Väkivalta heikentää ihmisen terveyttä ja toimintakykyä. Siksi asiasta kysyminen kuuluu terveydenhuollon tehtäviin. Jos epäilys herää, on asiaa kysyttävä aktiivisesti ja suoraan. Häpeän vuoksi asiakkaalla ei ole voimaa asian esille ottamiseen. Tämä huomattiin Keski-Suomen keskussairaalassa, jossa on ensimmäisenä sairaalana Suomessa testattu kolmessa yksikössä väkivallasta kysymistä ja ihmisten auttamista.
Maailman Terveysjärjestö WHO ja EU patistavat kansallisia terveysviranomaisia ottamaan väkivallan aktiivisesti hoitotilanteissa esiin. Suomessa yksi sairaala on tarttunut tähän haasteeseen. Kiitos yhden aktiivisen lastenlääkärin ja eettisen toimikunnan, Keski-Suomen keskussairaalassa on kahtena vuonna ajettu sisään mallia, jossa ihmisten väkivaltakokemuksia kysytään valmiilla kysymyskaavakkeilla, jos epäilys herää. Kriittisimmissä kohteissa, kuten raskaana olevien äitien kohdalla, asia kartoitetaan automaattisesti.
- Kyllä meitä aluksi jännitti. Kehdataanko me kysyä, onko se loukkaavaa ja mitä sitten tehdään, kun tapauksia alkaa tulla ilmi eli osataanko auttaa. Mutta kaikki on mennyt hyvin ja jokainen on tähän sitoutunut ja ymmärtää asian merkityksen. Asiakkailta tullut palautekin on ollut pelkästään myönteistä. Ja kyllä asiakkaillemme on taustassaan väkivaltakokemuksia yllättävän paljon, kertoo kätilö Raakel Petäjäjärvi äitiyspoliklinikalta.
Ensimmäinen askel irrottautumiseen
Äitiyspoliklinikalla selvitysjakson aikana käyneestä 450 äidistä peräti 30 % vastasi alun kolmeen suodatinkysymykseen niin, että ainakin joskus heidän elämänsä aikana heihin on kohdistunut fyysistä, seksuaalista tai henkistä väkivaltaa tai kaltoin kohtelua. Tarkempiin kysymyksiin halusi vastata 60 äitiä, joista seitsemän ohjautui sairaalan kahden ammattilaisen tapaamiseen. Parin tapaamiskerran jälkeen heidät ohjataan sairaalan ulkopuolisiin paikkoihin, kuten Jyväskylässä Kriisikeskus Mobileen.
- Me lähdemme yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa kartoittamaan, mitä on tapahtunut ja millaisessa riskissä ja vaarassa asiakas elää. Tällaisen ihmisen kohtaaminen ja ajan antaminen on tosi tärkeää, sillä hän ehkä kertoo ensimmäistä kertaa asiastaan ja se on tärkeä askel väkivallasta irrottautumiselle. Asiakas kokee, että asia on vakava ja se aiheuttaa hänelle terveydellisiä ongelmia, selvittää yleissairaalapsykiatrialla työskentelevä sairaanhoitaja Sirpa Välimaa.
- Väkivalta vammauttaa. Se laskee toimintakykyä, tuo uupumusta ja masennusta. Toimintakyvyn lasku johtaa elintilan kapenemiseen eikä väkivallasta irrottautumiseen jää voimia. Meidän tehtävä on kertoa asiakkaalle, mikä on väkivallan vaikutus ja mistä voi saada apua, kertoo Sirpa Välimaa, mutta myöntää samalla, että pääasiassa 3. sektorin varassa oleva sairaalan ulkopuolinen auttamisverkosto voisi olla parempikin etenkin maakunnan syrjäosissa.
-Väkivallasta kysyminen on osa huolellista anamneesia, kuten elämäntavoista kysyminen. Jos tulee ilmi, että väkivaltakokemusta on joko nyt tai on ollut ennen, pitää se ottaa vakavasti ja arvioida, onko sillä vaikutusta terveyteen ja hyvinvointiin tai siihen sairauteen, jota asiakas on hoitamassa, tiivistää Keski-Suomen väkivaltahanketta vetänyt projektipäällikkö Minna Juutilainen, joka tulee sairaalan ulkopuolelta.
Asiakas häpeää - hoitaja arkailee
Juutilainen kumppaneineen on saanut tehdä hartiavoimin töitä, että ”ei kuulu meille vaan poliisille ja sossulle” -asenne väkivaltaa kohtaan alkaa työntekijöiden keskuudessa hellittää. Optimismia lisää se, että esimerkiksi monet nuoret lääkärit ymmärtävät asian merkityksen. Rahakirstun vartijoiden luulisi puolestaan lämpenevän sille faktalle, että väkivaltaa kokeneet ihmiset käyttävät terveydenhuollon palveluja 5-7 kertaa enemmän kuin muut. Usein heillä on epämääräistä pahaa oloa, kipua, pelkoja. Esimerkiksi vahvan synnytyspelon takana voi olla väkivaltakokemuksia ja sen tuomaa epävarmuutta tulevasta.
Hoitotilanteessa väkivallasta ei kuitenkaan yleensä puhuta. Asiakas häpeää ja hoitaja arkailee asiaa. Ilman henkilökunnan aktiivisuutta asia ei tule käsittelyyn ja onkin eettisesti korkeatasoista hoitoa, että henkilökunta ottaa asiassa aktiivisen roolin heikon asiakkaan puolesta.
Psykiatriassa edessä suurimmat muutokset?
Ei tarvitse olla suurikaan ennustaja, nähdäkseen varsinkin psykiatriassa olevan edessä valtavan kulttuurimurroksen, kunhan asiakkaiden väkivaltakokemukset aletaan vähitellen ottaa tosissaan. Niin diagnoosit kuin hoitokäytännöt menevät uusiksi, kun myönnetään sillä olevan merkitystä, jos esimerkiksi psykoottisista potilaista yli 80 prosentilla on historiassaan seksuaalista tai muuta väkivaltaa tai kaltoin kohtelua.
Näinkin suuria lukuja on saatu kansainvälisissä tutkimuksissa, joihin Gustav Schulman viittaa erittäin mielenkiintoisessa artikkelissaan Psykoterapia-lehdessä 25/2006. ”Aiheutuvatko psykoosit sittenkin useammin lapsuuden traumoista kuin geeneistä” -otsikolla varustettu Schulmanin artikkeli vertailee posttraumaattisen stressin jälkioireita psykoottisiin oireisiin ja toteaa, ettei niillä ole mitään eroa! Äänien kuuleminen, dissosiatiiviset lohkomiskokemukset, epätodellisuuden tuntu (ym. psykoottisen ja skitsofreenikon kokemusmaailma) on tuttua myös väkivallan traumatisoimalle ihmiselle.
Keski-Suomen keskussairaalan yhden kuukauden tutkimusjakso yleissairaalapsykiatrisella osastolla vahvistaa tätä tulkintaa: 43 potilaasta väkivaltakokemusta oli historiassaan yli puolella ja joka kolmas eli 13 halusi tämän asian tarkempaa selvittämistä sekä jatkaa asian käsittelyä hoidossaan. Väkivallasta oli 46,2 % fyysistä ja 31 % seksuaalista, tekijänä oli lähes aina isä tai äiti tai isä- tai äitipuoli.
-Ja me tiedämme uusimman tutkimuksen pohjalta, että väkivallan lähellä eläminen on aivan yhtä vahingollista kuin väkivallan kohteena oleminen, muistuttaa Minna Juutilainen.
Tätä korostaa myös kätilö Raakel Petäjäjärvi äitiyspoliklinikalta.
- Me tehdään tässä ennalta ehkäisevää lastensuojelutyötä. Jos äiti voi huonosti, se vaikuttaa sikiöön – puhumattakaan, jos kodissa on väkivaltaa, miten vahingollisesti se vaikuttaa syntyneeseen lapseen ja muodostumassa olevaan äidin ja lapsen väliseen kiintymyssuhteeseen.
Asiantuntijat:
MINNA JUUTILAINEN, projektipäällikkö, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri
SIRPA VÄLIMAA, yleissairaalapsykiatrian sairaanhoitaja, Keski-Suomen keskussairaala
RAAKEL PETÄJÄJÄRVI, kätilö, Keski-Suomen keskussairaala
Toimittaja: JAAKKO LUOMA
Lisätty asiasanat ja mobiiliyhteenveto 2.2.2016