– Onneksi minulla ei ole nyt sykemittaria. Sydän pamppailee kovaa, mutta sehän kuuluu asiaan, Ville Jahn, 38, sanoo.
Espoolainen Jahn on saapunut vanhalle ala-asteelleen Meritorin kouluun aivan erityistä tapaamista varten.
Kaikki alkoi siitä, kun Jahn vastasi Ylen juttuun, jossa lukijoilta kerättiin muistoja opettajista, jotka ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen. Vastauksia tuli noin sata.
”En ole tähänkään mennessä kohdannut elämässäni yhtä sydämellistä, avomielistä, kärsivällistä ja läsnäolevaa ihmistä kuin ala-asteen luokanopettajani Juha Marila”, viestintäalan asiantuntijatehtävissä työskennellyt Jahn kirjoitti.
Jahn tapasi Marilan viimeksi koulun kevätjuhlissa vuonna 1999.
Marila eläköityi Meritorin koulusta Espoosta vuonna 2012, ja teki sen jälkeenkin vielä sijaisuuksia liikunnan ja teknisen työn opettajana.
Aina välillä Marila on pulpahtanut Jahnin mieleen, ja joskus hän on yrittänyt etsiä elämänsä opettajaa tuloksetta internetistä. Jahnin ja hänen tiet eivät ole neljännesvuosisadan aikana kohdanneet.
Kunnes nyt.
Ei ole koskaan liian myöhäistä kiittää
Teknisen työn luokan oven yläpuolelle on ruuvattu metallinen kyltti, jossa lukee ”MARILA”. Sillä nimellä teknisen työn luokkaa on kutsuttu Marilan eläköitymisestä lähtien.
Ovi avautuu ja Marila, 72, astelee luokkaan, jossa Jahn odottelee kuvaajan kanssa. Opettaja ojentaa kätensä ja mittailee päätään pidempää Jahnia katseellaan.
– Ajattelen, että koskaan ei ole liian myöhäistä kiittää ihmistä, joka on tehnyt positiivisen vaikutuksen, Jahn sanoo hymyillen.
– Kyllä, aika loppuu aikanaan, joten on parempi tehdä se silloin kun ollaan elossa, Marila vastaa.
Jahn ei halua kiittää varsinaisesti siitä, mitä hän koulussa oppi – vaan siitä, millainen opettaja Marila oli.
Oppilaat esimerkiksi kantoivat luokan perälle kilokaupalla hiekkaa ja kiviä. Syntyi dioraama, joka kehittyi kivikaudesta keskiaikaan. Tytöt kirmasivat välitunneilla luokasta hevosina. Pulpeteista rakennettu esterata saattoi jäädä pystyyn oppituntienkin ajaksi.
Jahn muistelee Marilan katselleen oppilaiden touhuja hyväksyvästi.
Asioita sai tehdä tekemisen ilosta.
Hän ei lapsena ymmärtänyt että kyse oli jostain suuremmasta.
– Sehän oli puhdasta rakkautta. Se, että antaa toiselle vapauden tehdä asioita, joita ei ehkä itse ymmärrä tai jotka eivät ole järkeviä. Usein tuli myös hirveä sotku, mutta siitä huolimatta opimme.
Ja jos hölmöiltiin, piirrettiin vaikka törkyisiä kuvia, Marila ei kiivastunut. Rauhallinen suhtautuminen sai oppilaat itse hoksaamaan, mikä on sopivaa ja mikä ei.
Opettajan vapaus mahdollisti leikin
Marila muistelee, että aikoinaan opettajan työ oli itsenäistä ja varsin vapaata. Hän sai tilata luokalleen jopa haluamansa oppikirjat. Sitten uran loppuaikoina suunta muuttui ja asioita piti alkaa tehdä tarkempien ohjeiden mukaan.
Enää ei ollut samanlaista tilaa soveltaa.
– Opettajan työhön liittynyt vapaus oli mielestäni suuri rikkaus, Marila sanoo.
– Ja se valui suoraan meihin! Tuntuu, että opetuksessasi oli aina mukana leikki ja huumori.
Jahn kertoo yllättyneensä siitä, kuinka paljon tunteita vanhan opettajan tapaaminen nostaa pintaan. Ihan kuin sisäinen lapsi olisi herännyt.
Jahn kertoo loppuunpalamisestaan, jonka jälkeen hänen on pitänyt tutustua itseensä uudestaan ja miettiä, mitä elämältään tahtoo. Mitä jos jatkuvan puskemisen sijaan luottaisi Marilan reseptiin: leikin ja kokeilemisen voimaan?
Marila kuuntelee Jahnia tarkkaan ja sanoo sitten:
– Tämähän on fraktaaliteoriaa! Ensin on kaaos, joka muodostuu sitten myöhemmin kauniiksi kuvioiksi.
Vappujuhliin sukkahousuissa
Jahn kaivaa esiin luokkakuvan. Siinä luokka 6B poseeraa alkusyksyn auringossa koulun läheisillä kallioilla. 47-vuotias opettaja istuu oikeassa reunassa järkevissä jalkineissaan.
Kuvassa Marilalla on parta.
Seuraavana keväänä se sai lähteä. Marila nimittäin tempaisi ja pukeutui luokan viimeisiin vappujuhliin naiseksi. Tämä oli kova juttu aikana, jolloin koulun miespuoliset opettajat lähinnä tuhahtelivat huvittuneesti naiskollegojensa innolle sonnustautua naamiaisasuihin.
– Päätin repäistä ihan kunnolla. Se onnistui niin hyvin, että jotkut kollegat luulivat, että olen nainen! Oli minihame, huulipunaa ja sukkahousutkin!
Jahn muistaa sen kirkkaasti. Oli mieltä avartava kokemus nähdä, miten joku heittäytyy leikkiin – vielä aikuisena.
– Juhalta olen saanut esimerkin siitä, että vaikka pelottaisi ihan hemmetisti, niin ihan sama, tehdään se! Olen omassa elämässä yrittänyt toimia näin.
No, miltä eläköityneestä opettajasta tuntuu kuulla tällaisia asioita itsestään?
– Ville puhui paljon kauniita sanoja. Arvostan sitä. Uskon, että annoimme toisillemme elämäniloa ja itsellenikin lisävuosia elämänilossa, Marila sanoo.
He halaavat.
Olisi kuulemma tehnyt mieli tehdä niin jo ihan aluksi.
Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella. Halutessasi voit olla yhteydessä myös sähköpostitse osoitteeseen [email protected]. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.