Ruotsinkielisten peruskoulujen oppilaat raportoivat kokevansa kotona suomenkielisiä enemmän henkistä väkivaltaa, selviää THL:n tuoreesta Kouluterveyskyselystä.
– Tätä on tutkittava. Kun emme tiedä syitä, ei toimenpiteitä voi kohdistaa oikein, kommentoi huolestunut opetusneuvos Christine Söderek Opetushallituksesta.
Samaa mieltä on myös psykologi Tom Pakkanen HUSin lasten ja nuorten oikeuspsykologian yksiköstä. Hän avustaa poliisia lasten ja nuorten kuulemisessa rikosasioissa ja on myös erikoistunut henkirikosten ja vakavan väkivallan tutkimiseen.
Pakkanen ei kuitenkaan vielä soittaisi hälytyskelloja, ennen kuin tiedetään tarkemmin, mistä suomenruotsalaisten oppilaiden vastaukset kertovat.
Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen pitää hänkin tuloksia huolestuttavina.
Henkinen väkivalta on aktiivista loukkaamista, nolaamista, nöyryyttämistä, uhkaamista, esineiden potkimista tai lukitsemista. Toisaalta se voi olla myös passiivista, kuten pitkään jatkunutta puhumasta kieltäytymistä.
– On hyvä, että lapsia kasvatetaan hyvään käytökseen, mutta se ei saisi tapahtua väkivaltaa käyttäen, vaan oikeudenmukaisella ja rehdillä tavalla, Pekkarinen sanoo.
Piirien pienuus luo paineita
Suomenruotsalaiset ovat tunnetusti yhteisöllisiä: perhe, suku ja ystävät ovat tärkeitä. Vaaditaanko nuorilta enemmän? Pitääkö käyttäytyä moitteettomasti, että ei aiheuttaisi haittaa perheen maineelle?
Itsekin kaksikielisessä kodissa kasvanut vaasalaissyntyinen Pakkanen arvioi, että yksi selittävä tekijä saattaa löytyä kulttuurista. Yhteisöllisyyden kääntöpuoli voi näkyä tiukempana kotikasvatuksena ja rajoina nuorille.
Nuorille asetetuissa vaatimuksissa saattaa näkyä Pakkasen mukaan myös koko kielivähemmistön asema.
– Piirien pienuus laittaa olemaan vielä tarkempi siinä, mitä meistä ajatellaan. ”Ankkalammella” ei saa tulla huonoa kuvaa, pitää pärjätä ja menestyä.
Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen muistuttaa, että henkinen väkivalta on kieliryhmästä riippumatta aina vakava asia. Kun yhdistetään kouluterveyskysely ja viimevuotinen lapsiuhritutkimus, sekä suomen- että ruotsinkielisten nuorten keskuudessa henkistä väkivaltaa on kokenut noin kolmannes.
Pekkarinen huomauttaa, että kansainvälisessä tutkimuksessa lapseen kohdistuva henkinen ja fyysinen väkivalta on yleisempää sosioekonomisesti huono-osaisten ja matalasti koulutettujen vanhempien perheissä. Kouluterveyskyselyn tulos on ristiriidassa tämän kanssa.
Vaikutteita me too -ilmiöstä?
Tom Pakkanen näkee Kouluterveyskyselyn tuloksessa myös viitteitä muutaman vuoden takaiseen me too -ilmiöön eli seksuaalista ahdistelua vastustavaan kampanjaan, joka levisi maailmanlaajuiseksi.
Se löi läpi myös koko suomalaisen yhteiskunnan, Pakkasen arvion mukaan mahdollisesti vielä aktiivisemmin suomenruotsalaisten kuin suomenkielisten keskuudessa.
Samaan tapaan myös henkisestä väkivallasta on viime vuosina puhuttu aikaisempaa enemmän.
– Se voi myös selittää sitä, että suomenruotsalaiset paremmin tunnistavat ja raportoivat asiasta myös kouluterveyskyselyssä, mikä on hyvä asia, Pakkanen toteaa.
Onko suomenruotsalaisuudessa vaikenemisen kulttuuria? Lakaistaanko vaikeat asiat maton alle?
– Tätä en kyllä tunnista. Päinvastoin. Kouluterveyskyselyn tuloshan osoittaa, että suomenruotsalaiset nuoret uskaltavat vastata kokemastaan, Pakkanen sanoo.
Samaa mieltä on opetusneuvos Christine Söderek. Hän pitää hyvänä, että monet ruotsinkielisten koulujen oppilaat kokevat, että koulussa on aikuinen, jonka puoleen voi kääntyä.
– Vaikuttaa siltä, että koulu koetaan turvalliseksi paikaksi. Olemme onnistuneet luomaan oppilaille turvallisen tilan, missä oppia ja voida hyvin. Voisimme myös edelleen yrittää vahvistaa ja madaltaa kynnystä avun hakemiseen.