Ukrainalaiset ovat sankareita ja sankareina haluamme heidät myös nähdä.
On mahdollista, että ukrainalaiset pieksevät Venäjän asevoimia vielä pitkään ja vielä menneitä viikkoja pahemmin. Ehkä Kivinen halusi kuitenkin A-studiossa viestittää, että sotien lopputulokset ovat arvaamattomia.
Esimerkkejä löytyy helposti.
Viime kesän lopulla Yhdysvaltain ja Naton joukot vetäytyivät Afganistanista sodittuaan siellä kaksi vuosikymmentä terrorismia vastaan. Maahan piti jäädä demokratiaa ja tasa-arvoa puolustava hallinto. Se luhistui sitä mukaa kun Talibanit ajelivat avolava-autoillaan kaupunkeihin.
Miten kävi talvisodassa?
Martha Gellhorn ja useat muut raportoivat maailmalle vuoden 1939 lopulla pääosin hotelli Kämpista pienen kansan sitkeästä vastarinnasta. Myös suomalaiset kuulivat Hjalmar Siilasvuon johtamista puolustus- ja Paavo Talvelan hyökkäysvoitoista.
Sitkeä vastarinta oli totta, mutta ei koko totuus, minkä vuoksi rauhanehdot olivat monelle järkytys kovuudessaan. Maa menetti yli kymmenen prosenttia pinta-alastaan.
Itsenäinen Ukraina
On hyvä muistaa, että julkisuus asettuu aina heikomman puolelle. Ukrainalaissotilaiden ottamat kuvat tuhotuista venäläistankeista tai venäläisten pommittamista siviilikohteista leviävät vaivatta mediassa.
Muistin syvyyksiin säilöityvät kuvat 60 kilometriä pitkästä venäläisestä kolonnasta, joka ikään kuin odottaa tuhoutumistaan hetkenä minä hyvänsä. Se ei kuitenkaan ole tuhoutunut eikä luultavasti tuhoudukaan vaikka kuinka toivoisimme.
Täydellistä kuvaa sotatilanteesta ei ole kenelläkään, mutta varmasti Venäjän, Ukrainan ja useiden länsimaiden sotavoimien korkeimmalla johdolla on varsin hyvä kuva tilanteesta.
Myös etulinjan sotilaat tietävät paljon sotilaan arjesta, mutta kokonaistilanteesta heillä ei varmasti ole tietoa.
Ukrainan presidentti näyttää ymmärtäneen heti alussa, että eurooppalaiset ja amerikkalaiset toivovat sydämestään ukrainalaisten voittoa. Sotilaita nämä eivät kuitenkaan lähetä, mikä muistetaan Ukrainassa yhtä pitkään ja katkerasti kuin Suomessa talvisodan jälkeen.
Tuleva rauha voi olla yhtä raaka kuin sotakin.
Olen vuosien varrella tavannut ja haastatellut Yleisradion ohjelmiin lukemattomia suomalaisia lottia ja veteraaneja, jotka pelastivat Suomen miehitykseltä. En muista, että heistä kukaan olisi kaivannut uutta yhteenottoa silloisten neuvostoliittolaisten tai nykyisten venäläisten kanssa.
Usein myös ihmettelen, kuinka samat ihmiset jaksoivat sodan jälkeen uurastaa maan jälleenrakentamisessa ja maksaa sotakorvaukset. En juurikaan havainnut katkeruutta. Miksi näin oli?
Uskon, että he itse antoivat oikean vastauksen: sotaa ei sittenkään hävitty, koska maa säilytti itsenäisyytensä. Sodan vauriot haluttiin korjata, koska maa oli omissa käsissä. Väitetään, että jopa Stalin tunnusti Suomen ansainneen itsenäisyytensä.
Voi olla, että Ukraina menettää lopullisesti palan isänmaata, mutta itsenäisyyttä siltä ei saa viedä. He ovat itsenäisyytensä ansainneet.
Ukrainassa tiedetään, että jos lähtee juoksemaan, saa juosta Pohjanmerelle saakka. Se kannattaa myös länsimaissa muistaa.
Tämä on Ylen päivittäinen analyysi Venäjän hyökkäykseen liittyvästä ajankohtaisesta teemasta.
Edellisten päivien analyysit:
Analyysi: Venäjä iski Putinin ihmeohjuksella Ukrainaan – mutta iskikö todella ja jos niin miksi?