Venäjän hyökkäys Ukrainaan on ajanut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt Venäjällä entistäkin ahtaammalle. Esimerkiksi Pietarissa kaksi suurinta alan järjestöä on joutunut siirtämään toimintansa ulkomaille.
Nyt psykologista ja oikeudellista tukea on tarjolla aiempaa vähemmän, ja aktivistien toimintaa rajoitetaan entistä enemmän, kertoo väitöskirjatutkija Pauliina Lukinmaa Itä-Suomen yliopistosta.
Lukinmaa on seurannut tiiviisti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa Pietarissa 2010-luvun alusta alkaen. Hän on haastatellut pian julkaistavaa kulttuurintutkimuksen väitöstutkimustaan varten 45 paikallista HLBTIQ+-aktivistia. Kirjainlyhennettä käytetään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvista ryhmistä. Lyhenne koostuu sanoista homo, lesbo, bi, trans, inter ja queer.
– Lähteminen Venäjältä on yksi yleisimmistä keskustelunaiheista aktivistipiireissä. Moni haaveilee vapaasta lännestä, mutta toisaalta lähtemiseen liittyy paljon ristiriitaisia tunteita, Lukinmaa kuvailee.
Pakotteiden myötä turvapaikan tai opiskeluluvan saaminen läntisestä Euroopasta on vaikeaa. Lukinmaan mukaan moni aktivisti onkin lähtenyt Venäjältä muihin entisen Neuvostoliiton maihin, kuten Gruusiaan tai Moldovaan.
Jatkumo Neuvostoliiton toisinajattelijoille
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema Venäjällä on erittäin haavoittuva. Presidentti Vladimir Putin on puhunut vähemmistöistä halveksivasti korostaakseen konservatiivisia arvoja. Vuonna 2013 Venäjällä astui voimaan niin sanottu homopropagandalaki. Se kieltää LHBTIQ+-ihmisistä puhumisen alaikäisille, mikäli keskustelun sävy on neutraali tai positiivinen. Lain myötä seksuaali ja sukupuolivähemmistöjen olemassaolo on pyritty entistä tiukemmin piilottamaan yhteiskunnassa.
– Lain säätämisen jälkeen LHBTIQ+-aktivistit järjestivät ja osallistuivat suuriin mielenosoituksiin Pietarissa. Niihin liittyi usein väkivaltaa ja pidätyksiä. Nyt aktivismin tavat ovat muuttuneet. Vaikuttaminen tapahtuu useammin pienemmissä piireissä, Lukinmaa kertoo.
Aktivistit kokoontuvat keskustelemaan ja viettämään aikaa esimerkiksi toistensa koteihin. Yksityiset tai puolijulkiset tilat tarjoavat turvallisen paikan henkilökohtaisten kokemusten jakamiselle. Lukinmaa näkee tässä jatkumon Neuvostoliiton ajan toisinajattelijoihin.
– Hekin viettivät aikaa toisensa kotona niin sanotuissa kvartirnikeissa, joissa musisoitiin, lausuttiin runoja, vaihdettiin tietoa ja itse painettuja kirjoja.
Yksin metrossa kyltin kanssa
Tiukat rajoitukset ovat pakottaneet etsimään uusia keinoja aktivismiin. Lukinmaan mukaan yleisiä ovat esimerkiksi yhden hengen mielenosoitukset, joista otetut kuvat leviävät sosiaalisessa mediassa. Aktivisti saattaa esimerkiksi istua kyltin tai sateenkaarisymbolin kanssa metrossa tai levittää julisteita, jotka muistuttavat ulkoasultaan valtion virallisia tiedonantoja.
– Sosiaalisen median kautta viesti leviää laajemmalle ja pidempään kuin perinteisessä mielenosoituksessa. Venäjällä suositussa some-kanava Telegramissa on myös noussut esiin vaikuttajia, joilla on suuri määrä seuraajia, Lukinmaa sanoo.
Hänen mukaansa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa Venäjällä ovat transnaiset ja nuoret vähemmistöihin kuuluvat. Transnaisilla väkivallan uhka on päivittäinen. Monella seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvalla nuorella taas suhteet perheeseen ja sukuun ovat katkenneet tai hankalat.
On yleistä, että sateenkaariperheet joutuvat piilottelemaan perhemuotoaan. Yleinen pelko on, mitä lapsille tapahtuu, jos asia paljastuu, Lukinmaa kuvailee.
Turvallisuus on tavallinen aihe aktivistien välisissä keskusteluissa. Moni piilottaa todellisen identiteettinsä esimerkiksi töissä.
– Osa aktivisteista ei halua osallistua julkisiin mielenosoituksiin pidätysten pelossa. Osa taas ajattelee, ettei mitään hävittävää enää ole, Lukinmaa kertoo.
Vuonna 2017 Amnesty International vaati Venäjää tutkimaan homoiksi oletettujen miesten vainot ja sieppaukset Tshetsheniassa. Kuuntele haastattelu Amnestyn mielenilmauksesta Venäjän suurlähetystöltä.
Seksuaalivähemmistöjen historia Venäjällä on selvittämättä
Tutkijan mukaan on virheellinen käsitys, että venäläiset aktivistit seuraisivat pelkästään lännen vaikutteita. Moni on kiinnostunut oman maansa vähemmistöhistoriasta ja etsii tukea identiteetilleen sieltä. Seksuaalivähemmistöjen historia Venäjällä on vielä pitkälti tutkimaton aihe, sillä pääsy arkistoihin on rajattua, eivätkä vanhemmat sukupolvet ole välttämättä valmiita keskustelemaan aiheesta.
Ahdingosta huolimatta tutkija näkee vähemmistöjen tulevaisuudessa myös toivoa. Valtiojohtoinen syrjintä ei ole onnistunut hiljentämään aktivistiliikettä.
– Ei hiljentäminen pakolla ole enää mahdollista. Aktiivisten kansalaisten verkostot ovat niin laajat. Pikku hiljaa vähemmistöt saavat tukea myös hiljaiselta enemmistöltä, Lukinmaa uskoo.
Lue ja kuuntele lisää:
Venäjän poliisi karkotti homoparin Tšetšeniaan – järjestön mukaan miehet ovat hengenvaarassa