Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Puolueiden piiritoimistoihin Turussa ja Porissa lähetettiin räjähdettä muistuttavat paketit – sisältönä eristevillaa ja johtoja

Ensimmäinen paketti tuli Turkuun SDP:n toimistoon 17. helmikuuta. Seuraavalla viikolla samanlainen paketti lähetettiin Poriin vasemmistoliiton tiloihin.

Kyltti Turussa SDP:n piiritoimiston alaovella Turussa.
Turun SDP:n piiritoimistoon tuli räjähdettä muistuttava paketti 17. helmikuuta. Kuvituskuva. Kuva: Ari Welling / Yle

Lounais-Suomessa kahteen puolueen piiritoimistoon lähetetyissä paketeissa oli eristevillaa ja pääasiassa johtoja, kertoo Lounais-Suomen poliisista tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Aleksi Sulkko. Paketit oli päällystetty ilmastointiteipillä.

Poliisin mukaan tapausten esitutkinta on edelleen kesken ja odottaa muun muassa teknisen tutkinnan tuloksia.

Ensimmäinen paketti löytyi 17. helmikuuta Turussa SDP:n piiritoimiston postilaatikosta. Vasemmistoliiton Porin piiritoimistoon puolestaan lähetettiin epäilyttävä postipaketti 22. helmikuuta. Poliisi eristi Porin tilat ja otti paketin haltuunsa.

Poliisi totesi myöhemmin molemmat paketit vaarattomiksi.

Aiemmin helmikuussa räjähdettä muistuttava esine löydettiin Tampereelta SDP:n toimistolta ja vasemmistoliiton tiloista sekä Helsingistä vasemmistoliiton puoluetoimistolta.