Elokuun alussa somekuplani, ja pian myös perinteisen median, täytti Flow strike -nimellä kulkenut festivaaliboikotti. Kampanjan tarkoituksena oli kiinnittää huomiota Flow-festivaalin väitettyihin Israel-yhteyksiin.
Vaikka massamedia nopeasti totesi yhteyksien olevan jokseenkin vähäisiä ja kertoi, kuinka globaalissa musiikkiteollisuudessa on liki mahdotonta välttää jonkinlaisia sidoksia Israeliin, kampanja kehotti yleisöä ja esiintyjiä jättämään Flow’n Helsingin Suvilahdessa väliin.
Somessa kampanja kääntyi nopeasti kysymykseksi: onko sosiaalisesti hyväksyttävää osallistua Flow-festivaaleille? Alkuperäinen yhteys Israelin Gazassa toteuttamaan kansanmurhaan hämärtyi, kun eri toimijat tekivät somereaktioiden pelossa hätäratkaisuja. Osa perui osallistumisensa, toiset jakoivat festarilavalla QR-koodia lahjoituksia varten.
Kyttäyskulttuuri elää ja voi hyvin.
Kuviossa oli jotain hyvin tuttua.
Rasismia vastaan noussut Black lives matter -liike aiheutti vastaavaa paniikkia, kun minä ja muut kiirehdimme someen julkaisemaan mustia neliöitä solidaarisuuden merkiksi. Osa meistä oli varmasti aidosti huolissaan rasismista, ja osa myös leimautumisesta rasistiksi.
Kyttäyskulttuuri elää ja voi niin hyvin, että tiedän edelleen ilmastonmuutoksesta huolissaan olevia ihmisiä, jotka lentävät salaa. Toivoisin, että tämä on parodiaa.
Näissä esimerkeissä toistuu jo valmiiksi samanmielisten kanssaihmisten vahtiminen. Onko toivo vaikuttaa vastakkaiseen laitaan niin mennyttä, että jäljelle jää vain oman pesän siivoaminen? Mitä vaikutuksia sillä on?
Turhauma kanavoituu kanssaihmiseen, ja ehdottomuus kuuluu pelin luonteeseen.
Heinäkuussa hallitus päätti olla kannattamatta Israelin ja EU:n välisen assosiaatiosopimuksen jäädyttämistä. Sopimuksen turvin Israel nauttii mm. tullivapaudesta EU-alueella. Kaksi viikkoa myöhemmin kovaäänisin oppositio kiisteli keskenään siitä, onko ok maksaa toistasataa euroa, että voi juoda kavereidensa kanssa kaljaa festariksi nimitetyllä parkkipaikalla ja syödä väärin tehdyn cacio e pepen pahvilautaselta?
Hallituksessa Palestiinan valtion tunnustamista vastustavat perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit, jotka tuskin muuttavat kantaansa, vaikka koko Suvilahti olisi muodostanut kansanmurhaa kritisoivan flash mobin.
Toisaalta myös ymmärrän aktivisteja. Kun poliittinen reitti on jumissa, epätoivo kasvaa. Turhauma kanavoituu kanssaihmiseen ja ehdottomuus kuuluu pelin luonteeseen. Flow’ssa on symboliarvoa, jonka kautta viestinsä saa kuuluville. Protestien kuuluukin olla kovaäänisiä ja herättää voimakkaita tunteita.
Siinä missä perussuomalaiset ovat siirtäneet sallitun puheen rajaa rasismin ja syrjinnän osalta myös vasemmalla laidalla provotaan omia näkemyksiä osaksi yleistä keskustelua. Puoluepolitiikasta poiketen aktivismi ei myöskään ole keskusjohtoista, ja on sen vuoksi suuren yleisön silmissä ajoittain tempoilevaa.
Ehkä vaatimus puhdasoppisuudesta rajaa enemmän ihmisiä ulos kuin ottaa sisäänsä?
Aiemmista someliikkeistä poiketen Flow-boikotin jälkeen ilmassa on ollut jonkinlaista krapulaa ja itsetutkiskelua. Ehkäpä vaatimus puhdasoppisuudesta ja virheettömyydestä rajaa enemmän ihmisiä ulos kuin ottaa sisäänsä? Kampanjasta huolimatta festivaali myytiin loppuun.
Aktivistipiireissä Flow strike on julistettu onnistuneeksi, koska se sai niin paljon huomiota osakseen. Someajassa näkyvyys on toki ymmärrettävä tavoite. Mutta onko maali asetettu oikealle kohdalle?
Tasa-arvoista avioliittolakia aikoinaan ajanut Tahdon-kampanja keskittyi viestinnässään pienimpään yhteiseen nimittäjään: rakkauteen. Kampanja ei puhunut ihmisoikeuksista, vaan oikeudesta rakastaa ja muodostaa perhe. Se ei syyllistänyt, moittinut tai rienannut niitä, jotka eivät olleet sen kanssa alun perin samaa mieltä. Valittu sävy antoi ihmisille mahdollisuuden muuttaa mieltään ilman katumusharjoituksia tai julkista häpeää.
Kampanja saavutti tavoitteensa, kun riittävä määrä ihmisiä asettui tukemaan kansalaisaloitetta. Huomio muuttui lakitekstiksi. Rakkaus voitti.
Kestävässä muutoksessa ihmiset haluavat itse olla mukana, kun heille annetaan siihen mahdollisuus. Painostuksella saadaan paniikkiratkaisuja ja maineenhallintaa, josta jää kaikille paha maku suuhun.
Ronja Salmi
Kirjoittaja on vapaa toimittaja, jonka mielestä epätäydelliset ihmiset voivat osallistua festivaaleille sekä mielenosoituksiin.