Yhdysvallat on luokitellut Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) terroristijärjestöksi ja asettanut järjestölle pakotteita, kertoo uutistoimisto Reuters.
Lisäksi Yhdysvallat on nimennyt järjestön kolme johtajaa Fredrik Vejdelandin, Pär Öbergin ja Robert Eklundin maailmanlaajuisiksi terroristeiksi, Yhdysvaltain ulkoministeriöstä kerrotaan.
Valkoinen talo totesi lausunnossaan, että Pohjoismainen vastarintaliike on syyllistynyt tai yrittänyt syyllistyä terroritekoihin, jotka uhkaavat Yhdysvaltojen ja sen kansalaisten turvallisuutta.
– Yhdysvallat on syvästi huolissaan rotuun tai etniseen alkuperään perustuvasta väkivaltaisesta äärijärjestöuhasta maailmanlaajuisesti, sanoo ulkoministeriön tiedottaja Matthew Miller lausunnossaan.
Pohjoismaisen vastarintaliikkeen väkivaltainen toiminta perustuu Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan avoimesti rasistiseen, maahanmuuttajavastaiseen, antisemitistiseen ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä vastustavaan toimintaohjelmaan.
Määrittelemällä liikkeen terroristiseksi Yhdysvallat jäädyttää kaikki ryhmän yhdysvaltalaiset varat ja kieltää yleisesti maansa kansalaisia olemasta tekemisissä järjestön kanssa.
Pohjoismainen vastarintaliike on Ruotsin suurin uusnatsiryhmä, ja se toimii Ruotsin ohella Norjassa, Tanskassa ja Islannissa. Pohjoismainen vastarintaliike (PVL) on toiminut Suomessakin, mutta korkein oikeus määräsi järjestön lakkautettavaksi vuonna 2020.
Esimerkiksi Oulussa torstaina tapahtuneesta lapsen puukotuksesta epäilty mies on aikaisemmin ollut mukana Suomessa toimineen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) toiminnassa.
Ruotsi suhtautuu vakavasti
Ruotsin ulkoministeri Tobias Billström kommentoi Aftonbladetille, että Ruotsin hallitus sai Yhdysvalloilta etukäteen tiedon terroristiluettelosta.
– Me ja Yhdysvallat olemme samaa mieltä siitä, että nämä ovat vakavia uhkia, Billström sanoi ruotsalaismedialle.
Billströmin mukaan Yhdysvaltojen päätöstä analysoidaan huolellisesti.
– Käymme asiasta tiivistä vuoropuhelua myös omien viranomaistemme kanssa. Hallitus aikoo tiedottaa näistä asioista myös EU:n tasolla, jossa käydään jo nyt keskustelua siitä, miten Euroopan maat voivat paremmin suojautua erilaisilta ääriliikkeiltä.
Ruotsin oikeusministeri Gunnar Strömmer kirjoitti Aftonbladetille antamassaan kommentissa, että hallitus suhtautuu väkivaltaisiin ääriliikkeisiin hyvin vakavasti.
– Viime kesänä hallitus nimitti selvitysryhmän, jonka tehtävänä on tutkia mahdollisuutta rajoittaa rikollisjärjestöjen yhdistymisvapautta, Strömmer sanoi.
15.6.2024 Klo 0:28 Päivitetty Billströmin ja Strömmerin kommenteilla.
15.6.2024 Klo 3:18 Vaihdettu uutisessa aiemmin käytetty englanninkielinen nimi ja lyhenne Nordic Resistance Movement, NRM selkeyden vuoksi läpi tekstin muotoon Pohjoismainen vastarintaliike (PVL).