”Hei arvoisa tasavallan presidentti. Minulla on huoli ja sitä myötä teille kysymys. Miksi Suomessa vietetään lasten oikeuksien päivää, kun kerran Suomessa lasten oikeuksilla ja mielipiteillä ei ole kerta mitään väliä?”
Näillä sanoilla alkoi Emilia Katajavuoren, 18, kirje presidentti Sauli Niinistölle vuonna 2018.
Emilia halusi kovasti adoptoitua sijaisperheeseensä, jossa hän oli asunut seitsemän kuukauden ikäisestä lähtien. Adoption toteutuminen näytti mahdottomalta, sillä biologinen äiti vastusti sitä. Emilia oli tavannut hänet vain muutaman kerran.
Jos biologinen äiti olisi puoltanut adoptiota, se olisi ollut läpihuutojuttu.
Tässä jutussa kerromme, miten adoptio lopulta onnistui ja miksei Suomessa hyödynnetä adoptiota sijoitettujen lasten kohdalla useammin.
Suomen lastensuojelulakia ollaan uudistamassa, ja adoptoituja edustava järjestö toivoisi lakiin muutosta, joka voisi helpottaa sijoitettujen lasten adoptoimista sijaisperheeseen.
Päätösvalta oli perheen ulkopuolella
Ajatus adoptoitumisesta sijaisperheeseen heräsi Emilian ollessa 9-vuotias.
Hän oli saanut tarpeekseen siitä, että kodissa ravasi säännöllisesti sosiaalityöntekijöitä ja kaikkeen piti kysyä lupa sosiaalihuollolta tai biologiselta äidiltä.
– Se oli ihan perseestä. En nähnyt siinä mitään järkeä, että joku mulle ulkopuolinen ihminen saa päättää, mitä saan ja en saa tehdä. Päätösvalta oli sossuilla tai biologisella äidillä, joka ei pystynyt musta huolehtimaan.
Emilian sijaisvanhemmat Nina ja Jari Katajavuori tekivät kaikkensa, jotta saisivat Emilian toiveen toteutettua.
– Emilia oli meillä pitkäaikaissijoituksessa. Silti hänellä oli huoli siitä, että hänet voidaan viedä pois, jos me emme kerran saa päättää hänen asioistaan. Halusimme, että Emilialla on turvallinen olo ja tunne pysyvyydestä, Nina Katajavuori kertoo.
Videolla Nina ja Jari Katajavuori kertovat, miten viranomaisten suhtautuminen adoptioon muuttui, kun biologinen äiti ei siihen suostunut.
Biologisen vanhemman vahvat oikeudet
Suomalaisessa lastensuojelutyössä vallitsee vahva perheenyhdistämisen eetos.
Biologisten vanhempien oikeudet ovat vahvat. Adoptointi ilman biologisen vanhemman suostumusta on erittäin harvinaista.
– Meille annettiin monelta eri taholta ymmärtää, ettei adoptio ole mahdollista, jos biologinen vanhempi vastustaa. Yhteiskunnassa puhutaan yksilön oikeuksista, mutta biologisella vanhemmalla pitäisi olla myös vastuuta, Nina Katajavuori sanoo.
Monissa muissa maissa pysyvyys arvotetaan perheen jälleenyhdistämistä korkeammalle.
Esimerkiksi Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa pysyvyys on ollut jo pitkään tärkeä lastensuojelun tavoite, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Pia Eriksson.
– Adoptio on siellä yksi lastensuojelun keino. Se tarkoittaa sitä, että vanhempain oikeudet voidaan ottaa pois tietyn ajan päästä, jos osoittautuu, ettei jälleenyhdistämiseen ole mahdollisuuksia.
Videolla Emilia Katajavuori kertoo, missä asiassa sijoitettuja lapsia pitäisi hänen mielestään huomioida nykyistä paremmin.
Satakunta aikuisadoptiota vuosittain
Moni adoptoituu sijaisperheeseensä vasta täysi-ikäistymisen jälkeen. Tällöin biologinen vanhempi ei voi adoptioon enää vaikuttaa.
Samankaltainen tilanne voi olla myös esimerkiksi uusperheissä.
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa syntyneiden adoptioista kaksi kolmasosaa oli täysi-ikäisten adoptioita vuonna 2023.
Aikuisadoptioita tehdään kaikkiaan vuosittain satakunta. Niistä noin 10–20 on sellaisia, joissa täysi-ikäisen adoptoi kaksi adoptiovanhempaa.
Yksi syy adoption lykkäämiseen sijoituslasten kohdalla voi liittyä myös alaikäisen lapsen saamaan tukeen.
Adoption myötä yhteiskunnan tarjoama taloudellinen tuki sijaisperheelle päättyy.
Lastensuojelulaki turvaa lastensuojelun asiakkaalle myös erilaisia palveluja. Asiakkuuden päätyttyä esimerkiksi adoptioon, voi käydä niin, että palveluja joutuu hakemaan ja jonottamaan eri tavalla, kertoo Adoptioperheet ry:n hallituksen puheenjohtaja Pauliina Pulkkinen.
Pulkkisen mielestä lapsen pitäisi saada automaattisesti tukea riippumatta siitä, onko hänet sijoitettu vai adoptoitu.
– Monet adoptiolapset tarvitsevat tukea, koska heillä on taustalla traumoja ja menetyksiä.
Kaksi eri lakia
Adoptiota ei juurikaan käytetä sijaishuollon vaihtoehtona Suomessa myöskään siksi, että adoptio ei sisälly lastensuojelulain keinovalikoimiin.
Adoptioita säätelee adoptiolaki ja sijoituksia lastensuojelulaki. Järjestelmät on eriytetty tuomioistuimia myöten: alaikäisten lasten adoptiot vahvistetaan käräjäoikeudessa ja lastensuojeluasiat ratkaistaan tarvittaessa hallinto-oikeudessa.
Pauliina Pulkkinen toivoo, että adoption mahdollisuutta yhtenä lastensuojelun keinona selvitettäisiin uudistamistyön yhteydessä.
– Joskus on ihan itsestäänselvää, etteivät biologiset vanhemmat kykene koskaan pitämään lapsestaan huolta. Tällaisissa tapauksissa adoptiota ehkä uskallettaisiin käyttää enemmän, jos se olisi osa lastensuojelulakia.
Pulkkinen korostaa, että adoptio on aina viimeisin vaihtoehto eikä se sovi kaikille. Lapset kuitenkin tarvitsevat pysyvyyttä, eivät pompottelua.
– Jos lapsi elää sijaisperheessä, on aina mahdollista, että hänet palautetaan biologiseen perheeseen ja sitten taas eri sijaisperheeseen tai välillä lastenkotiin. Jos lapsi on adoptoitu perheeseen, se on hänen pysyvä perhe kaikella tavalla.
Sama sukunimi ja pysyvyyden tunne
Vaikka adoptioneuvonta oli antanut kielteisen lausunnon, Katajavuoret saivat lopulta sosiaalihuollosta adoptiota puoltavan lausunnon.
He hankkivat itselleen juristin, joka oli perehtynyt lasten oikeuksiin.
Emilialle tehtiin myös psykologiset tutkimukset, jotka osoittivat, että hänelle oli muodostunut kiintymyssuhde Katajavuoriin ja että hän ymmärtää, mistä adoptiossa on kyse.
Emilia halusi vielä varmistaa asian kirjoittamalla itse viestin asiaa käsittelevälle käräjätuomarille, ja aina presidentille saakka.
Päätös adoptiosta varmistui, kun Emilia oli 12-vuotias. Se oli iso helpotus.
– Kyllähän se on tärkeää tietää, että nyt on se perhe ja sama sukunimi. Se tuo sellaista, mikä se oikea sana onkaan, pysyvyyttä, Emilia sanoo.
Biologinen äiti on myöhemmin pyytänyt Katajavuorilta anteeksi ja myöntänyt itsekin adoption olleen Emilialle paras ratkaisu.
Sittemmin äitiin ei ole enää saatu yhteyttä. Yhteydenpito muihin biologisiin sukulaisiin on kuitenkin jatkunut säännöllisesti. Tärkeintä siinäkin on Emilian mukaan vapaus valita.
– Saan nähdä heitä, koska haluan. Mutta kukaan ei pakota.
”Jarrut päällä ei voi rakastaa”
Nyt adoptiopäätöksestä on kulunut jo muutama vuosi. Arki Katajavuorien perheessä kuluu pääasiassa tallilla. Katajavuorilla on kaksi omaa hevosta, ja Emilia opiskelee hevosenhoitajaksi Vermossa.
Ratsastuksesta on vuosien varrella tullut koko perheen yhteinen harrastus.
– Se on lähentänyt meitä tosi paljon perheenä. Tässä pääsee harjoittelemaan yhdessä tekemistä ja tiiminä toimimista, Nina Katajavuori kuvailee.
Matka perheeksi ei ole ollut aivan mutkaton.
– Olihan se vähän sellainen syöksysynnytys. Päädyimme uuden keskelle aika nopealla aikataululla, Jari Katajavuori muistelee jouluaattoa 2007, jolloin Emilia-vauva muutti vastikään sijaisvanhemmuuskoulutuksen käyneen pariskunnan kotiin.
Erityisesti Emilian ja Ninan suhde on lähentynyt hitaasti. Nina kertoo aluksi miettineensä, uskaltaako lapseen kiintyä, kun hänestä voi koska tahansa joutua luopumaan.
– Yksi kokenut sijaisäiti sanoi, että muista Nina, että jarrut päällä ei voi rakastaa. Silloin tajusin, että haluan rakastaa Emiliaa täysillä. Ja vaikka hänet olisi meiltä vietykin, niin kukaan ei voi viedä minulta niitä hetkiä ja päiviä, jotka saan tämän lahjan kanssa viettää.
Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella. Halutessasi voit olla yhteydessä myös sähköpostitse osoitteeseen [email protected]. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.