Joulurauha julistettiin jouluaattona tuttuun tapaan Suomen Turussa, mutta muuten rauhasta on tullut nykyisessä jännitteisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa vaikea sana.
Rauhasta puhuminen on nyt erityisen hankalaa poliitikoille, mutta sama havainto on tehty kirkossa: papeille ja kirkon työntekijöille aiemmin luontevassa käytössä ollut sana on tahriintunut.
Syykin tiedetään. Venäjä on ottanut sanan oman propagandansa käsikassaraksi. Hyökkäyssotaa se on kutsunut alusta asti ”rauhanoperaatioksi”, vastaavasti Venäjälle mieluisaa sodan lopputulemaa välttämättömäksi ”rauhan” vuoksi.
– On selvää, että emme voi ruveta puhumaan toisten puolesta, milloin on rauhan aika, tai mikä on kestävä tai oikeudenmukainen rauha Ukrainalle, sanoo Turun piispa Mari Leppänen.
Silti Suomessakin ihmisillä on suuri tarve puhua juuri sodasta, rauhasta ja omasta tulevaisuudestaan. Niistä pitää Leppäsen mukaan pystyä puhumaan.
– Seurakunnissa tapaamme päivittäin ihmisiä vauvoista vanhuksiin. Heitä huolestuttaa, minkälaista maailmaa lapsille ja nuorille rakennetaan.
Kieli haltuun
Puhe rauhasta ja konfliktien ratkaisemisen mahdollisuudesta pitäisi Leppäsen mielestä ottaa uudelleen haltuun. Tässä voi kaikilla yhteiskunnan vaikuttajilla olla rooli, asiantuntijoista pappeihin ja poliitikkoihin.
– Puheillamme luomme todellisuutta. Kun tulevaisuutta suunnitellaan, pitää tulevaisuus pystyä myös kuvittelemaan. On todella huolestuttavaa, jos rauha puuttuu meidän puheenvuoroistamme ja näköpiiristämme kokonaan.
Vuoden 2023 alussa maailmassa oli YK:n laskelmien mukaan eniten konflikteja sitten toisen maailmansodan.
Nyt nuoruuttaan Euroopassa elävien tulevaisuudennäkymä on aivan toinen kuin vaikkapa 1990-luvulla, kun Leppänen eli omaa nuoruuttaan. Tuolloin kylmä sota oli juuri päättynyt, rautaesirippu murtunut ja Eurooppa yhdentymässä.
– Lasten ja nuorten takia pitäisi nytkin rinnalla olla näkökulma siitä, mitä me tavoittelemme. Eli mitkä ovat ne arvot ja tulevaisuuskuva, jota varten puolustuksesta puhutaan?
Leppänen viittaa presidentti ja rauhannobelisti Martti Ahtisaaren perintöön. Suomella on ollut vahva rooli rauhanrakentajana. Ahtisaari uskoi siihen, että koska sodat ovat ihmiset aiheuttamia, ihmiset pystyvät ne myös ratkomaan.
Sekä kotivara että kulttuuririento
Äänensävy on kaiken kaikkiaan parin vuoden aikana militarisoitunut. Suomalaisia on kehotettu hankkimaan kriisiaikojen takia kotivara; vettä kanisteriin, tulitikkuja, kuivamuonaa, reserviläisiä taas olemaan elämänsä kunnossa parin vuoden sisällä.
Puhe on perusteltua ja ymmärrettävää, sillä syksyllä turvallisuusuhkat ovat hiipineet lähelle. Lokakuussa tehtiin putki-isku Suomenlahdella ja marraskuussa alkoi Venäjän voimakas hybridivaikuttaminen itärajalla. Venäjä uhittelee ja antaa nootteja.
Leppäsen mukaan on arvokasta, että Suomi huolehtii puolustuksestaan. Hän on nähnyt, että luotto maan puolustuskykyyn on lisännyt myös ihmisten turvallisuudentunnetta.
Samalla sotaisa puhetapa ja uhkakuvien korostaminen voi viedä happea muilta aiheilta.
Piispa muistuttaa, että osa niin sanottua yhteiskunnan kriisinkestävyyttä on henkinen hyvinvointi, ja sen rakentamisessa tärkeitä ovat yhtä lailla niin kirkko kuin kulttuuri sekä kaikki Suomessa asuvat.
– On selvää, että Suomen täytyy puolustautua ja varautua. Mutta ei ole puolustuskyvyn arvostelua, jos samaan aikaan keskustellaan yhteisvastuusta ja huolenpidosta.
Poliitikot, kertokaa mikä on Suomi
Tammikuun presidentinvaalien takia turvallisuuspolitiikka on yhdeksän presidenttiehdokkaan voimin keskusteluissa jatkuvasti esillä.
Leppänen toivoo poliitikoilta tietoista valintaa nostaa esille varautumisen rinnalle sitä, millaista Suomea turvallisuuspolitiikalla halutaan puolustaa.
– Rauha ei ole vain väkivallan tai sodan poissaoloa vaan aina myös osa toimivaa demokratiaa, toimivaa oikeusvaltiota, hyvinvointia ja taloudellista turvaa, yhteiskunnallista vakautta ja sitä, että heikoimmista pidetään huolta.
Yhtä tärkeää on Leppäsen mukaan se, että turvallisuuskäsityksistä uskalletaan puhua rehellisesti.
Suomi haki ja liittyi Natoon poikkeuksellisella vauhdilla, poikkeuksellisen yksimielisesti. Prosessia on kuitenkin seurannut jonkinasteinen krapula eli keskustelu siitä, tehtiinkö päätökset riittävän tiedon varassa vai osin laput silmillä.
– Turvallisuus on myös sitä, että asioista voidaan olla turvallisesti eri mieltä, ja tätä poliitikkojen pitäisi tietoisesti vahvistaa, Leppänen summaa.
