Urhea kaupparobotti taivalsi kaupungilla eteenpäin kaatosateessa. Se väisti vastaantulijaa, pysähtyi liikennevaloihin ja keräsi katseita. Kohtelias työläinen näyttäytyi aivan toisenlaisena kuin scifi-elokuvien väkivaltaiset robotit.
Tuo valkoinen laatikko ei nouse takapyörilleen kapinoimaan ja valloita maailmaa. Ihmissydämen se saattaa hetkellisesti valloittaa.
En nimittäin koskaan ole tuntenut konetta kohtaan niin paljon sympatiaa, kuin tuona sateisena päivänä.
Mattoja sivuun rullatessaan sitä miettii, onko teknologia minua varten vai elänkö minä teknologiaa varten.
Muita tunteita koneet ovat kyllä herättäneet. Pääasiassa ikäviä. Olen räyhännyt oikukkaille tulostimille ja katsonut epäuskoisena, miten robotti-imuri jää kerta toisensa jälkeen jumiin mattoihin tai kynnyksiin.
Mattoja sivuun rullatessaan sitä miettii, onko teknologia minua varten vai elänkö minä teknologiaa varten.
Tunnettu teknologiamantra kuuluu, että yliarvioimme lyhyen aikavälin kehityksen mutta aliarvioimme pitkän. Hehkutetut innovaatiot lipuvat arkeemme pikkuhiljaa, mutta kokonaisvaltaisesti.
Kun älypuhelimet ilmaantuivat kuluttajien saataville, emme heti hurahtaneet. Osa jopa vältteli hankintaa viimeiseen saakka. Meni kymmenisen vuotta, ja puhelin kasvoi kämmeneen kiinni.
Hämmennyn, miten huolettomasti tekoälyyn vielä suhtaudutaan.
Tällä hetkellä teknologiakehityksen kuumin peruna maallikon silmin on tekoäly. Myös se on hivuttautunut elämiimme hitaasti. Tekoäly lukee radiouutisia ja vastailee verkkokaupan chatissa asiakkaan kysymyksiin.
Kuka tahansa voi hyödyntää tekoälysovelluksia. Aikaiset omaksujat ovat jo liikkeellä.
He sorkkivat tekoälyllä totuutta. Näen päivittäin kuvia, joissa on jotain vikaa. Silmäilen liian symmetrisiä kasvoja ja liian kauniita maisemia tunnistaen ne tekoälyn luomuksiksi.
Mutta yhä useammin menen myös vipuun. Samalla hämmennyn, miten huolettomasti tekoälyyn vielä suhtaudutaan.
Muistuupa mieleeni eräänkin somealustan alkutaival.
Facebookin perustamisesta on 20 vuotta. Vuosikymmenten aikana sosiaalisesta mediasta on tullut merkittävä osa yhteiskuntaa. Samalla somen rujommat puolet ovat paljastuneet. Sääntelystä on pitänyt matkan varrella tehdä yhä seikkaperäisempää.
EU on pyrkinyt muun muassa rajoittamaan vihapuhetta ja algoritmeja. Sarkaa on yhä.
Taannoin Meta ilmoitti hyödyntävänsä käyttäjien luomaa sisältöä tekoälynsä kehittämiseen, jos käyttäjä ei sitä erikseen kiellä.
Jotain sääntelyruljanssista on kai opittu. EU koettaa nyt suitsia tekoälyn käyttöä tekoälysäädöksellä. Sen tarkoituksena on pitää huolta EU-maiden kansalaisten oikeuksista. Tekoälyn riskit ovat siis tiedossa.
Käytäntö näyttää, onko säädöksellä voimaa.
Varsinkin taiteilijat ovat esittäneet huolensa tekoälyn kehityksen suunnasta. Joillekin taiteilijoille tekoäly on arvokas työkalu, toisissa se aiheuttaa kauhua.
Kirjailija Joanna Maciejewskan lausahdus viestipalvelu X:ssä tiivistää keskustelusta kaiken olennaisen. Vapaasti suomennettuna hän kirjoittaa:
”Haluan tekoälyn pyykkäävän ja tiskaavan, jotta minä voin tehdä taidetta ja kirjoittaa. En päinvastoin.”
Taiteilijoiden tuntema pelko on mielestäni aiheellista. Taide ja kulttuuri ovat ihmisyyden peruspilareita. Niiden avulla kerromme, mitä on olla ihmisriepu tässä maailmassa.
Voiko näin valtavan osan ihmisyyttä siirtää koneelle? Jos niin tekee, kenen tarinaa taide silloin kertoo?
Kun teknologia kerran muovaa yhteiskuntaa huomaamattomasti, ja tekoäly oppii yhä ihmismäisemmäksi, on aika pohtia, mitä tekoälyltä oikeasti tahdomme.
Muuten käy, kuten somen kanssa. Toivoimme helppoa yhteydenpitoa ja kuulumisia ystäviltä, saimme niksivideoita, joissa kuumaliimasta tehdään sandaalit.
Tekoälyn kehittyessä iso kysymys lienee, mitä on ihmisyys tulevaisuudessa. Luulen, että parhaita määrittelijöitä eivät ole teknologiajätit vaan ihmistieteilijät. Teknologiayhtiöt hyödyntävät jo menestyksekkäästi psykologeja. Kyllä meidät koukkuun on saatu.
Mutta myös teknologiakeskusteluissa ja sääntelyssä täytyy kuunnella yhä enemmän psykologeja, humanisteja, yhteiskuntatieteilijöitä ja muita ihmisyyteen erikoistuneita.
Heillä on kyky ymmärtää ihmisiä ja heidän tarpeitaan siinä missä teknologiaosaajat ymmärtävät koodien tai piirilevyjen päälle.
Muuten kehitys kehittyy teknologian, ei ihmisten ehdoilla. Ja pian huomaammekin rullaavamme mattoja pois koneiden tieltä.
Laura Hallamaa
Kirjoittaja on vapaa toimittaja, jonka kotona ei enää pörrää robotti-imuri.