Metsänomistaja on voinut vuodesta 2014 asti valita vapaammin metsänsä kasvatusmenetelmän ja hakkuutavan. Sitä ennen metsänhoidossa vallitsi useamman vuosikymmenen ajan yksi totuus.
Vallalla on ollut tapa, jossa kasvatetaan tasaikäistä metsää, joka tietyssä iässä päätehakataan. Yleensä se on tarkoittanut kaiken tai lähes kaiken puuston poistamista avohakkuin, voimakasta maan muokkausta ja lopuksi uusien taimien istutusta.
Metsät ovat Suomen tärkein luonnonvara ja lähes 90 prosenttia metsistä on talouskäytössä. Niistä suurimman osan omistavat yksityiset metsänomistajat, joita on yli puoli miljoonaa.
On siis olennaista niin talouden kuin luonnon kannalta, miten yksityinen metsänomistaja metsäänsä hoitaa.
Metsien omistajia on ohjattu laein ja suosituksin kulloinkin oikeaoppiseen metsänhoitoon.
Ohjailu on saanut toisinaan kiistanalaisia piirteitä. Esimerkiksi laissa kielletty metsän hävittäminen koski kriitikoiden mielestä myös avohakkuita, joista tuli silti maan tapa.
Avohakkuista kieltäytynyt sai tuomion
Metsienhoitoon liittyviä oikeudenkäyntejä on ollut siitä asti, kun ensimmäiset itsenäisen Suomen metsäsäädökset laadittiin.
Epätavallisia oikeudenkäyntejä olivat ne, joissa avohakkuista kieltäytyneitä metsänomistajia syytettiin metsän hävittämisestä.
Reino Takala oli yksi niistä, jotka 1980-luvulla eivät suostuneet avohakkuisiin metsässään.
Uudenmaan-Hämeen piirimetsälautakunta haastoi Takalan oikeuteen syyttäen häntä vajaatuottoisen metsän hakkaamisesta ilman asianmukaista uudistamissuunnitelmaa.
Piirimetsälautakunnat valvoivat tuolloin yksityismetsälain noudattamista sekä ohjasivat ja neuvoivat metsänhoitoyhdistyksiä.
Metsänhoitoyhdistykset, joihin yksityismetsänomistajan oli kuuluttava, opastivat metsänomistajia metsänhoidossa ja puun myymisessä.
Takala kertoi vuonna 1986 kuvatussa reportaasissa periaatteensa metsän hoidossa olevan, että ”luonto pysyy ehjänä”. Hänen mielestään avohakkuut olisivat aiheuttaneet tuhoa ja vieneet linnuiltakin pesät.
Samassa ohjelmassa Metsäntutkimuslaitoksen professori Erkki Lähde arvioi, että kysymys on metsien kehitykseen ja hoitoon liittyvistä näkemyseroista.
Lähteen mielestä metsäorganisaatiot patistivat metsänomistajia kaavamaiseen metsänkäsittelyyn maksimoidakseen puuntuoton.
Reino Takalan tapausta puitiin lopulta korkeimmassa oikeudessa asti ja se oli aikansa mediatapaus.
Kihlakunnanoikeus hylkäsi syytteet, mutta hovioikeus ja lopulta korkein oikeus totesi Hakalan syylliseksi metsän hävitykseen. Takalan metsät pakkorauhoitettiin kymmeneksi vuodeksi.
Avohakkuita perusteltiin tehokkuudella
Metsärikoksista Helsingin yliopistossa väitöskirjaa tekevä Frans-Anton Flander arvioi, että 80-luvulla riitojen kärjistymiseen vaikutti osaltaan avohakkuista kertynyt kokemus.
Kun hakkuuaukeista tuli arkipäivää, myös kriittisiä huomioita nousi niin tutkijoiden kuin maanomistajienkin keskuudessa. Lisäksi ympäristöliike ja ylipäätään kriittinen ekologinen ajattelu oli nousussa.
– Avohakkuista tuli Suomessa ihmislähtöisen ympäristön muokkauksen symboli, kuvailee Flander.
Avohakkuuta ja metsän istutusta perusteltiin puuntuotannon tehostamisen näkökulmasta.
Ekologisessa mielessä avohakkuu- ja istutusmallille haettiin esikuvia muun muassa metsäpaloista ja kaskiviljelystä, Flander kertoo.
Oikeudenkäynneistä kertovassa reportaasissa näkökulma on vahvasti avohakkuita vastustavien puolella.
Maatalous- ja metsätieteiden tohtori Lauri Vaara arvosteli ohjelmassa menettelyä kovin sanoin ja puhui ”joukko-oikeusmurhasta”. Vaara kritisoi myös, ettei avohakkuiden ja metsänviljelyn suosiminen perustunut tutkittuun tietoon.
Tutkimustiedon puutteesta on puhunut myös Helsingin yliopiston metsäekonomian ja politiikan professori Olli Tahvonen. Hän kertoi Ylelle 2018, miten suomalainen metsäntutkimus on sadan vuoden aikana keskittynyt avohakkuumalliin ja muiden vaihtoehtojen tutkimista paheksuttiin.
Tahvonen on tutkimusryhmineen kehittänyt metsänhoidon mallia, joka pohjautuu luontaiseen uudistumiseen, mutta ei sulje pois avohakkuita.
Metsänomistajan kantelu laittoi alulle muutoksia
1990-luvulla luonnon monimuotoisuus ja kestävä kehitys sai yhä enemmän huomiota. Myös metsänomistajien päätäntävaltaa lisättiin ja kehitys jatkui seuraavalla vuosituhannella.
Metsänomistaja Timo Kujala kanteli vuonna 2008 EU-komissiolle metsänhoitoyhdistysten pakkojäsenyydestä sekä Metsäkeskusten kaksoisroolista.
Kaksoisroolilla kanteessa tarkoitettiin sitä, että Metsäkeskukset neuvoivat ja valvoivat metsänkäsittelyä sekä hoitivat metsäsuunnittelu- ja taimikauppaa.
Kantelu vauhditti metsäalan muutoksia.
Alueelliset metsäkeskukset yhdistettiin vuonna 2012 valtakunnalliseksi Metsäkeskukseksi, jonka liiketoiminta ja julkinen palvelu eriytettiin eri yksiköihin.
Metsänhoitoyhdistyksen jäsenyys on ollut vapaaehtoista vuodesta 2015 alkaen.
Vuonna 2014 voimaan tullut uudistettu metsälaki lisäsi metsänomistajien valinnanvapautta ja vastuuta metsiensä käytössä ja hoidossa.
Metsänomistaja voi valita jatkuvan ja jaksollisen kasvatuksen välillä.
Jatkuva eli jatkuvapeitteinen metsänkasvatus on metsänhoitoa ilman avohakkuuta. Puustoa poistetaan poiminta- ja pienaukkohaukkuilla ja uudistaminen tapahtuu luontaisesti esimerkiksi siemenpuita hyödyntämällä.
Talous ja ekologisuus törmäyskurssilla
Yksityismetsien lisäksi avohakkuita tehdään valtion metsissä, joita on noin neljäsosa Suomen metsistä. Vuonna 2018 kansalaisaloite valtion metsien avohakkuiden kieltämisestä keräsi yli 60 000 allekirjoitusta.
Aloite hylättiin eduskunnassa, mutta maa- ja metsätalousministeriö velvoitettiin selvittämään jatkuvan kasvatuksen lisäämistä.
Metsien käytön oikeasta ja väärästä kiistellään usein eri lähtökohdista, sillä riippuu, katsooko asioita talouden vai luonnonsuojelun ja metsien virkistyskäytön kannalta.
Hallituksen energia- ja ilmastostrategian piti valmistua tänä keväänä, mutta päätösten tekeminen on venynyt. Helsingin sanomat uutisoi toukokuussa, että erityisesti metsiin liittyvät toimet ovat tulenarkoja.
Lähteet:
Maa- ja metsätalousministeriön verkkojulkaisut, Luonnonvarakeskuksen Luonnonvaratieto-palvelu, Silva Ry:n verkkomateriaalit jatkuvasta kasvatuksesta, Pakkanen, Esko. Metsäherrojen Mennyt Aika: Teollisuuden Metsänhoitajat Ry 100 Vuotta. Teollisuuden Metsänhoitajat, 2011.
Artikkelia varten on haastateltu metsänhoitotieteen dosentti Yrjö Norokorpea ja väitöskirjatutkija Frans-Anton Flanderia, joka kirjoittaa väitöskirjaa metsärikoksista ja metsänomistajien oikeudellisesta ohjauksesta Suomessa itsenäisyyden ajan alkuvuosikymmeninä.
