Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Tästä ammattillisesta opiskelupaikasta kisataan eniten – erikoinen käsityöammatti kiehtoo nuoria

Kaikkein kilpailluin ammatillinen koulutus toisen asteen yhteishaussa on hammastekniikan perustutkinto. Opiskelijoita kiinnostaa esimerkiksi käsillä työskentely.

Stadin aikuis- ja ammattiopiston opiskelija Elisa Nurminen työskentelee.
Vaihtoehtoja selailemalla Elisa Nurminen löysi hammastekniikan perustutkinnon. Hän on ollut tyytyväinen valintaansa tähän mennessä. Kuva: Ville Lappalainen / Yle

Käsillä tekeminen kiehtoi järvenpääläistä Elisa Nurmista ja siksi hän haki opiskelemaan hammastekniikkaa. Lisäksi hänestä on tärkeää, että ihmisten suut saadaan kuntoon.

Nurminen ei tiennyt, että hammastekniikan perustutkinto on tänä vuonna kaikista kilpailluin ammatillinen koulutus toisen asteen yhteishaussa.

Kyseisen koulutuksen voi saada Suomessa ainoastaan Stadin ammatti- ja aikuisopistossa. Yhteishaussa aloituspaikkoja on vain kymmenen, ja yhtä paikkaa kohden on 10,4 hakijaa.

Kuvassa hammastekniikan perustutkinnon opiskelijoiden työvälineistöä.
Käsillä tehtävä työ vaatii esimerkiksi tarkkuutta. Kuva: Ville Lappalainen / Yle

35-vuotias Nurminen on alanvaihtaja. Peruskoulun jälkeen hän opiskeli parturi-kampaajan perustutkinnon. Viimeisimmät 15 vuotta hän oli kaupan alalla.

Asiakaspalvelu ja kaupan ala eivät tuntuneet kuitenkaan oikealta Nurmiselle. Hammaslaborantin työssä sen sijaan ei asiakkaita kohtaa.

Nurminen yritti ensin neljä kertaa opiskelemaan ammattikorkeakouluun suuhygienistiksi. Pääsykokeet osoittautuivat haastaviksi, ja olisivat vaatineet enemmän valmistautumista.

Aikuisiällä uuden alan opiskelussa piti ottaa huomioon esimerkiksi taloudelliset asiat.

– Oli kokoajan into, että haluaa opiskella vielä. En halunnut jämähtää edelliseen työhön.

Nyt Nurmisella on jo tiedossa alan harjoittelupaikka ja hän arvioi valmistuvansa hammaslaborantiksi kahden vuoden sisällä.

Kolme ammattioppilaitoksen opiskelijaa. Ovat pöydän ääressä työskentelemässä.
Elisa Nurminen, Pinja Löfqvist ja Aino Korkeasaari opiskelevat Malmilla hammastekniikkaa. 16-vuotias Korkeasaari tuli Keski-Pohjanmaan Vetelistä Helsinkiin opiskelemaan hammastekniikan perustutkintoa. Kuva: Ville Lappalainen / Yle

Harvinainen ala vetää opiskelijoita

Stadin ammatti-ja aikuisopiston hammastekniikan perustutkinnon opettaja Jarno Niskanen arvelee suosion syyksi sitä, että kyseessä on erittäin harvinainen ala.

– Aloituspaikkoja on vähän, ja ehkä tällainen erikoinen käsityöammatti kiinnostaa vielä ihmisiä ja nuoria paljon.

Hammastekniikan perustutkinnossa opiskellaan hammashoidon teknistä puolta, esimerkiksi purentakiskojen tai hammasproteesien tekoa.

Niskanen kertoo, että alan osaajille on tulevaisuudessakin tarvetta. Alalla on näkyvissä myös uusia työskentelymuotoja.

– Työ on ehkä muuttumassa perinteisestä käsityöammattista, missä tehdään kaikki käsin, enemmän digitaaliseen työskentelyyn.

Lähtöpalkka hammastekniikan perustutkinnolla on Niskasen mukaan noin 2000 euron paikkeilla. Jatkokoulutuksella voi vaikuttaa tulevaan palkkatasoon.

Niskanen kertoo, että tekijöille löytyy erityisesti tarvetta sellaisilla alueilla, missä osaajia on vaikea löytää.

– Mitä kauemmas on valmis menemään valmistumisen jälkeen, niin sitä paremmat työllistymismahdollisuudet ovat ja palkkakin voi olla korkeampi, sillä tekijöitä ei ole aina saatavilla.