Sieltä se taas kuuluu. Kyrönjoen rannasta kohoaa kaunis aaria, jota säestää pääskysten kirskunta. Aaria kertoo rakkaudesta, vaikka oopperan aihe on synkkääkin synkempi.
Anneli Kannon kirjoittama ja Uljas Pulkkiksen säveltämä Isoviha on 15. ooppera, jonka Ilmajoen musiikkijuhlat on tilannut.
Se on ainutlaatuista. Oopperan tekeminen ei ole mikään pikkujuttu, vaan vaatii paljon taitoa ja monenlaista osaamista. Jokaista uutta oopperaa on esitetty useampana kesänä.
Isonvihan ohjaaja Tuomas Parkkinen on Ilmajoella tuttu näky. Hän on ollut mukana neljän tilausoopperan tekemisessä, joko ohjaajana tai libretistinä eli oopperan kirjoittajana.
Hänen mukaansa on aivan poikkeuksellista, että pieni kunta on 50 vuoden ajan ylläpitänyt suomalaista oopperakenttää. Ilman Ilmajoen musiikkijuhlia kotimainen oopperataide olisi paljon köyhempää.
Kyseessä on kulttuuriteko.
Maineeltaan paljon nimekkäämpi Savonlinnan oopperajuhlat on tilannut pitkän historiansa aikana saman verran kantaesityksiä kuin Ilmajoen musiikkijuhlat.
Suuruudenhullut ideat kantavat
Monet maamme kesäfestivaaleista ovat ehtineet jo 50 vuoden ikään Ilmajoen musiikkijuhlien tavoin. Useista on tullut instituutioita.
Onneksi uusiakin tapahtumia syntyy, kuten vaikkapa suuren suosion saanut poikkitaiteellinen Bättre Folk Hailuodossa.
Nuoria ja vanhoja festivaaleja yhdistää yleensä se, että ne ovat syntyneet pienen porukan ideasta, joka on usein ollut uhkarohkea ja suuruudenhullu. Kuten vaikka se, että tuodaan elitististä oopperaa Etelä-Pohjanmaan lakeuksille, vieläpä ulkoilmaan.
Ilmajoella aloitettiin heti suuresti. Ensimmäisen tilausoopperan Jaakko Ilkan sävelsi Jorma Panula ja ohjasi legendaarinen Edwin Laine. Nuijasodasta kertovasta oopperasta tuli menestys, jota esitettiin neljän vuoden ajan.
Näyttävän alun ansiosta Ilmajoelle on ollut helppo houkutella huippuammattilaisia. Jokirannasta ovat ponnistaneet muun muassa Karita Mattila ja Juha Uusitalo. Molemmat ovat sittemmin tehneet kansainvälisen uran ja esiintyneet esimerkiksi New Yorkin Metropolitanissa.
Kesäfestivaalit työllistävät suuren joukon kulttuurin ammattilaisia. Monelle leipä on leveimmillään juuri kesällä.
Mikään Suomen lukemattomista kesäfestivaaleista ei kuitenkaan toteutuisi ilman talkoolaisia. Vapaaehtoiset työntekijät puhaltavat tapahtumat eloon ja saavat aikaan yhteisöllisen hengen.
Ehkä juuri rento ilmapiiri ja yhdessä tekemisen meininki on se maaginen tekijä, joka saa huippuammattilaiset matkustamaan periferiaan ja työskentelemään säiden armoilla.
Kesäfestivaalit kohottavat kuntien imagoa
Suomalaisten kulttuuritahto on suuri. Siitä on osoituksena se, että monet kesätapahtumista ovat selvinneet läpi sateisten kesien ja talousvaikeuksien.
Ilmajoen musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Sari Hanka kertoo, että aina keksitään ratkaisu, kun yhdessä mietitään. Kekseliäisyyttä on tarvittu etenkin viime vuosina, kun koronavuodet hiljensivät toiminnan, ja sen jälkeen inflaatio alkoi syödä kassaa.
Saman kohtalon kokivat lähes kaikki festivaalit.
Useissa kunnissa ymmärretään tapahtumien taloudellinen vaikutus, joka säteilee yleensä laajalle alueelle. Tätä on myös tutkittu paljon, sillä konkreettiset luvut ovat hyvä neuvotteluvaltti esimerkiksi kuntien suuntaan. Yhä useampi festivaali tilaa vaikuttavuuslaskelmia, ettei festivaalin merkitystä tarvitse perustella ”kesän piristäjänä”.
Rahaa suurempi arvo on kuitenkin imago. Kuntaliiton tutkimuksen mukaan kulttuuri on kunnille erittäin tärkeä vetovoimatekijä. Moni asuu mieluummin sellaisessa pitäjässä, jossa on kulttuuritarjontaa ja mahdollisuus jopa osallistua toimintaan kuin sellaisessa, jossa nuokutaan läpi vuoden.
Kesäfestivaalit ovat matalan kynnyksen kulttuuria parhaimmillaan. Paikallisille elitistiseksi mielletty taidemuoto voi muuttua arjeksi. Sodankyläläiset taatusti tietävät enemmän taide-elokuvasta kuin keskivertosuomalainen. Ilmajoella puolestaan paikalliset nuoret tuskin kokoontuisivat sillan kupeeseen tapaamaan toisiaan, jos taustalta kantautuva laulu olisi heidän mielestään ärsyttävää tai outoa.