Anneli Auerin asianajajan Juha Mannerin mukaan suunnitellun korvausvaatimuksen summa noussee korkeaksi.
– Siitä [vahingonkorvausasiasta] on jo keskusteltu aikaisemmin. Sen valmistelu on kesken, ja täytyy miettiä summia ja perusteita, hän sanoo.
– En halua vielä tässä vaiheessa sitoa itseäni mihinkään summiin, mutta se on selvää, että ei Suomessa varmaan enempää ole koskaan vaadittu kuin mitä tässä tapauksessa tullaan vaatimaan.
Manner tapasi Auerin torstaina päätöksen jälkeen. Hän sanoo onnitelleensa Aueria ja heidän halanneen. Mannerin mukaan Auerin ilmeet kertoivat siitä, miten hän oli reagoinut päätökseen, josta oli saanut tietää jo ennen tapaamista.
Mannerin mukaan raskain vaihe oli prosessissa se, ettei hänen mielestään näyttö voi riittää tuomioon ja silti tuomioita on tullut matkan varrella.
Vaasan hovioikeus vapautti Auerin Ulvilan surmaa koskevista syytteistä torstaina.