Helsingin areenan piti olla käytössä loppu­keväästä – kysyimme uudelta omistajalta, miksi hallissa ei nähdä jo esiintyjiä

Muutostöistä, tulevista tapahtumista ja hallin nimen julkistamisesta vastaa Live Nation.

Ilmakuva Helsingin areenasta.
Helsinki areenan tekniset valmiudet olivat kunnossa jo loppukeväästä, mutta hallissa on tehty sisäremonttia, muun muassa uudistettu henkilöstön tiloja. Kuva: Kimmo Brandt / AOP

Helsingin areenan avautuminen on viivästynyt remontin vuoksi. Uusi omistaja on halunnut tehdä sisäremonttia ennen kuin halli avataan yleisökäyttöön.

Kiinteistösijoitusyhtiö Trevian Kasvu LP Ky osti helmikuussa Helsinki Halli Oy:n C-sarjan päätösvaltaiset osakkeet ja halli siirtyi suomalaisomistukseen. Vielä helmikuussa arvio oli, että halli avutuisi huhtikuussa.

Helsinki Hallin Oy:n turvallisuuspäällikkö Jesse Ranta arvioi helmikuussa, että areenan kunto on hyvä ja paikan tekninen avaaminen on mahdollista keväällä. Nyt eletään kuitenkin jo kesäkuuta ja halli on edelleen vailla toimintaa.

Pääomistaja Heikki Viitikko kertoo, että suurimmat syyt hallin avautumisen viivästymiseen on siellä tehtävät muutostyöt. Samaan aikaan on myös palkattu ja koulutettu henkilökuntaa.

Viitikon mukaan tekniset valmiudet olivat kunnossa jo loppukeväästä.

Viitikko on itse käynyt hallilla viime perjantaina. Hallissa uudistetaan muun muassa henkilökunnan tiloja, mutta aitiot sen sijaan ovat kunkin aition omistajan vastuulla.

Hallin uutta nimeäkään ei ole vielä julkistettu. Tulevista tapahtumista ja hallin nimen julkistamisesta vastaa konserttijärjestäjä Live nation.

– Kun halli avataan, niin varmasti syksyllä ja ensi vuoden alusta keikkakalenteri näyttää oikeinkin hyvältä, Viitikko toteaa.

Kolme vuotta suljettuna olleen areenan ovet avattiin 17. helmikuuta ensimmäistä kertaa ulkopuolisille.

Itse kauppaprosessi kesti yli kaksi vuotta. Viitikko kertoi helmikuussa, että areenalla on tarkoituksena olla tulevaisuudessa monipuolinen kattaus kulttuuri- ja urheilutapahtumia. Erityisesti iso huomio on kansainvälisissä huipputapahtumissa.

Media pääsi helmikuussa kurkistamaan pitkään suljettuna olleeseen halliin. Tältä sisällä näytti. Video: Kristiina Lehto / Yle, Matti Myller / Yle