Yle kertoi viime viikolla Etelä-Karjalan keskustapoliitikoiden esiin nostamasta ideasta siirtää Saimaan kanava kulkemaan koko matkaltaan Suomen alueella. Tällä hetkellä vajaa puolet kanavasta sijaitsee Venäjällä.
Etelä-Karjalan maakuntahallitus velvoitti maakunnan liiton selvittämään idean toteuttamiskelpoisuutta. Selvitys on valmistumassa joulukuussa. Sen on tarkoitus toimia vastauksena keskustalaisten tekemään valtuustoaloitteeseen.
Kysyimme neljältä eri alan asiantuntijalta, miten realistinen hanke kanavan siirtäminen olisi ja vaikuttaako se tarpeelliselta.
Moni asiantuntija on haluton kommentoimaan hanketta, sillä kanavan siirtämisestä ei alkuperäisen idean lisäksi ole esitetty juuri muita tietoja. Valtuustoaloitteessa uuden kanavan linjaus on kirjattu ylimalkaisesti muotoon ”maantieteellisesti järkevintä olisi rakentaa kanava Nuijamaanjärveltä Virolahdelle”.
Aloitteessa ei ole arviota myöskään kustannuksista. Idean alullepanijoihin kuuluva Lappeenrannan kaupunginvaltuuston jäsen Jari Karhu (kesk.) sanoi viime viikolla, että hänen oma karkea arvionsa hankkeelle on 1,5 miljardia euroa. Yle ei ole voinut vahvistaa arvion todenmukaisuutta.
Historialliseksi vertailukohdaksi hankkeen hinnan arvioimisessa voi ottaa nykyisen kanavan kolmannen rakennusvaiheen kustannukset. Vuonna 1968 valmistuneen lähes nykymuotoisen mukaisen 43 kilometriä pitkän kanavan rakentamisen kokonaiskustannus oli noin 300 miljoonaa markkaa. Nykyrahaksi muutettuna summa vastaa runsasta puolta miljardia euroa.
Onko Väylävirasto valmis edistämään uutta kanavaa?
Toimialajohtaja Jaakko Knuutila Väylävirastosta kieltäytyy arvioimasta kanavan uudelleen linjaamisen teknisiä ja taloudellisia yksityiskohtia.
Knuutila toteaa, että Saimaan kanavan siirtäminen ei ole mukana valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa. Se ei myöskään ole tulossa suunnitelman tuoreimpaan päivitykseen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kanavan siirto ei kuulu valtion väylärakentamisessa edes pitkän aikavälin tavoitteisiin.
– En ole perillä tämän idean yksityiskohdista. Toki ihan maalaisjärjelläkin pystyy sanomaan, että tällainen olisi varmasti hyvin suuren mittaluokan hanke, Knuutila muotoilee.
Yhtenä keskeisistä ratkottavista asioista Knuutila näkee maankäytön kaavoitukseen liittyvät kysymykset.
– Jos ajatellaan tuonkaltaisia yhteysvälejä, niin siinä puhutaan kuitenkin pitkästä osuudesta, ja se vaikuttaa tietysti alueen maankäyttöön merkittävästi, Knuutila sanoo.
Rajan läheinen alue Nuijamaan ja Vironlahden välillä on melko harvaan asuttua, osa maasta on viljelykäytössä. Alueella sijaitsee useita pieniä järviä ja Venäjän puolelle laskevia virtavesiä. Kanavalla tulisi olemaan merkittävä vaikutus näiden virtojen kulkureitteihin.
Miten kanavan siirrossa huomioidaan Venäjän reaktio?
On todennäköistä, että Venäjä tulisi reagoimaan voimakkaasti itärajan suuntaisesti rakennettavaan kanavaan.
Aalto-yliopiston apulaisprofessori Marko Keskinen on tutkinut maiden välisiin rajavesiin liittyviä ilmiöitä useilla konfliktialueilla. Hän muistuttaa, että suurissa vesi-infrastruktuurin hankkeissa on huomioitava teknisten, taloudellisten ja ympäristöllisten ulottuvuuksien lisäksi aina myös politiikka.
– Tässä ehdotuksessa Saimaan kanavan siirtämisestä politiikkaa ja symboliikkaa on erityisen paljon johtuen sekä nykytilanteesta että kanavan pitkästä historiasta, Keskinen arvioi.
Keskinen muistuttaa, että perusta Suomen ja Venäjän väliselle rajavesiyhteistyölle luotiin talvi- ja jatkosodan jälkeisten jännitteisten vuosien aikana. Eikä rajavesiyhteistyöstä ole voitu nytkään täysin luopua, sillä vettä virtaa rajan yli jatkuvasti.
– Näen, että Saimaan kanavan avautuminen ja käyttö voisivat jossain vaiheessa olla niitä ensimmäisiä askeleita, joiden kautta suhteita aletaan tällä vesialueella normalisoida, Keskinen sanoo.
Löytyykö kanavalle käyttäjiä?
Itäisen Suomen metsäteollisuus käytti Saimaan kanavaa ennen sen sulkeutumista erityisesti Venäjältä tuodun raakapuun kuljetuksiin. Venäjän kanssa käydyn puukaupan hiljennyttyä elinkeinoelämä pohtii kanavakuljetusten tarvetta nyt uusista lähtökohdista.
Yle ei saanut liike-elämän edustajilta selkeää arviota kysymykseen, kuinka suuria rahtikuljetusten määrät uudessa kanavassa voisivat olla. Kiinnostusta kanavaliikenteeseen vaikuttaa kuitenkin edelleen olevan.
– Yhteys Vuoksen vesistöalueelta merisatamiin on tärkeä niin metsä- kuin muullekin teollisuudelle, joko nykyisen kanavan, yhdistettyjen kuljetusten tai mahdollisen uuden kanavan kautta tulevaisuudessa, sanoo projektipäällikkö Marja Eskman.
Eskman johtaa itäisen Suomen kaupunkien ja isojen metsäteollisuusyritysten yhteistyöverkostoa, jonka tavoitteena on parantaa sisävesiliikennettä Vuoksen vesistöalueella eli Saimaan seudulla. Hän painottaa, että pelkkä kanava ei tee yhtälöstä taloudellisesti kannattavaa, vaan sen lisäksi tarvitaan modernia laivakalustoa sekä ympärivuotinen reittiliikenne.
Olisiko vallihautaa muistuttavasta kanavasta hyötyä puolustukselle?
Yksi perustelu Saimaan kanavan siirtämiselle on sen puolustuksellinen merkitys.
Kanava-aloitteen alullepanijoihin kuuluva Lappeenrannan kaupunginvaltuuston jäsen Jari Karhu on ehdottanut hankkeen rahoituksen perustelemista puolustuksella. Hänen mukaansa uusi kanava toimisi siviilikäytön lisäksi vallihautana Suomen ja Venäjän välissä.
Puolustusvoimat ei ollut halukas kommentoimaan asiaa. Puolustusvoimien entinen tiedustelupäällikkö, europarlamentaarikko Pekka Toveri (kok.) kannattaa näkemystä.
– Fakta on, että vesistöeste on aina vesistöeste. Sen kohdalla hyökkääjä ei voi jatkaa liikettä vaan sen on keksittävä keinot, joilla vesistön pääsee ylittämään.
Toveri jatkaa, että kanavarakenne sellaisenaan ei toimi hidasteena, vaan paikalle tarvitaan joukkoja, joilla on kyky valvoa tilannetta ja vaikuttaa siihen.
– Tarvitaan sulutteita, miinoitteita ja muita vastaavia estämään vapaata ajoa rannalle. Mutta hyvä lähtökohta kanava puolustukselle totta kai on.
Kanavaidean rahoitukseen on Toverin mukaan realistista tavoitella tukea Euroopan unionin tai puolustusliitto Naton budjeteista. Hänen mukaansa kanava vertautuu huoltovarmuuden parantamisen hankkeisiin, joita EU:ssa halutaan edistää.
Huomionarvoista on myös, että EU:n puolustushankkeissa suositaan Toverin mukaan kaksoiskäyttöistä infrastruktuuria eli rakenteita, jotka toimivat osana siviilikäyttöä, mutta muuntautuvat tarvittaessa osaksi puolustusta.
– Sekä EU:n että Naton suuntaan pätee vanha sanonta: ”Se ei ole hullu joka pyytää, se on hullu joka antaa”, Toveri toteaa.
Hän jatkaa tarkoittavansa, että riittävän hyvin perusteltuun projektiin kannattaa hakea EU-rahoitusta, mutta asiassa on oltava liikkeellä ajoissa. Lisäksi on Toverin mukaan kyettävä todistamaan, että hanke on taloudellisesti kannattava.