Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Spermakoira, huumekoira, syöpäkoira – Vielä ei edes tiedetä, mihin kaikkeen ihmisen parhaan ystävän hajuaisti kykenee

Koiran hajumaailma vastaa näkevien ihmisten näkömaailmaa. Koiria käytetäänkin monissa eri tehtävissä niiden loistavan hajuaistin vuoksi, mutta todennäköisesti ihmiskunta ei ole vielä edes keksinyt kaikkia eri työtehtäviä, joihin nelijalkaisten ystäviemme tarkkaa kuonoa voisi hyödyntää.

Poliisikoira Rogue harjoittelemassa ruumiin etsintää vesistöstä.
Poliisikoira Rogue harjoittelemassa ruumiin etsintää vesistöstä. Hajuaisti on koiran tärkein ja vahvin aisti. Kuva: Erik S. Lesser / EPA
  • Laura Tolonen

Koira skannaa hajuaistinsa avulla kaiken vastaantulevan. Se on ehdottomasti tärkein ja vahvin aisti, minkä varassa koira tekee päätöksiä kuinka toimia eri tilanteissa.

Hajuaistin tehokkuus on vähintään monituhatkertainen verrattuna ihmisten hajuaistiin. Tämä johtuu lukuisista eri seikoista, kuten esimerkiksi siitä, että koiran pään sisällä on yli 200 miljoonaa hajureseptoria, kun vastaavasti ihmisellä niitä on vain noin 5 miljoonaa. Lisäksi koiran aivoissa oleva alue, joka käsittelee hajuja, on huomattavasti suurempi ja kehittyneempi kuin omistajallaan.

– Koira pystyy erottelemaan jopa 2 000 eri hajua, me ihmiset emme pysty lähellekään samaan. Koiralla on myös erittäin vahva kyky muistaa hajuja. Jos se on oppinut jonkin hajun tietyssä yhteydessä, se pystyy vielä vuosien päästä palaamaan siihen hajuun, eli pystyy yhdistämään hajun aikaisempaan koettuun, Kainuun Palveluskoirayhdistys ry:n puheenjohtaja Teija Viljanmaa kertoo.

Koiran tärkein aisti hyödyttää ihmiskuntaa monella eri tapaa. Niitä on koulutettu muun muassa huumekoiriksi, syöpäkoiriksi, pelastuskoiriksi, tryffelikoiriksi ja poliisikoiriksi. Länsinaapurissamme Ruotsissa on jo käytössä spermakoiriakin.

– Koira tunnistaa sperman hajun esimerkiksi rikospaikalta ja pystyy kohdentamaan kenen sperma on. Ruotsissa oli vuonna 2011 ensimmäinen tapaus, missä käytettiin raiskaustapauksessa oikeudessa todisteena koiraa, joka pystyi kohdentamaan kenen spermaa löytyi rikospaikalta, Viljanmaa mainitsee.

Suomessa parhaillaan koulutetaan ensimmäisiä syöpäkoiria, Britanniassa niitä on jo pitkään käytetty apuna syöpätutkimuksissa. Valmistelujen jälkeen koiralla kuluu noin viisi sekuntia aikaa siihen, että se ilmaisee, onko kudoksessa syöpää vai ei.

Mielestäni koira ja palava tupakka eivät kuulu samalle ihmiselle yhtä aikaa.

Teija Viljanmaa

– Emme varmaan edes vielä tällä hetkellä tiedä, mihin kaikkeen koiran hyvää hajuaistia voitaisiin hyödyntää. Voisi sanoa, että vain mielikuvitus on rajana. Me ihmiset emme pysty edes ymmärtämään, mitä kaikkea se pystyy haistamaan, joten on ollut vähän vaikea tehdä tarpeeksi haastavia tehtäviä koirille, Viljanmaa sanoo.

"Kaikki överiksi menevät hajut eivät ole koiralle mieluisia"

Hajuaistiin liittyen koiranomistajien olisi syytä huomioida muutama seikka nelijalkaisesta kaveristaan.

– Mielestäni koira ja palava tupakka eivät kuulu samalle ihmiselle yhtä aikaa. Monesti näkee koiran käyttäytymisestä, että se pyrkii välttämään palavaa tupakkaa, Teija Viljanmaa huomauttaa.

– Jos koiralla on mahdollisuus väistää tilanteesta, se pyrkii väistämään. Koira haistaa hajualueen reunan paljon kauempaa kuin ihminen. Jos vaikka hyttyssavu on siinä kesämökin pöydällä, koira haistaa sen paljon kauempaa eikä ole niin hölmö, että menisi työntämään kuononsa siihen, Viljanmaa jatkaa.

Pelastuskoira Pipa etsii kadonnutta ihmistä.
Koiria käytetään niiden loistavan hajuaistin ansiosta esimerkiksi pelastuskoirina. Kuva: Matti Myller / Yle Keski-Suomi

Viljanmaan mukaan koti, joka on täynnä vaikkapa suitsukkeita tai käytössä olevat pesuaineet ovat erittäin voimakkaita, voi olla koiralle ahdistava maailma elää.

– Sanoisin, että kaikki överiksi menevät hajut eivät ole koiralle mieluisia, jos se joutuu kohtaamaan ne naamatusten. Eli esimerkiksi jos ihminen on juuri laittanut hajuvettä tai partavettä, ei kannata heti työntyä koiran nokan eteen sitä silittelemään. Parempi on antaa hetkisen aikaa tuoksun haihtua ja odottaa, että koira tulee itse ihmisen luokse kun se haluaa.

Yksilöiden välillä eroja

Koiran hajuaistiin on tullut muutoksia niin hyvässä kuin pahassa jalostuksen kautta. Joidenkin koirarotujen kallon ja kuonon mallit ovat muuttuneet niin paljon, että koiran hajuaisti on heikentynyt.

Koira pystyy erottelemaan jopa 2 000 eri hajua, me ihmiset emme pysty lähellekään samaan.

Teija Viljanmaa

– Jos koiralla on vaikeuksia hengittää normaalissa lepotilassa, voi maalaisjärjellä ajatella, että todennäköisesti sen hajuaisti on heikentynyt. Meillä on myös koirarotuja, joiden kuonon malli on sellainen, että koirat ovat vähän kuivanenäisiä. Kirsun pysyminen kosteana on tärkeä asia hajuaistin kannalta. Toisaalta olemme hoksanneet asioita, mihin koirien hyvää hajuaistia voi käyttää, Teija Viljanmaa toteaa.

Koirayksilöiden välillä on paljon eroja hajuaistin tehokkuuden suhteen. Siihen vaikuttavat muun muassa rotu, ikä sekä koiran terveydentila. Esimerkiksi jos koiralla on antibioottikuuri tai jos sillä on nenäpunkkeja, se ei pysty haistamaan kunnolla.