Keskiajalta peräisin olevien pyhimysveistosten omistusta koskeva kiista jatkuu Varsinais-Suomessa.
Liedon seurakunta vaatii nyt oikaisua Turun kulttuurijohtajan päätökseen olla palauttamatta esineitä Liedon kirkkoon, jonne ne seurakunnan mielestä kuuluvat. Kirkkoneuvosto päätti keskiviikkona oikaisuvaatimuksen tekemisestä yksimielisesti.
Liedon kirkkoherra Risto Leppänen toivoo, että esineistä pystyttäisiin neuvottelemaan Turun kanssa hyvässä hengessä.
– Jos emme valita päätöksestä, hyväksymme tämän vallitsevan tilan, hän perustelee oikaisuvaatimuksen tekemistä.
Kiista koskee neljää pyhimysveistosta, jotka kuuluivat aikoinaan Liedon kirkkoon.
Kirkko myi 1890-luvulla veistokset 30 markalla keräilijälle, jonka kautta ne siirtyivät Turun museokokoelmiin. Nykyään esineitä säilytetään Turun linnassa.
Historioitsija: ”Omistus selvä”
Turun yliopiston keskiajan historian dosentti Reima Välimäen mukaan pyhimysveistosten omistusoikeudessa ei ole mitään epäselvää.
Hän kommentoi Turun Sanomien mielipidepalstalla yhdessä kollegansa Jenni Kuulialan kanssa Liedon toiveita saada veistokset takaisin seurakunnan omistukseen.
– Kun puhutaan siitä, että paikallisyhteisöillä on oikeus kulttuuriperintöönsä, niin tätä on Liedon kirkko 130 vuotta sitten käyttänyt myydessään veistokset, sanoo Välimäki Ylelle.
Välimäki pitää keskiajan pyhimyspatsaiden vertaamista saamelaisesineiden palautukseen mauttomana. Kirkkoherra Risto Leppänen on verrannut arvoesineitä toisiinsa kirjassaan Kahden leivän huone.
Kyse ei Välimäen mukaan ole mistään ryöstetyistä kulttuuriesineistä, vaan kirkon myymistä esineistä.
– Sen aikaisesta julkisesta keskustelusta on havaittavissa, että suhtautuminen näihin esineisiin on ollut ennen kaikkea historiallista, eikä niitä ole pidetty sakraaliesineinä. Esineiden paikka on ollut pikemminkin museossa kuin kirkkotilassa, siitä kertoo myynti, sanoo Välimäki.
Toimittaja Heinimaija Hirvonen kertoo videolla, miksi Liedon seurakunta ja Turun kaupunki kiistelevät Madonnan omistuksesta.
Keskustelun ydin historioitsijan mielestä hukassa
Oikaisuvaatimuksessaan seurakunta vetoaa siihen, ettei tuomiokapituli aikoinaan antanut suostumustaan kauppaan tai ainakaan tästä ei ole löytynyt dokumenttia.
Reima Välimäki uskoo, että 1800-luvun lopulla lainsäädäntö on ollut suhteellisen uutta, eikä siihen ollut vielä löydetty vakiintuneita käytäntöjä.
– Liedon kirkko myi esineistöä myös muutama vuosi myöhemmin, ja ne on dokumentoitu paremmin. Tämä osoittaa, ettei pyhimyspatsaiden myyntiä ole pidetty perusteettomana tekona.
Välimäki katsoo, että Liedossa liioitellaan dokumentoinnin puutteita. Arkistopuutteet ovat hänen mukaansa arkisempia kuin niistä ajatellaan.
– Keskustelun ytimenä pitäisi olla se, miten seurakunnille turvataan resurssit ja asiantuntemus olemassa olevan kulttuuriperinnön säilyttämiseen. Seurakunnat tekevät hyvää työtä, mutta usein puutteellisilla resursseilla. Museotiloissa kyseiset esineet ovat hyvin konservoituina ja hyvin saatavilla.
Historioitsija painottaa, että Liedon pyhimyspatsaiden omistus on viime kädessä juristien asia.