”Täytä koiranpentu etanoilla ja salvialla. Paista hitaasti avotulella. Ota tippuva rasva talteen. Voitele jalka rasvalla.”
Sellainen on kihtiresepti, joka on digitoitu Cambridgen yliopiston kirjastoissa Britanniassa meneillään olevassa projektissa. Siinä konservoidaan, luetteloidaan ja digitoidaan keskiaikaisia käsikirjoituksia, joita yliopiston kirjastojen lisäksi ovat aikojen mittaan keränneet sen Fitzwilliam-museo ja useat colleget.
Käsikirjoitukset ovat peräsin valtaosin 1300- ja 1400-luvuilta mutta vanhimmilla on ikää tuhat vuotta. 186 käsikirjoituksessa on muun muassa alkemiasta, lainkäytöstä ja uskonnosta kertovien tekstien joukossa kahdeksisentuhatta ohjetta sairauksien ja vammojen hoitamiseen. Niihin keskittyvä hanke on saanut nimekseeni Curious Cures, ”kummat konstit”.
Jotkin käsikirjoitukset on kuvitettu näyttävästi, jotkin ovat akateemisia tutkimuksia kaavioineen, jotkin vain yksinkertaisia kirjasia, joita lääkärit ovat ehkä koonneet omaksi hyödykseen.
Laajimmissa käsikirjoituksissa reseptejä on jopa satoja, mutta digitoitavassa materiaalissa on myös yksittäisiä reseptejä, jotka on pantu muistiin jotakin muuta aihetta kuin lääketiedettä koskevan käsikirjoituksen marginaaliin.
– Parannuskeinot muistuttavat, miten tuskallista ja epävarmaa sairaan elämä oli ilman nykyajan antibiootteja ja antiseptisiä aineita ja kipulääkkeitä. Jokaisen reseptin takaa löytyy inhimillinen tarina vaikka vain vaimeana kaikuna, sanoo projektia johtava keskiaikaisten käsikirjoitusten asiantuntija James Freeman.
Reseptit antavat myös hyvän mahdollisuuden päästä laajemminkin keskiaikaisen ajatusmaailman ja kulttuurin jäljille, hän sanoo.
Tänäänkin tuttujen puutarhayrttien salvian, rosmariinin, timjamin ja mintun ohella lääkkeisiin poimittiin muun muassa ruohoseljaa, hullukaalia ja rohtopähkämöä. Niitä sekoitettiin useimmiten olueen, maitoon, viiniin, hunajaan tai viinietikkaan.
Yksittäisistä kasvilajeista oli usein moneksi. Esimerkiksi tuoksu- eli viinaruutaa suositeltiin niin pahanhajuisen hengityksen, yskän ja virtsaummen kuin polvi- ja päänsäryn lääkintään.
Resepteistä löytyy myös aineita, jotka saavat yliopiston tuumaamaan verkkosivuillaan, että kaikkea ei kannata kokeilla kotona.
Kihtiä hoidettiin paistetusta koiranpennusta tirisevän rasvan lisäksi voiteella, jota varten piti paahtaa pöllö. Kun se oli rapea, se jauhettiin, ja jauhe sekoitettiin villisiasta saatuun rasvaan.
Kaihia eli ”silmäverkkoa” neuvottiin hoitamaan jäniksen sappinesteen ja hunajan sekoituksella. Sitä tuli reseptin mukaan sivellä silmiin linnunsulalla kolmena peräkkäisenä yönä.
Toinen tapa kaihin hoitamiseksi oli kuivata ja jauhaa ihmisen ulostetta ja puhaltaa jauhetta potilaan silmiin. Lääkkeissä käytettiin myös monien eläinten kuivattuja ulosteita, kuten lampaan papanoita ihon ja silmien kellerryksen vähentämiseen ja hiiren pipanoita sisäloisten häätämiseen.
Keskiajallakin lääkittiin aivan samoja arjen vaivoja kuin nyt: pääkipua, hammassärkyä, kuumetta, ripulia, kipeytyneitä lihaksia. Toisaalta käsikirjoitusten tekstit heijastelevat aikaansa – esimerkiksi keinot sen määrittelemiseksi, mistä aseesta potilas on saanut murtuman kalloonsa.
Jotkin sairaudet jäävät epäselviksi tämän päivän lukijalle. Mitä mahtoivat tarkoittaa silmäluomia syövät madot? Niihinkin 1400-luvun opus esittää lääkkeeksi monikäyttöistä tuoksuruutaa.
Heiluvien hampaiden hoitoon käytettiin vesikrassia, mikä osoittaa, että jo keskiajalla oltiin keripukin syyn jäljillä, vaikka se varsinaisesti todettiinkin vasta 1700-luvulla. Vesikrassissa on paljon C-vitamiinia. Sen puute aiheuttaa keripukkia.
Apua yritettiin antaa myös muun muassa lapsettomuuteen. Yksi keino oli sian kivesten kuivattaminen, jauhaminen ja sekoittaminen viiniin. Kuuri oli kolmipäiväinen.
Haavanhoitokirjan runon rustaajan lupaukset eivät olleet täysin perusteettomia. Arkeologien löytämissä keskiaikaisissa luurangoissa näkyy täydellisesti parantuneita luunmurtumia.
Miekanhaavatkaan eivät olleet aina kuolemaksi, vaan löydettyjen vainajien joukossa on sellaisia, jotka hyvän hoidon ansiosta elivät eteenpäin ja kuolivat lopulta johonkin aivan muuhun.
Synteettisiä antiseptisia aineita ei ollut, mutta haavatulehduksia estettiin huuhtomalla vammoja vanhalla viinillä ja sulkemalla ne munanvalkuaisella. Nukutusaineena käytettiin alruunaa eli rohtomandrakea. Lähi-idästä tullut oopiumkin tunnettiin, mutta se joutui keskiajan lopulla epäsuosioon, koska katolinen kirkko piti sitä paholaisen työkaluna.
Tekstit on kirjoitettu latinaksi, ranskaksi ja jossakin määrin myös keskienglanniksi. Sen käyttö osoittaa, että lääketieteelliset neuvot kiersivät kirjallisina myös kansankieltä puhuneiden keskuudessa.
Projektin tavoitteena on tarjota tutkijoille mahdollisuus jäljittää yksittäisten reseptien ainesosia ja myös sitä, miten käsitys hoitokeinoista kehittyi. Reseptien jakamisesta ja testaamisesta kertovat joihinkin lisätyt ”todistetusti”- ja ”varokaa”-sanat, mahdollisesti eri käsialoilla.
Käsikirjoitukset ja niiden taustaa selvittävät tekstit pannaan verkkoon kaikkien kiinnostuneiden selailtaviksi, kun projekti valmistuu ensi kesän kynnyksellä.
Kuuntele Yle Areenasta podcast-sarja keskiajan arjesta. Yhtenä aiheena on terveys.
