Jokaisella meillä on hetkiä, joiden emme tahtoisi päättyvän koskaan. Muistojen kätköissä asustelee mitä ihmeellisempiä ajanjaksoja, jonne palaamme aika ajoin. Jos toisella muistorikas hetki on ensimmäisestä koulupäivästä, niin toisella se voi olla jotakin aivan muuta, vaikkapa ikimuistoinen penkkaripäivä.
Viime torstai oli varmasti juuri sellainen päivä, että monet muistavat sen pitkään. Lyseomme abit nimittäin juhlivat koulupolkunsa viimeistä päivää, kuvainnollisesti kuin viimeistä päivää. Päivä alkoi Abigaalalla kulttuurikeskuksella, jossa muisteltiin menneitä ja jaettiin titteleitä. Sen jälkeen vanha koulu poltettiin lyseon pihalla ja siitä abit pian kannettiin stoolissa rekkojen lavalle perinteiselle kaupunkikierrokselle.
Nuorena sitä jaksaa, kun herää aamulla kukonlaulun aikaan, niin eipä illalla väsy yllätä.
Pukukavalkadi oli jälleen rohkeaa, mutta perinteitä kunnioittavaa. Oli virkavaltaa, satuolentoja, metsämiehiä, keijuja, velhoja kuka mitäkin. Tyylilyylejä ja dalttoneja kaikki tyynni. Onneksi taivaanjumalat olivat myös suoneet kohtuullisen aurinkoisen sään ja pakkastakaan ei ollut liikaa, näin juhlivat abit tarkenivat olla rekkojen kyydissä.
Banderollit rekkojen lavojen reunoilla kertoivat nuorten ajatuksia, jotka oli sanoiksi puettu. Karamelleja heiteltiin kulkuetta seuraavalle yleisölle kymmeniä kiloja. Oli aika juhlia, oli aika jättää tuo sivistyksen ahjo ja siirtyä lukulomille ennen kevään ylioppilaskirjoituksia.
Abien juhlapäivä huipentui tietysti iltarientoihin. Tällä kertaa kohteeksi oli valikoitunut paikallinen Karhun kellari, jossa 18–24 välinen aika juhlittiin, pelattiin ja seurusteltiin ikään kuin alkuveryttelyksi ja siitä yötä myöten vielä tanssahtelemaan toiseen nuorten suosimaan paikalliseen ravintolaan. Nuorena sitä jaksaa, kun herää aamulla kukonlaulun aikaan, niin eipä illalla väsy yllätä.
Omatkin muistot omista penkkareista nousivat pintaan. Niin riehakasta ja iloista oli lyseomme abien tämänkin vuotinen meininki. Vuosi vuoden jälkeen perinteitä kunnioitetaan, koulun päättymistä juhlitaan ja astutaan pieni askel kohti itsenäisyyttä ja aikuisuutta. Matka kohti tulevaisuutta alkaa, joillakin hyvinkin selkeänä, toisilla hieman sumuisempana.
Sitä paitsi abit, kun lähtivät lukulomilleen, oli toisen vuosikurssin aika heti seuraavana päivänä juhlia vanhojen tansseja. Kunpa tämäkään päivä ei päättyisi koskaan.