Paljonko metsää voi kaataa, milloin ja millä tavalla – vai pitäisikö sittenkin suojella?
Sananvalta metsien käytöstä on siirtynyt käytännössä yhä enemmän metsäyhtiöille, vaikka metsänomistajan omaa päätäntävaltaa on päinvastoin haluttu vahvistaa, sanoo Luken erikoistutkija Esa-Jussi Viitala.
Asetelmassa tapahtui suuri muutos tasan kymmenen vuotta sitten.
– Metsäyhtiöiden rooli metsähoitopäätöksissä ja hakkuupäätöksissä on 2000-luvulla ja viimeisen kymmenen vuoden aikana vielä erityisesti kasvanut selvästi, Viitala sanoo.
Siihen saakka laki määräsi lähes kaikki metsänomistajat olemaan metsähoitoyhdistyksen (MHY) jäseniä.
Ajatuksena oli, että yhdistysten ammattilaiset ohjaisivat metsänomistajia järkeväksi katsottuun metsänhoitoon ja palvelemaan metsäteollisuuden raaka-ainetarpeita pitkäjänteisesti. Puukauppa tehtiin yleensä metsänomistajia edustavien metsänhoitoyhdistysten kautta.
Vuoden 2015 lakimuutoksen jälkeen MHY-jäsenyys on ollut vapaaehtoista. Omistajat ovat saaneet entistä vapaammin päättää kenen puoleen kääntyä metsäasioissa ja mitä metsälleen tekevät.
Se on antanut metsänomistajalle aiempaa houkuttelevamman mahdollisuuden tehdä kaupat suoraan metsäyhtiön kanssa. Ja niin moni tekeekin.
Metsänhoitoyhdistysten jäsenmäärä väheni huomattavasti lakimuutoksen jälkeen. Jäseninä on nyt 180 000 metsätilaa, arviolta runsas puolet metsänomistajista.
Joka neljäs on metsän etäomistajia
Suomessa on nyt 580 000 yksityistä metsänomistajaa. Suuri osa heistä asuu kaukana omistamastaan metsästä. Yli 60 000 metsänomistajaa asuu Helsingissä, Espoossa tai Vantaalla. Kymmenessä suurimmassa kaupungissa on jo 140 000 etämetsänomistajaa. Etäomistajille metsät ovat tulleet usein perintönä.
Kaupunkilaismetsänomistajien päätöksillä on kuitenkin suuri merkitys niin teollisuuden kuin metsänsuojelunkin kannalta.
Erityisesti pienten metsäomaisuuksien omistajat luopuivat MHY-jäsenyydestä lakimuutoksen jälkeen. Nyt yksityismetsien pinta-alasta 70 prosenttia kuuluu omistajille, jotka ovat jäsenenä jossakin Suomen 50 metsänhoitoyhdistyksessä.
Metsänhoitoyhdistysten toimintaa rahoitetaan jäsenmaksuilla, jotka ovat 4–5 prosenttia niiden liikevaihdosta. Ratkaisevan tärkeä tulonlähde yhdistyksille ovat monenlaiset metsänhoitopalvelut. Niille onkin yhä enemmän kysyntää.
Varsinkin kaupungeissa asuvat metsänomistajat turvautuvat etäisyydenkin takia yhä useammin metsäyhtiöiden avaimet käteen -sopimuksiin. Niissä metsäyhtiö voi hoitaa metsän koko elinkaaren istutuksista hakkuisiin.
– Asioita hoidetaan paljon puhelimessa ja sähköisiä kanavia myöten. Metsäasiat eivät ole tuttuja monellekaan. Lähdetään liikkeelle metsätalouden perusasioista, Etelä-Savon metsänhoitoyhdistyksen johtaja Petri Pajunen kuvailee.
Kun oma aika, tiedot tai kiinnostus eivät riitä, metsäpäätöksiä ulkoistetaan.
Omistajat haluavat helpot kaupat
Stora Enson palveluiden myynnistä vastaava päällikkö Antti Rantanen vahvistaa, että metsänomistajat antavat entistä enemmän vastuuta metsänsä hoitamisesta metsäyhtiöille. Täyden palvelun sopimukset yleistyvät.
– Metsänomistajat haluavat saada helposti yhden toimijan kautta kaikki metsäomaisuuteen liittyvät palvelut. Silloin ei tarvitse hoitaa itse aikataulutuksia ja viestintää eri toimijoiden välillä, vaan voi luottaa siihen, että metsät hoidetaan sovitusti.
Metsäyhtiöille raaka-aineen saaminen on elinehto.
Tutkija Viitala korostaakin metsäyhtiöiden vastuuta: niiden pitäisi aina muistaa tarjota myös metsänhoidon eri vaihtoehtoja sekä suojelua silloin, kun siihen on aihetta luonnonarvojen tai omistajan arvostusten näkökulmasta.
Toisaalta metsäyhtiöissä tiedetään, että ympäristöarvojen jyrääminen saattaa johtaa raskaisiin mainetappioihin. Rajatapauksia ovat tyypillisesti tilanteet, jossa jokin kohde voisi lähivuosina kehittyä suojelun arvoiseksi – ehdotetaanko omistajalle silloin suojelua vai onko tarve raaka-aineelle tärkeämpää?
Ratkaisut riippuvat Viitalan mukaan metsäyhtiön linjasta ja yhtiön yksittäisen puunostajan näkemyksestä.
Joka tapauksessa nyt metsän hakkuumäärät on kestävyyden ylärajoilla. Luken mukaan ”suurin ylläpidettävä” hakkuumäärä olisi vajaa 80 miljoonaa kuutiota, kun määrä on ollut viime vuoden tästä 86 - 96 prosentta. Mieltään maanantaista lähtien osoittanut Elokapina-liike vaatii hakkuiden vähentämistä.
Bonukset houkuttelevat
Metsänomistajien palvelukeskuksen (MHYP) toimitusjohtaja Harri Huupponen varoittelee metsänomistajia jättämästä metsäomaisuuttaan liian sokeasti metsäyhtiöiden käsiin.
– Teollisuudella on houkuttelevia puukaupparahojen sijoitusmahdollisuuksia tai bonusjärjestelmiä. Ne houkuttavat tämmöistä bonuskansaa, mutta kannustaisin metsänomistajaa pysymään kuitenkin itse tilanteen herrana ja rouvana.
Esimerkiksi Stora Ensolla puukaupoista kertyy bonusta ja puukaupoista saaduille rahoille korkoa. Myös UPM:llä puukaupat kerryttävät bonuksia, joilla saa esimerkiksi alennuksia metsänhoitotöistä.
MHYP on metsänhoitoyhdistysten ja MTK:n omistama kehitysyhtiö. Huupponen muistuttaa, että metsäyhtiöiden puunostajille tehdas tai saha on se tärkein asiakas - tärkeämpi kuin metsänomistaja.
– Metsänomistajan kannattaa pyytää muidenkin näkemyksiä metsänhoitoon. Onhan metsässä paljon muutakin kuin puut.
Yhdistykset sanovat olevansa metsänomistajan asialla halusipa tämä metsästään rahaa tai luontoarvoja. Ero teollisuuteen on siinä, että ”yhdistyksillä ei ole omia sahoja”, muistuttavat niin Etelä-Savon Pajunen kuin palvelukeskuksen Huupponenkin.
Talousmetsät ovat valtaosin yksityisessä omistuksessa.
Stora Enson Rantanen vakuuttaa, että metsäomistajan toiveita kuunnellaan ja hänen näkemyksensä otetaan huomioon opastuksessa.
– Totta kai pyritään siihen, että kuunnellaan asiakasta ja sen pohjalta muokataan ehdotuksia. Metsäomistaja on aina viime kädessä se, joka päättää, mitä hänen metsäänsä tehdään.
Teollisuuden on huolehdittava puunsaannistaan ja metsäyhtiöiden puunostajilla on henkilökohtaisia ostomäärätavoitteita, mutta Rantasen mukaan metsänomistajalle tarjotaan vaihtoehtoja. Myös metsäsertifikaatit rajoittavat hakkuumääriä.
– Sertifiointi on hirvittävän tärkeää. Se lähtee jo meidän loppuasiakkaiden eli kuluttajien tarpeesta. Esimerkiksi metsänomistajilla on mahdollisuus valita puukauppapalvelu, jossa säästöpuita jätetään vähän enemmän kuin sertifiointi määrittää, Rantanen konkretisoi.
Lopulta metsänomistajan on tehtävä päätös milloin ja miten metsää kaadetaan – vai suojellaanko sittenkin.
Korjaus 11.6. klo 14.40: Hakkuumäärä on ollut 86 - 96 prosenttia enimmäismäärästä, ei miljoonaa kuutiota, kuten jutussa aiemmin sanottiin.