Lautakunta sysäsi HAMKin keskusta­kampuksen kaavan syrjään – kaupungin­johtaja aikoo viedä asian silti kaupungin­hallitukseen

Kaupunginjohtajan mukaan lautakunnan päätös on ristiriidassa kaupungin aiemmin tekemien linjausten kanssa.

Kirjainkyltti rakennuksen katolla. Kyltissä lukee HAMK.
Kampuksen siirtämistä on perusteltu muun muassa sillä, että se toisi keskustan tuntumaan vireyttä ja elinvoimaa. Kuva: Dani Branthin / Yle

Hämeen ammattikorkeakoulun keskustakampushankkeesta syntyi yllättäen iso vääntö Hämeenlinnassa.

Kaupunginjohtaja Olli-Poika Parviainen kertoo Ylelle käyttävänsä hallintosäännön mukaista otto-oikeuttaan. Hän aikoo viedä asian lautakunnan päätöksestä huolimatta kaupunginhallituksen käsittelyyn, jotta saadaan varma tieto siitä, mikä on kaupungin kanta asiaan.

Hämeenlinnan kaupunkirakennelautakunta päätti tiistaina vetää keskustakampuksen kaavoituksen pois ensi vuoden kaavoituskatsauksesta. Päätös tarkoittaa, että uuden kampuksen kaavoitustyötä ei aloitettaisi ensi vuonna.

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK ja kaupunki ovat suunnitelleet nykyisen Visamäellä sijaitsevan kampuksen siirtämistä Hämeenlinnan keskustaan. Kaupungin rahoitusosuus hankkeesta olisi 30 miljoonaa euroa.

Kartta näyttää HAMKin nykyisen ja suunnitellun kampuksen paikan.
HAMKin nykyinen kampusalue sijaitsee Hämeenlinnassa noin kolmen kilometrin päässä keskustasta. Kuva: Teemu Kammonen / Yle, Mapcreator.io, OpenStreetMaps

Lautakunta teki päätöksen Kirsi Ojansuu-Kauniston (vihr.) tekemän muutosehdotuksen ja siitä käydyn äänestyksen jälkeen. Muutosehdotus voitti äänin 8-3.

Kokoomus jäi vähemmistöön, kun SDP, perussuomalaiset ja keskusta äänestivät muutoksen puolesta.

Kaupunginjohtaja: Asiasta on vielä keskusteltava

Kaupunginjohtajan mukaan lautakunnan päätös on ristiriidassa kaupungin ja ammattikorkeakoulun välillä laaditun aiesopimuksen sekä muiden kaupungin tekemien linjausten kanssa.

Parviainen muistuttaa, että keskustakampuksesta on jo kirjaus kaupunginstrategiassa ja talousarviossa on linjattu hankkeen suunnittelun jatkamisesta.

Kaupungin hallintosäännön mukaan kaupunginhallitus voi ottaa asian käsiteltäväkseen, koska kaupunginjohtaja Parviainen on päättänyt käyttää otto-oikeuttaan.

Parviainen perustelee päätöstään sillä, että lautakunta otti poikkeuksellisesti ennalta estävästi kantaa yksittäisen hankkeen etenemiseen.

– Lautakunta ei voi yksittäisellä kaavapäätöksellä näin suurta kokonaisuutta ratkaista, toteaa Parviainen.

Hämeenlinnan linja-autoasema ilmakuvassa
Uusi kampus voisi tulla joko arkistokuvassa näkyvän Hämeenlinnan linja-autoaseman tontille tai vastapäätä, Paasikiventien toiselle puolelle. Kuva: Ville Välimäki / Yle

Kaupunginjohtajan mukaan asiasta päästään keskustelemaan kaupunginhallituksessa heti ensi vuoden alussa.

Kaupunkirakennelautakunnan tiistaisesta päätöksestä kertoi ensin Hämeen Sanomat.