SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman moitti hallituksen budjettiriihessään päättämiä sopeutuksia viikonloppuna Ylen Ykkösaamussa.
Oppositiojohtajan mukaan hallituksen noin miljardin euron uusista sopeutuksista aitoja, pysyviä sopeutuksia on vain neljännes.
– Pysyviä säästöjä, jos ottaa kikkailut ja ylimääräiset tuloutukset pois, taitaa olla vain noin 250 miljoonaa, joka vähentää tulevien hallitusten velkaperintöä, Lindtman sanoi Ykkösaamussa.
Yle tarkasti, pitääkö Lindtmanin esittämä väite paikkansa.
Noin miljardin euron uudet sopeutustoimet
Hallitus päätti viime viikon budjettiriihessä siis noin miljardin euron uusista sopeutuksista julkiseen talouteen. Valtaosa sopeutuksista painottuu vuoteen 2027 eikä vielä ensi vuoden budjettiin.
Yle ja esimerkiksi Helsingin Sanomat uutisoivat pian riihen jälkeen, että huomattava osa hallituksen sopeutuksista on kirjanpidollista kikkailua, joka ei tuo aitoa säästöä julkiseen talouteen.
Tästä on kyse etenkin riihen suurimmassa sopeutuksessa, 365 miljoonan euron leikkauksessa korkotukilainoihin eli asuntorakentamisen tukiin.
Vain hyvin pieni osa summasta tuottaa valtiolle kustannuksia, mutta koko potti lasketaan nykyisin teknisesti velaksi, koska valtio on myös takaamassa lainoja. Taustalla on velkakirjanpidon muutos muutaman vuoden takaa, mistä lähtien takaus on laskettu teknisesti julkisen sektorin velaksi.
Julkisen talouden vahvistamista ei ole myöskään hallituksen päätös ottaa 100 miljoonaa euroa Valtion eläkerahaston omistuksista juoksevien menojen kattamiseen.
Näillä toimilla hallitus kaunistelee velkalukuja ilman, että julkiseen talouteen tulee pysyvää säästöä.
Mutta onko aitoja säästöä vain neljäsosa hallituksen sopeutuksista? Tätä Yle kysyi Helsingin yliopiston makrotaloustieteen professori Niku Määttäseltä.
Määttänen toteaa, että on mahdotonta arvioida tarkasti, missä määrin nyt päätetyt sopeutustoimet lopulta vahvistavat julkista taloutta.
Sopeutukset voi Määttäsen mukaan jakaa karkeasti kolmeen osaan. Osa toimista tuo kiistatta säästöjä, kuten jotkin yritystukileikkaukset, tai lisää tuloja, kuten haittaverojen korotukset. Toiset toimet, kuten korkotukilainojen leikkaaminen tai lisätuloutus valtion eläkerahastosta, taas eivät juuri vahvista julkista taloutta.
Monet sopeutuksista ovat kuitenkin jotakin tältä väliltä.
– Hallitus päätti esimerkiksi sellaisista toimista, jotka kyllä vähentävät julkisen sektorin velkaantumista vuonna 2027, mutta jotka eivät pidemmällä aikavälillä vahvista julkista taloutta läheskään yksi yhteen, Määttänen sanoo.
Lopulta on siis rajanvetokysymys, mitkä kaikki sopeutuksista lasketaan todellisiksi säästöiksi.
Epäselvää osastoa on esimerkiksi TK-rahoituksen (tutkimus ja kehittäminen) pieneneminen, joka alentaa julkisia menoja tulevina vuosina.
Kyse ei ole varsinaisesta menoleikkauspäätöksestä, sillä TK-rahoituksen on sovittu olevan 1,2 prosenttia bkt:sta. Nyt rahoitus siis pienenee, kun hallitus tarkastaa rahoituksen vastaamaan uusimpia, aiempaa pienempiä bkt-ennusteita. Rahoitus saattaisi myös kohota, jos bkt nousisikin ennustetusta.
Toinen esimerkki vaikeasti luokiteltavista toimista on eläkeläisten ansiotuloverotuksen veroalennuksen pienentäminen aiemmin kaavaillusta. Kyse on siis teknisesti veron kiristymisestä, mutta vain suhteessa aiemmin päätettyyn veroalennukseen.
Mikä on lopputulos?
Onko Lindtmanin väite vain noin 250 miljoonan aidoista säästöistä siis oikea?
Arvio pitää jotakuinkin paikkansa, jos asiaa katsoo tiukasti Lindtmanin määrittelemällä tavalla. Hän puhui kommentissaan tarkalleen ottaen pysyvistä ja tulevien hallitusten ”velkaperintöä” keventävistä sopeutuksista.
Tällöin mukaan ei lasketa esimerkiksi leikkausta sote-henkilöstön koulutuksiin, koska se koskee vain yksittäistä vuotta. Eikä Kela-korvausten leikkausta, sillä leikkaus koskee korotusta, joka on osa kertaluontoista investointiohjelmaa. Lindtmanin tarkastelussa mukaan ei lasketa myöskään esimerkiksi TK-rahoituksen supistumista, koska pieneneminen perustuu bkt:n muutokseen eikä päätökseen.
Yksittäisen vuoden menoja tarkasteltaessa tai suhteessa aiemmin päätettyyn tällaiset toimet kyllä pienentävät julkisen sektorin menoja. Kuten Lindtman väitti, ne eivät kuitenkaan tuo pysyvää säästöä menoihin.
Tiukalla määritelmällä pysyviin menoihin kohdistuvia pysyviä sopeutuksia – huomioimatta kirjanpidollista velkamuutosta – on suunnilleen Lindtmanin arvioima määrä.
Jos sopeutuksissa taas huomioi myös esimerkiksi kertaluontoiset vuoteen 2027 kohdistuvat toimet, säästöä kertyy enemmän kuin vain 250 miljoonaa.
Silloinkin aidot, julkista taloutta vahvistavat säästöt jäävät kuitenkin hyvin kauas hallituksen sopeutuksiksi listaamasta noin miljardista eurosta. Se johtuu ennen kaikkea kikkailusta asuntorakentamisen tuissa sekä tuloutuksista, joissa tuottavaa omaisuutta syydetään juokseviin menoihin.