“Täällä yx 8-vuotias tyttö etsii kirjeenvaihtokaveria. PS. Kuva olis kiva yllätys.”
Kielitieteilijä Liisa Mustanoja muistaa hyvin sen ihanan tunteen lapsuudesta, kun keittiönpöydällä oli koulupäivän jälkeen odottamassa ystävän lähettämä kirje.
Liisa Mustanoja tunnisti lähettäjän usein jo tämän käsialasta. Kirjeen luettuaan hän valitsi mieluisan kirjepaperin ja siihen sopivan kirjekuoren, ja asettui aina saman pöydän ääreen kirjoittamaan omaa kirjettään.
Kirjeenvaihtoystävä oli löytynyt ehkä Koululainen -lehden tai jonkun nuortenlehden kirjeenvaihtopalstan kautta. Kirjeenvaihtopalstan kautta Liisa Mustanoja tutustui vimpeliläiseen Marjoon, jonka kanssa hän vaihtoi kuulumisia parin viikon välein usean vuoden ajan.
Käsin kirjoitetussa kirjeessä on selittämätöntä syvyyttä.
Kielitieteilijä Liisa Mustanoja
Kaikki kirjeenvaihtokaverit eivät löytyneet lehtien kautta. Joskus Liisa vain sattumalta törmäsi johonkuhun kivaan ikätoveriin, ja sitten päätettiin alkaa kirjeenvaihtokavereiksi.
– Lukiossa ollessani olin kesävaihdossa Irlannissa ja tutustuin muihin nuoriin ympäri maailmaa. Melkein kaikkien heidän kanssaan olin myöhemmin kirjeenvaihdossa, Liisa Mustanoja muistelee.
Liisa Mustanojan nuoruusvuosien kirjeenvaihdosta jäi kytemään kiinnostus kirjeissä käytettyyn kieleen. Kirjeessä käytetty kieli liikkuu usein kirjoitetun kielen ja puhekielen välimaastossa.
Liisa Mustanoja on myöhemmin tutkinut sota-ajan kirjeenvaihtoa.
Tässä Liisa Mustanojan opit kirjeen kirjoittamiseen.
Aluksi kysellään kuulumiset
Kirjeen alussa on tapana kysellä kuulumiset.
– Huomioidaan se toinen heti siinä kirjeen alussa, tai sitten jos omat kuulumiset ovat tärkeitä, niin laitetaan ne heti siihen alkuun: “Kirjoitan tätä kirjettä täältä sairaalasta vasemmalla kädellä, koska kranaatti-iskussa oikea käteni haavoittui.”
Kirjeen vastaanottajan kuulumisten kyseleminen on luontevaa varsinkin silloin, jos kirje on osa jotain pidempää kirjeenvaihtoketjua.
Keskustelu jonkin asian ympärillä voi jatkua kirjeestä toiseen. Esimerkiksi paljon matkustelleet Aino ja Alvar Aalto setvivät aviollisia välejään kirjeiden välityksellä.
– Kun jotain asiaa ruoditaan, kirjeenvaihto on tavallaan viiveistä kahden ihmisen välistä puhetta, joka tapahtuu kirjeiden välityksellä.
Kirjoita kirjeesi käsin
Iso osa kirjeiden viehätystä on se, että ne on yleensä kirjoitettu käsin. Toisen ihmisen tunnistaa jo hänen käsialastaan.
– Paperisessa, käsin kirjoitetussa kirjeessä on jotain selittämätöntä syvyyttä ja henkilökohtaisuutta. Sähköinen fontti on aina etäisempi, Liisa Mustanoja sanoo.
Kahden ihmisen väliseen kirjeiden vaihtoon liittyy myös sanaton sopimus siitä, kuinka usein kirjeitä tulisi kirjoittaa. Tästä sopimuksesta oli erityisen tärkeä pitää kiinni sota-aikana: kirje itsessään jo oli elonmerkki siitä, että kirjeen kirjoittaja oli hengissä.
– Oli tärkeää pitää yllä sitä tahtia, mikä oli sovittu. Kun kirjeitä tuli säännöllisesti, toinen ei turhaan huolestunut.
Kirje päättyy lopputervehdykseen
Kirjeen lopussa on usein jokin lopputervehdys: “Nähdään taas kun pääsen täältä lomalle” tai “Voi hyvin!”. Ja sen jälkeen tietysti omakätinen allekirjoitus.
– Siinä on jotain tosi ihanaa, kun asettaa kynän paperille ja tekstiä alkaa syntyä. Oman ajattelun ja ruumiillisen toiminnan yhteys jo itsessään tuottaa mielihyvää.
Vanhan kirjeenvaihtosuhteen elvyttäminen vuosien tai jopa vuosikymmenien jälkeen on perin harvinaista, mutta joskus sellaistakin voi käydä. Ensimmäisen kirjeen lähettäminen pitkän tauon jälkeen on tavallista jännittävämpi hetki. Ja kirjeenvaihdossa voi olla luvassa yllätyksiäkin.
Lisää kirjeistä P.S. Kirjoita pian podcastissa Areenassa. Sarjan jokaisessa jaksossa esitellään yksi kirje, joka on mullistanut sen saajan ja lähettäjän elämän. Sarja on nostalgiamatka villiin nuoruuteen, suuriin haaveisiin ja toteutumattomiin unelmiin.
