Olin lokakuussa kansainvälisen bisnestapahtuman iltatilaisuudessa. Juhlasalin pyöreissä pöydissä oli valkoiset liinat, en tuntenut pöydästäni ketään. Vierustovereiden kesken syntyi keskusteluja. Yhdessä nurkassa puhuttiin englantia, toisessa suomea – minun vieressäni venäjää.
Höristin korviani.
Päättelin, että puhujat olivat ukrainalaisia. Ymmärsin heidän venäjäänsä, sillä olen asunut lapsuudessani Moskovassa ja opiskellut kieltä alakoulun jälkeen myös hiukan lukiossa ja yliopistossa.
Pidin suuni kiinni, ja päädyin salakuuntelemaan kokonaisen illalliskeskustelun.
Pohdin tapoja liittyä keskusteluun, mutta miten puhua venäjää ilman, että puhun Venäjästä? Olisi tuntunut kiusalliselta selittää kielitaitoani lämpimillä lapsuusmuistoilla Venäjältä, kun maa on sittemmin hyökännyt Ukrainaan ja toteuttaa miehittämillään alueilla vainoa, kidutusta ja murhia.
Pidin suuni kiinni, ja päädyin salakuuntelemaan kokonaisen illalliskeskustelun. Sekin oli muuten kiusallista.
Sitten kevään 2022 tämä ei ollut ainoa kerta, kun en kehtaa puhua venäjää. Lomailin kesällä Puolassa, ja asiakaspalvelutilanteissa kohtasin sotaa paenneita venäjää puhuvia ukrainalaisia. He viestivät minulle englanniksi, mutta niin heikosti, että käyttivät puhelimen kääntäjää.
Olisi ollut paljon sujuvampaa, jos olisin paljastanut venäjän taitoni. Mutta taas pelkäsin, että venäjänkielisyys tulkittaisiin Venäjä-mielisyydeksi – että jotenkin hyväksyisin nyky-Venäjän toiminnan.
Erityisen ristiriitainen tilanne on Suomessa asuvilla venäjää äidinkielenään puhuvilla, jotka eivät hyväksy Venäjän toimintaa.
Samaa muutkin venäjän taitajat pelkäävät ja kohtaavat myös Suomessa, Itä-Suomen yliopiston venäjän opiskelija Karoliina Keskitalo kertoo. Saman yliopiston Venäjän kielen professori Larisa Leisiö toteaa, että Venäjän hyökkäyssota varjostaa kielen opiskelua ja on vähentänyt merkittävästi opiskelijoiden määrää.
Vielä ristiriitaisempi tilanne on Suomessa asuvilla venäjää äidinkielenään puhuvilla, jotka eivät hyväksy Venäjän toimintaa.
Ja vaikea asia näyttää olevan myös yrityksille. Marraskuussa HOK-Elanto mainosti Helsingin Sanomien kannessa monikielistä palveluaan, josta löytyy 17 eri kieliversiota. Mainoksessa ”Bonustilittäjä Eeron” kädessä on kortti, jossa on viidentoista maan lippu:
Suomi, Ruotsi, Iso-Britannia, Espanja, Saksa, Ukraina, Somalia, Filippiinit, Thaimaa, Intia, Kiina, Sri Lanka, Pakistan, Viro, ja Nepal.
Venäjän lippu siis puuttuu, vaikka Helsingin Sanomien uutisessa kerrotaan, että uusi verkkopalvelu kattaa yleisimmät tällä käytetyt vieraat kielet – myös venäjää puhuvat. Itse asiassa he ovat Suomen suurin vieraskielinen väestöryhmä: venäjänkielisiä on yli 100 000.
Oma huomionsa muuten on, ettei arabiankielisyydestäkään viestitty lipulla, vaikka he ovat kolmanneksi yleisin vieraskielinen ryhmä. Suomessa asuvat arabiankieliset ovat yleisimmin Irakista, mutta lippuvaihtoehtoja olisi runsaasti, sillä virallisesti arabiankielisiä maita on yli 20.
Tulkitsen niin, että venäjän kieltä ei mainostettu, jotta ei näyttäisi siltä, että liputetaan Venäjän puolesta.
Onko mahdollista erottaa Venäjä ja venäjä?
Venäjän kielen näkyvyyttä ja asemaa on supistettu voimakkaasti monissa Venäjän naapurimaissa. Maan hyökättyä Ukrainaan Viron hallitus päätti lopettaa venäjänkielisen opetuksen kouluissa. Myös viisi Keski-Aasian maata on päättänyt supistaa venäjän kielen käyttöä.
Valko-Venäjällä sen sijaan Venäjä-myönteinen presidentti Aljaksandr Lukašenka on tehnyt valkovenäjän käyttämisestä yhä vaikeampaa, ja valkovenäjästä on tullutkin leimallisesti opposition kieli.
Onko mahdollista erottaa Venäjä ja venäjä? Professori Leisiö ehdottaa, että venäjän kielen sijasta yliopistossa pitäisi olla itäslaavilaisten kielten oppiaine. Venäjän rinnalla voisi opiskella ukrainaa ja valkovenäjää. Sellaista kielitaitoa tarvitaan paitsi suomalaisyrityksissä, jotka tekevät diilejä Ukrainan jälleenrakentamiseksi, myös suomalaisessa yhteiskunnassa.
Venäjä on tutkitusti yhä myös niin sanottu lingua franca eli yhdistävä kieli esimerkiksi rakennustyömailla ja pääkaupunkiseudun bussikuljettajien arjessa. Venäjäksi autetaan tarpeen mukaan työkavereita sekä matkustajia.
Ensi kerralla en aio enää jäädä salakuuntelijaksi, vaan muistan, että alkukirjaimen koolla on väliä: Venäjä valtiona isolla, venäjä kielenä pienellä. Tästä erosta on tärkeä puhua.
Shadia Rask
Kirjoittaja on työelämäprofessori, joka sai nuorena kesätyön vesipuiston jäätelökioskilta, koska osasi kysyä venäjäksi, montako palloa, mitä makua ja laitetaanko strösseleitä.