä iso yhteiskunnallinen ongelma, Vaattovaara sanoo.
Yle on tänään julkaissut tulokoneen, josta näkee, millaisia tuloja väestöllä oli keskimäärin viime vuonna eri postinumeroalueilla koko maassa.
Vaattovaara ei usko, että muutokset näkyvät vielä verotiedoissa. Hänen mukaansa tulojen tarkastelu postinumeroalueittain ei suoraan kerro siitä, missä varakkaimmat tai köyhimmät asuvat, vaan enemmän postinumeroalueen rakenteesta.
– Paikallistasolla erot ovat ihan varmasti kasvaneet, hän sanoo.
Tietyt asumisen standardit tulee täyttyä
Vaattovaaran mukaan oleellista olisi asettaa asuinalueille tietty minimiraja eli jokaisen asuinalueen tulisi täyttää tietyt standardit.
Sama pätee myös itse asuntoihin. Vaattovaaran mukaan kaupunkien kasvaessa on rakennettu asuntoja, jotka eivät minimivaatimuksia täytä.
Asiaa on myös tutkittu Suomessa. Tutkimuksessa tarkasteltiin, miten hyvin uusien yksiöiden kohdalla täyttyy kansainväliset asumisen laatustandardit, Vaattovaara kertoo.
Yhdeksästä asumisen laatustandardista kahdeksan jäi täyttymättä.
– Vaikka näitä asuntoja saisi ilmaiseksi, niin se ei oikeuta niiden rakentamista.
Vaattovaara nostaa pahimmaksi esimerkiksi Tampereen, joka rakensi 9 000 yksiötä. Niistä vain 300:ssa asuu omistaja.
– Onhan se kurjaa, että me pienessä pohjoisessa Suomessa, jossa on pelkästään tilaa, päätämme laittaa ihmiset asumaan asuntoihin, jotka eivät kelpaa omistajalle itselleen.
Alueet ovat eriarvoistuneet
Vaattovaaran mukaan segregaatio on lisääntynyt Suomessa edellä kuvatun kehityksen seurauksena.
Segregaatio eli alueiden eriytyminen ja eriarvoistuminen tarkoittaa sitä, että erilaiset sosiaaliset ryhmät eriytyvät toisistaan omille alueilleen kaupungin sisällä.
Historiallisesti Suomessa segregaatio on ollut vähäistä. Asuinalueet suunniteltiin ennen niin, että alueilla on mahdollisimman paljon erilaisia asuntoja ja asumismuotoja.
– Alueiden laatu oli aika korkea kaikkialla ja ne olivat vetovoimaisia monien väestöryhmien näkökulmasta, Vaattovaara sanoo.
Nyt tilanne on muuttunut.
Julkisessa keskustelussa elää kuitenkin edelleen sitkeästi käsitys, että Suomessa segregaation estämisessä on onnistuttu hyvin. Vaattovaara ihmettelee, miksi.
– Samalla kun tietoisuus segregaatio-ongelmasta on kasvanut, poliitikot toistelevat, että meillä on kuitenkin asiat poikkeuksellisen hyvin. Ne ovat kuulumisia 90-luvulta.
Vaattovaara nostaa esille toisenkin tutkimuksen, jossa hän on ollut mukana. Siinä verrattiin kahta tanskalaista gettoaluetta ja kahta göteborgilaista asuinaluetta Suomen kahteen asuinalueeseen.
Suomessa 60 prosenttia asukkaista arvioi, että asuinalueen tilanne heikkenee. Ruotsissa ja Tanskassa sama määrä sanoi, että tilanne paranee.
– Tämä herättää kysymyksen, millä oikeutuksella, mihin numeroihin ja mihin havaintoihin perustuen edelleen kerromme tätä 90-luvun tarinaa, että meillä tilanne on poikkeuksellisen hyvä.