Yksi sodan suurista ristiriidoista on, että sotimisella pyritään hyvään rauhaan.
Hyvä rauha saavutetaan kuitenkin yleensä vain heikomman vastapuolen kustannuksella. Sodassa hyökkääjä haluaa aina jotain, ja väkivallan avulla vastapuoli pyritään saattamaan tilanteeseen, joka on alun perin vaadittuja myönnytyksiä vielä epäedullisempi.
Parhaassa – tai pahimmassa – tapauksessa vastustaja tehdään täysin puolustuskyvyttömäksi. Tällöin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin täydellinen alistuminen.
Venäjän laajamittaisesta hyökkäyksestä Ukrainaan on kulunut kaksi ja puoli vuotta. Kumpikaan osapuoli ei ole vielä kyennyt tekemään vastustajaansa puolustuskyvyttömäksi. Eniten rauhaa toivovat kuitenkin sodasta suurimman hinnan maksaneet ukrainalaiset.
Sodat tapaavat jatkua niin kauan, kuin osapuolet uskovat pystyvänsä taistelemalla parantamaan asemaansa.
Rauhan tiellä Ukrainalla on kaksi ongelmaa.
Ensimmäinen on, miten Ukraina voi ylipäätänsä pakottaa Venäjän rauhaan. Sodat tapaavat jatkua niin kauan, kuin osapuolet uskovat pystyvänsä taistelemalla parantamaan asemaansa. Neuvotteluun ollaan halukkaita vasta sitten, kun sodan voimasuhteet ja käsitys niiden kehittymisestä antavat siihen syyn.
Sodan voimasuhteet ovat alusta asti olleet Ukrainalle epäedulliset. Se on tähän asti onnistunut tasaamaan voimaepätasapainoa ulkopuolisella tuella ja toimimalla Venäjää fiksummin.
Venäjä kuitenkin miehittää noin viidesosaa Ukrainasta.
Venäjälläkään ei ole loputtomasti resursseja, mutta se uskoo vahvasti Ukrainan ja sen tukijoiden väsyvän.
Ukrainan yllättävä hyökkäys rajan taakse Kurskiin alkoi hyvin. Mutta samalla hyökkäys teki yhä selkeämmin näkyväksi, ettei Ukrainalla ole kykyä juuri nyt vapauttaa miehitettyjä alueitaan.
Vastahyökkäystä Venäjän Kurskiin selittää osaltaan Ukrainan huoli kansainvälisen tuen jatkumisesta. Jos tuki heikkenee, se lisää voimien epätasapainoa, ja tätä kautta painetta rauhanneuvotteluiden aloittamiseen.
Venäjälläkin tunnistetaan tämä ilmassa väreilevä epävarmuus. Vaikka Venäjälläkään ei ole loputtomasti resursseja, usko Ukrainan ja sen tukijoiden väsymiseen tuntuu olevan vahva.
Siksi Venäjä pitää yllä painetta hyökkäyksiä jatkamalla: jos rintamalinjat nyt jäätyvät, Venäjä pitää kaiken, mitä nyt Ukrainalta anastaa. Samalla venäläisten eteneminen vahvistaa tunnetta siitä, että Ukraina on asteittain häviämässä sodan.
Niin kauan kuin Venäjällä uskotaan tilanteen parantuvan sodankäyntiä jatkamalla, merkittäviä myönnytyksiä ei Ukrainalle heru.
Rauhasta neuvotellaan lähtökohtaisesti vihollisten, ei ystävien kanssa.
Toinen Ukrainan ongelma on, että vaikka rauha tulisikin, miten sen pysymiseen voi luottaa.
Rauhasta neuvotellaan lähtökohtaisesti vihollisten, ei ystävien kanssa.
Suomessakin kutsuttiin toisen maailmansodan jälkeistä aikaa ”vaaran vuosiksi”. Pelkäsimme niiden aikana edelleen itsenäisyyden menettämistä.
Ukrainassa luottamusta viholliseen heikentävät venäläissotilaiden systemaattiset sotarikokset sekä Putinin jopa pakkomielteiseksi kuvattu suhtautuminen Ukrainaan.
Jos Venäjän ehtona rauhalle olisi Ukrainan sotilaallinen liittoutumattomuus ja sen asevoiminen supistaminen, mikä estäisi Venäjää samaan aikaan käyttämästä rauhaa uusien joukkojen keräämiseen, joilla se myöhemmin jatkaisi hyökkäystään Ukrainassa?
Rauhansopimuksiin voidaan toki sisällyttää mekanismeja, joilla niitä rikkovia rangaistaan. Alkuvuonna 2022 Venäjän kanssa käymissään rauhanneuvotteluissa Ukraina esimerkiksi toivoi kolmansilta mailta turvallisuustakuita. Lupaus väliintulosta toisi turvaa epävarmassa tilanteessa, ja uskottavamman lupauksen rauhan pysyvyydestä.
Mutta...
Uskottavat turvatakuut vaatisivat kuitenkin viime kädessä Ukrainan tukijoilta valmiutta sotia Ukrainan puolesta.
Sellaista halukkuutta ei ole. Konkreettisesti tämä näkyy siinä, ettei Ukrainan taival puolustusliito Natoon ole merkittävästi edennyt kuluneen kahden sotavuoden aikana.
Sotaa käyvän maan hyväksyminen puolustusliittoomme voisi merkitä sitä, että mekin olisimme sodassa Venäjää vastaan.
Monet ukrainaiset suhtautuvat tilanteeseen, kuin se olisi vain kohtalon käsissä.
Ukrainalaiset ymmärtävät nämä rauhan esteet. Siksi monet vastarintaa jatkavat suhtautuvat tilanteeseen, kuin se olisi vain kohtalon käsissä: ehkä Putin kuolee, Venäjän talouspaineet kasvavat tai Ukrainan kansainvälinen tuki yllättäen lisääntyy.
Tai sitten ei...
Ilmari Käihkö
Kirjoittaja on sotatieteilijä, joka toivoo rauhaa Ukrainaan, mutta jolla on ukrainalaisia ystäviä, joiden miestä antautuminen on itsemurha.