Reino Rinne syntyi Posiolla Kitkajärven saaressa vuonna 1913, kaukana kaikesta maailmasta. Teitä ei ollut, ainoa tie oli Kitkajärvi.
Ei ole kaukana se aika, kun maailmalla tapellaan, jopa sotakentillä, vedestä.
Reino Rinne ohjelmassa Kiitos ihana maa
Jo lapsena Reino Rinne olisi ollut opinhaluinen, mutta kouluun poika ei päässyt. Lähin kansakoulu olisi ollut tiettömän taipaleen takana 15 km päässä Vasaranperässä. Sen sijaan tie vei 13-vuotiaana savotoille ja uittoihin.
Savottakämpällä Reino huomasi sanomalehdessä ilmoituksen Kansanvalistusseuran kirjeopistosta ja 16-vuotiaana hän alkoi sen kautta käydä kansakoulua, jonka selvitti kahdessa vuodessa. Lisäksi hän suoritti jonkun verran keskikoulun kursseja. Reino Rinne opiskeli myös jonkin aikaa Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa, mutta siellä aika meni lähinnä opiskelun opiskeluun. Opinnot kun piti myös rahoittaa jotenkin.
Opintoja Rinne rahoitti kirjoittamalla Helsingistä matkakirjeitä oululaiseen sanomalehti Kalevaan, jonne hänet sitten kutsuttiinkin vakinaiseksi uutistoimittajaksi.
Sota katkaisi työuran. Rinne palveli talvisodassa rintamalla, josta kirjoitti myös rintamakirjeitä Kalevaan. Jatkosotaan Rinne joutui suoraan häämatkaltaan kotisaaresta. Hän toimi ensin esikuntavääpelinä kaksi vuotta ja lopun sota-ajan Uhtualla TK-joukoissa. Tätä aikaa Rinne piti varsinaisena korkeakoulunaan.
Sodan jälkeen Rinne siirtyi Kalevaan uutistoimittajaksi ja kirjoitti tuona aikana myös pari romaania (Tunturit hymyilevät, 1945; Tie päättyy tunturin laella, 1946; Erämaan omia ihmisiä, 1949). Pian seurasi parivuotinen kausi ”korsukauppala” Rovaniemellä Lapin Kansan päätoimittajana.
Sota-aikana ja päätoimittajakaudellaan Reino Rinne solmi runsaasti suhteita toimittajiin, taiteilijoihin ja poliitikkoihin, mistä oli oleva hyötyä tulevina koskisotien aikoina.
Pohjoisen metsähakkuut kauhistuttivat Rinnettä ja hänelle tuli tarve kirjoittaa kovempaa tekstiä, jotta ihmisten silmät avautuisivat siihen, mihin ollaan menossa. Mahtavat luontokohteet piti pystyä säilyttämään, kuten kosket ja Kitkajärvi.
Rinnettä motivoi lakiesitys, jonka mukaan Kuusamossa olevia valtion maa-alueita voitaisiin luovuttaa voimayhtiöille. Rinne otti aseekseen sanat, lehti ja kirjoitettu sana olivat ylivoimaisia aseita.
Tosin hän kyllä vihjasi henkilökuvassaan, että muitakin keinoja oli tullut käytettyä.
Yhdeksi aseekseen Rinne perusti Posiolle Koillissanomat ja tuli samalla keksineeksi nimen koko Pohjois-Pohjanmaan koillisosan alueelle, jonka muodostavat Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo ja Lapista Posio. Hän toimi lehden päätoimittajana 18 vuotta, kunnes ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi.
Kirjailijantyössäänkin Rinne toimi vahvana luonnon ja ihmisyyden puolustajana ja konekulttuurin ja luonnon hyväksikäytön vastustajana. Valtion kirjallisuuspalkinnon Rinne sai vuonna 1970 runokokoelmastaan Anna minulle atomipommi.
Elämänsä viimeiset vuodet Reino Rinne asui Kitkajärven Suonansaaressa. Hän kuoli 6.2.2002.
Puolet pois
Jos malttaisimme mielemme
ja tyytyisimme hieman vähempään,
hiljentäisimme vähän vauhtia
ja silmäilisimme ympärillemme,
jos tekisimme parannuksen
säilyisi maapallo elinkelpoisena
parin seuraavan sukupolven ajan.
Jos oikein todella järkiintyisimme
maa saattaisi selviytyä ja säilyä
elinkelpoisena iäisyyteen.
Mutta meiltä vaadittaisiin paljon,
meidän pitäisi kieltäytyä
kohottamasta elintasoamme,
punnertamasta sitä joka vuosi
uuteen häikäisevään ennätykseen.
Sehän olisi kuitenkin yhtä kuin
kieltää kroonista juoppoa juomasta
tai huippukuntoista juoksijaa
tekemästä uutta maailmanennätystä.
Pitäisi jättää ostamatta joka toinen auto
televisiovastaanotin pakastekaappi,
joka toiset kengät ja sukkahousut,
joka toinen turkki ja käsilaukku
ja hankkia vain joka kolmas puku ja hattu,
hame aamutakki tohvelit aluskerrasto,
Hylkäämme kaiken viimeistään puolipitoisena.
Pitäisi aina vaatia luonnontuotteita
synteettisistä kuiduista valmistettujen
ja muiden liian ikuisten asemesta.
Pitäisi hankkia vähemmän verkkoja
eikä juuri ensinkään muoviveneitä,
vähemmän lasikuituvapoja kuten myös
ikuisesti kestäviä mutta ainoastaan
hetken tallella pysyviä siimoja.
Vuoden 1998 kesällä ei kukaan voi mennä
Koillismaan kuuluisille kalapaikoille,
jos sinne silloin enää on menijää tai
mitään kalastuksellista asiaakaan
(kalaa ainakaan ei ole);
pudonneiden ja poisheitettyjen
ikisiimojen ja lahoamattomien
pyydysten ryteikkö käy kuin käykin
ylipääsemättömäksi.
Hyvät läsnäolijat.
Kukkien käyttöä meidän tulisi lisätä
(puutarhakukkia, ei kestokääreissä)
ja ystävien joukon saisimme nykyisestä
kymmen mutta mieluimmin satakertaistaa.
Kokoelmasta Anna minulle atomipommi (Alea-kirja, Helsinki 1970)
Artikkeli perustuu tv-dokumenttiin Kiitos ihana maa, käsikirjoitus, kuvaus ja ohjaus Pauli Sipiläinen, esitetty TV1 24.5.1993. (Tekijänoikeussyistä koko ohjelmaa ei voi julkaista)